Uuteen vuoteen

Pojalla on jo vuosi vaihtunut Malesiassa. Meillä se lähestyy. Toivotan lukijoille lähellä, kaukana ja sillä välillä valpasta enkelivartiota ja paljon siunausta tulevalle vuodelle. Etsitään hyvää, iloista tai kaunista! Kyllä sitä löytyy sen keskeltä, mitä tapahtuu.

Tuunausta

Löytyihän sitä lankaa, jota eilen kaipasin. Otin oppia käsityöystävältäni. Purin kirpparilta ostamani villatakin hihat, jotka olivat liian suuret. Kudoin pienet tereet hihanreikiin. Nyt minulla on lämmin liivi ja kaksi kerää lankaa.

Mies kirjoittaa pää höyryten ja innolla tieteellisiä artikkeleita ja isompaakin on suunnitteilla. Minä puuhailen hartaasti tällaisia pikku puuhailujani. Mies kiittelee. että olen ollut mukava kumppani jo pitkän aikaa. Mistäs se johtuu? Siitä, että minulla ei ole enää työstressejä. On minulla itse asiassa yksi juttu jossain hyväksyttynä jo ajat sitten, mutta eivät taida saada sitä ulos. En välitäkään, se voisi häiritä rauhaani. Kuten kertalämmitteisen pihasaunan lämmittämistä ja tätä kylvyn jälkeistä raukeutta. Eläkkeellä voi vähän tuunata koko elämäänsä.

Pitkä ilta

Miten tämä ilta tuntuu niin pitkältä? Kello on vasta puoli viisi. Pimeätä oli jo ollut hyvän aikaa. Pitkä ilta vielä edessä. Tein yhden sudokun ja krypton.Nyt ei ole mitään tekemistä. On hiljaista. Lankaa ei ole kudottavaksi. Lukea ei huvita, vaikka kävin eilen kirjastossa. Televisiosta ei tule mitään. Miksi minulla ennen oli täällä aina tekemistä ja aika kului hyvin? Nytkö se eläkeajan kyllästyminen alkoi?  Ajan kuluksi aloin kirjoittaa tällaista höpötystä. Kamarin sängyltä alkoi kuulua kuorsausta. Silloin huomasin, että minuahan väsyttää myös! Nukuttaa suorastaan. Uni oli viime yönä katkonaista veljen luona käynnin jälkeen.

Milloinhan tämä siirtyminen paikasta toiseen alkaa tosissaan väsyttää? Onko tässä oikein järkeä?  Jyväskylässä vietettiin matkalta paluun jälkeen tosi ihanaa aikaa lastenlasten kanssa. Eilen sitten pakattiin  viisi laukkua (matkalaukku, kolme muuta kassia, kylmälaukussa loppuruuat) ja tultiin rivitaloasunnolle. Joku oli lakaissut portaamme, se tuntui mukavalta. Sisällä oli lämmintä. Purettiin sinne kuuluvat tavarat ja pestiin pyykkiä. Tänään siirryttiin pienemmin pakkauksin Torpalle. Täälläkin oli piha ajettu sileäksi ja portaat lakaistu, naapuri varmaan. Sisällä oli lämpöä kymmenen astetta. Mies teki tulet hellaan ja takkaan, minä laitoin karjalanpaistin hellanuuniin. Se tulee siellä kuin itsestään. Ehkä tekee hyvää aivoille, kun kokkaa kolmessa paikassa peräjälkeen.

Kävin lenkillä tuvan lämmetessä. Lumi on niin puhdasta, lumiset kuuset kauniita. Taivaanranta oli pehmeän sininen ja siitä taivas punertui kevyesti ylöspäin. Alkoi vähän hämärtää, mutta lumi hohti. Syrjäkylän lapsi ei siihen kyllästy. Kyllä tämä  tästä taas. Päivä pitenee ja ilta lyhenee. "Uutenavuonna on päivä jo kukonaskelta piree", sanoi äitivainaja aina joulun alla. Minäkin kirjoitan sen joka vuosi.
 ---
Aina se yksi vanha mummolavitsi huvittaa, kun sen aidosti huokaistuna kuulee: Mitkä ovat maailman kauneimmat valot? Lasten perheen auton perävalot viikon vierailun jälkeen.

Erilainen joulu

Pyhän Kolminaisuuden kirkon pylväskynttelikkö

Yli neljäkymmentä kertaa olen laittanut joulua omieni lisäksi sukulaisille. Miehen mielestä nyt oli aika minun mennä valmiiseen pöytään. Vakituinen joululapsemme eli poikamme on kumppaneineen Borneolla, tyttären perheen kanssa vietettiin ennakkojoulua. Veljelläkin oli oma joulunsa palvelutalossa, joulukirkko ja monia vierailijoita tiedossa.

Menimme Jyväskylän kautta Viroon kylpylään. Matka-Vekan bussi vei lähipysäkiltä satamaan ja Tallinnasta taas vietiin Aqva Spa-kylpylään Rakvereen. Tungosta oli, kolmen tavanomaisen bussin sijasta tälläkin matkanjärjestäjällä oli kahdeksan bussia liikenteessä. Yllättävän paljon ihmiset matkustavat jouluksi pois kotoa.
Rakvere on 17000 asukkaan virolaisvaltainen kaupunki Tallinnasta kaakkoon. Bussimatka kesti puolitoista tuntia. Tarvas-härkä tervehti tulijoita lumisen kaupungin valleilla.Kaupungin toriaukealla on Arvo Pärtin polkupyöräpoikapatsas, jolle kaupunkilaiset olivat nytkin laittaneet kaulaliinan kaulaan.
Matkaan oli lähdetty neljältä aamulla. Seuraavana yönä nukuin hyvässä sängyssä 11 tuntia, mikä on varmaan nukkumisennätykseni. Sellainen on huonouniselle joululahja!

Kylpylä oli saunaihmiselle hyvä, oikein hieno suorastaan. Oli monenlaisia altaita, kylmiä, viileitä ja lämpimiä. Oli kahdenlaisia höyrysaunoja, suolasauna, infrapunasauna, kolme tavallista eri lämpöistä saunaa, lämpimät kiviset lepotuolit. Siellä oli mukava lekotella. Oli hyvästi selkää hierovia suihkuja ja lapsille huikea liukumäki. Melkein parasta oli uiskentelu lämpimästi höyryävässä turkoosissa ulkoaltaassa, kun toiseen suuntaan uidessa näkyi täysikuu ja toiseen suuntaan kivinen kirkonseinä ja torni.
Meillä oli myös kolme kevyenlaista hierontaa ja filippiiniläiset hierojat.

Ruoka oli hyvää, parempaa kuin kotona. Muulloin oli pöytiin tarjoilu, mutta aattona oli joulubuffet musiikin kera. Oli lohta, kinkkua, salaatteja ja erikoisen hyvää lämmintä hapankaalia ja niin edelleen.Laatikoita ei ollut, mutta niitä emme kaivanneet.
Aivan hotellin vieressä oli keskiaikainen Pyhän Kolminaisuuden kirkko. Siellä oli joulumessu kolmeen kertaan. Menimme kello neljän tilaisuuteen. Kylmä kirkko toi mieleen lapsuudenajan kotikirkon. Täysi kirkko lämpeni messun aikana. Laulujen sävelmät olivat tuttuja, vain kaksi niistä oli vieraita.

Väliajoilla kuunneltiin suomalaisen TV 1:n jouluohjelmia ja luettiin lahjakirjoja, Lundbergin Jää oli hieno perheromaani, Lipastin Rajanaapuri hauska.
Tapaninpäivänä palattiin. Satamien ja laivaan siirtymisten tungos pitää vain rauhassa sietää.
Millainen on erilaisen joulun arvio? Voisin tehdä sen uudelleen. Parasta tässä oli oikeastaan joulualusajan ylellinen joutilaisuus. Eihän sitä tässä iässä enää osaa missään virittäytyä kovin ihmeellisiin joulutunnelmiin. Se on vain hetken välähdys, joskus isojen lumihiutaleiden leijailu, joskus kynttilän heijastus ikkunassa, lempeä toivotus kumppanille. Varjon matkaan heitti vain veljen soitto jouluaattona, että pitäisi kohta tulla korjaamaan hänen kännykkänsä laturia, että mitä te siellä niin kauan teette.(Hänelle on nyt ensimmäisenä arkipäivänä toimitettu uusi laturi).
Uutta vuotta otetaan vastaan Torpan perinteisissä puitteissa.

Luopumisen ilo

Lapsenlapsi oli toivonut vanhaa kirjoituskonetta, sellaista jossa on "reaaliaikainen printteri". Meillä oli vintissä sellainen. Uutta nauhaa ei kirjakaupasta löytynyt, mutta laskukoneen nauha sopi. Kokeilin kirjoittamista. Tuntui hauskalta, kun vanhat kosketukset palautuivat mieleen vuosikymmenten takaa. Vävy oli kaivannut ompelukonetta. Minä en ole enää ommellut. Huollatin koneeni hyvään kuntoon. Pikkutyttö toivoi omaa tietokonetta. Meillä oli pieni, ylimääräiseksi jäänyt. Lasten soitin oli rikkoutunut. Meillä oli CD-soitin, jonka radio-osa ei enää toimi. Kierrätys ja vastaanottajien ilo tuntuivat hyvältä. Tässä iässä luopuminen nuoremman polven hyväksi pienessä ja isommassakin mittakaavassa tuntuu paremmalta kuin oman lisääminen. Se tuntuu vähän joululta.

Laiskan joulu

Ihmeellistä joulunalusaikaa, kun en oikein tiedä, mitä tekisin. Lahjat on jo hankiskeltu ja paketit tehty. Se on aina ollut mieluisin joulupuuhani. Valolaitteita on aseteltu ja katseltu jo hyvän aikaa. Muutama kortti on lähetetty. Joskus olen hetken aikaa siivonnut. Yhtenä päivänä vedin hellan paikaltaan ja puhdistin taustat. Toisena päivänä matot olivat ulkona ja sänkyyn tuli puhtaat liinavaatteet. Ei siihen mennyt tuntiakaan. Olimme eilen erään yhdistyksen jouluillallisella. Yksi pöytänaapuri sanoi: Olen siivonnut kaksi päivää, mutta ei tullut vielä alakertakaan valmiiksi.Arvostan kyllä puhtautta ja puhdasta tuoksua,kuten fensghuikin opettaa, mutta sain vastalääkkeen erityisiä joulusiivoja vastaan eräänä joulunalusaikana. Silloinen naapurini sairasti rintasyöpää. Hän väsyi siivoistaan eikä olisi jaksanut pestä ikkunoita. Pitääkö ne nyt pestä, eihän ne ole likaiset ja kuitenkin vedät rullaverhot alas pimeällä, kysyin. Äiti tulee vieraaksi ja häntä vaivaisi, jos tietäisi ettei niitä ole jouluksi pesty. Tämä oli naapuriystäväni viimeinen joulu.

Mitähän tässä nyt tekisi? Miika Nousiaisen kaksi kirjastosta löytynyttä kirjaa on luettu. Olen sitten istunut ja kutonut, kun en muuta keksinyt. Ensin virkkasin ontelolangasta kolme koria, yhden itselle ja kaksi lahjaksi. Kun se lanka loppui, katsoin sukkalankakoriin. Siellä oli loppulankoja, valkoista, mustaa,violetinkirjavaa. Tein niistä kolme pipoa. Saa nähdä, kelpaavatko kenellekään. Jos ei, pidän itse. Lankakori on nyt melkein tyhjä. Sanoisinko että siivottu?

Olin diakoniakirppiksellä töissä. Siellä oli koulukaverini mies käymässä. Kysyin mitä kuuluu. Hän sanoi vaimonsa olevan niin kiireissään, ettei ehdi puhelimeen vastata. Mies sitten istuskeli kirpparin kahvinurkassa.
Kaupassa edelläni oli iäkäs pariskunta. He ostivat hyvin ison kinkun, kolme kiloa voita, viisi kiloa vehnäjäuhoja... Minä ostin tavalliset arkiostokset ja huokasin helpotuksesta.

Erilainen joulu siis tulossa. Tai nythän on joulua kaiken aikaa. Viime pyhänä vein veljeni kauneimpiin joululauluihin. Tänään olimme kirkossa joulukonsertissa. Oli Panis Angelicus soolona, Agnus Dei duettona, Oi jouluyö soolona, hienot esitykset ja hieno kuoro. Lopuksi laulettiin yhdessä Maa on niin kaunis ja Soi kunniaksi Luojan. Kotiin kävellessä jouluvalot ikkunoissa, joki jäässä ja taivaalla nousevan kuun sirppi.

Vuoden räsymatto

Vuosi sitten aloin tämän raitamatto- blogin kirjoittamisen. Silloinkin olimme Jyväskylässä ja lastenlasten koulun itsenäisyyspäiväjuhlassa.

En arvannut, että vuosimatosta tulisi näin tummaraitainen. Kirjoitin vuoden vaihteessa, että minun ei ole tarvinnut itkeä kuin liikutuksesta. Toivoin, että edellisvuonna itkeneiden kyynelet kuivuisivat.

Maton kummassakin päässä ja kesällä kutoutui mukaan iloisen kirjavia raitoja lasten ja lastenlasten tapaamisista. Tammikuussa alkoi veljen onnettomuudesta pitkä tummanvioletti ja mustelmankeltainen, kesää kohti tasoittuva kudos. Kesäluonnon kauneus antoi vihreää ja vaaleanpunaista raitaa, kesän marjastukset puuhakasta punaistakin, Torpan rauha levollista sinistä. Viileä pohjasävy kuitenkin jatkui. Pyhäinpäivänä tuli toinen shokki,josta seurasi kirjava, levoton mustanharmaa kude ainakin kuukauden jaksoksi.

Ei kaksi kolmannetta, sanoi vanhan kansan kokemus. Se tuo aavistuksen pahasta ja mustanvioletista pelosta. Elämän kämmenellä olemme kaikki; vanhat, nuoret ja lapset, alttiina hyvälle ja pahalle. Nuorena luulee hallitsevansa elämää, vanhana tajuaa elämän haavoittuvuuden. Kun jotain tapahtuu, pitää panna kädet ristiin ja tehdä parhaansa.

Nyt kierretään mattoa tukille ja jätetään pätkä lointa väliksi. Saa nähdä, alkaako uusi matto kutoutua blogipuille. Kuteita elämä ainakin leikkaa ja lointa on tällä tietoa vielä jäljellä.

Perusturvan etsintää

Edelleen joudun ponnistelemaan pelon tunteen voittamiseksi. Perusturvallisuus on horjahtanut. Pelko kiertää sisuksissa, tekee ajoittain pahoinvoivan olon. Asustamme Torpalla saadaksemme paikan mielissämme ennalleen. Tarkemmin sanoen minun mielessäni. Mies ei ole asiasta moksiskaan, päivittelee minun lukitsemisoperaatioitani. Pahin hetki on illalla, kun sammuttaa valot ja käy nukkumaan. Seuraako joku valojamme? Täytyy vakuuttaa itselleen, että ei siellä ketään ole. Ei saa päästää mielikuvitusta valloilleen. Kädet ristiin kuin lapsena: siunaa itsesi. Olen nukkunut nyt monta yötä aivan hyvin. Muistikin alkaa toimia. En olisi uskonut, että tämä näin paljon minuun nappaa. Vanhetessa kai tulee herkemmäksi.
Se surettaa, että pelko on tarttunut kyläläisiin. Tässä kylässä ei ole ennen tapahtunut tällaista. Yksinasuva ei uskalla olla kotonaan yötä, toisella on sängyn vieressä kättä pidempää, monessa talossa palaa uusia valoja poissa ollessa, johonkin on asennettu hälyttimet. Meillä on ilmeisesti käyty iltapäivällä. Ehkä se lievittää muidenkin yöpelkoja.
Useampi ohikulkija on nähnyt valkoisen auton pihassamme, mutta arvelleet asialliseksi päivävieraaksi. Näin asiallinen se oli.

Toistaitoista

Ikävästä yllätyksestä on kulunut kaksi ja puoli viikkoa. Vaikutukset tuntuvat edelleen. Viime yönä nukuin ensi kertaa aika hyvin. Edellisyönä piti valppaana se, että tuleeko kännykkään viestiä murtohälyttimestä. Toistaitoinen olo jatkuu ja pieniä kömmähdyksiä sattuu edelleen. Esimerkiksi helppo sudoku ei tahdo onnistua, teen turhia virheitä. Laitan samoja numeroita ruudukkoon, vaikka kuinka koetan keskittyä. Onneksi en aja autoa.
Ei tästä enää huvita jatkuvasti puhua, mutta vakuutusyhtiön korvaushakemusten täyttö nosti taas asiaa esiin.
Tämä on avannut omakohtaisesti turvattomuuden maailmaa. Se on ollut olemassa ennenkin, mutta mitään ei oikein tajua, ennenkuin itse kokee. Liioitellakaan ei pidä, vaan pyrkiä tasapainoon. Enemmän kuin ennen ajattelen uutisia kuunnellessani, että miten ne ihmiset osaavat elää, nukkua ja toimia Gazassa, Israelissa ja muissa maailman pysyvissä kriisipaikoissa, puhumattakaan vainon ja kidutuksen maista. Tyttöjen ja naisten sorron dokumentit ovat tuntuneet aina järkyttäviltä. Meidän oravanpesämmekin murtuilee.Toivottomuuden maat tuottavat rikollisuutta, joka pääsee nykyään leviämään helposti.
Onneksi saan odottaa iltaa ja tyttären perheen tuloa!

Mikä estäisi?

"Siedätyshoito" jatkuu, olemme Torpalla edelleen. Yö meni jo aika hyvin, väsyttikin tietysti.Tuntuu myös siltä, ettei tätä tupaa voisi nyt jättää yksin. Minua ei tunnu juurikaan haittaavan se, että täällä on käyty ja kaikkeen koskettu. Se voi liittyä siihen piirteeseen, että kaikissa paikoissamme ovat sukulaiset, ystävät ja sukulaisten ystävät saaneet majailla ilman läsnäoloamme. Tavara ei ole vahvasti osa meitä. Se mistä jäi pelko, on että osumme kutsumattomien vieraiden kanssa paikalle yhtä aikaa.

Tämän lajin "harrastusta" tuntuu olevan menossa paljon.(Vältän oikeita sanoja googlen takia.) Lähes kaikki, kenen kanssa olemme puhuneet, tietävät kertoa monta ja monenmuotoista rinnastettavaa tapausta. Myös puheluita samantapaisista kokemuksista on tullut. Samanlaista menettelyä kuin tässä meillä ei kuitenkaan ole tullut tietoon, ei myöskään asian tutkijalle. Naapurit siellä ja täällä ovat perustaneet seurantarinkejä. Lehtiin menee näköjään vain pieni osa, tämäkään ei ole ollut.

Lähistön asumattomissa taloissa ei ole käyty. Olisiko siis parempi että talo näyttäisikin hylätyltä ja asumattomalta silloin kun siellä ei olla? Sellaisiinhan ei jätetä mitään arvokasta. Me olemme yrittäneet jättää asutun näköiseksi. Alan yrittäjiä on monenlaisia, on kerran ohi kulkevia ja pitempään tarkkailevia. Riskit ovat siis erilaisia.

Neljältä on jo melkein pimeää. Kohta olemme täysin mustan pimeän sylissä. Pitää käydä sytyttämässä pihavalo ja ikkunaan lampukko. Nyt suljen myös ikkunaverhot, ennen en niin pitänyt täällä siitä väliä. Maa talon ympärillä lepää märkänä, pellot leikattuina, metsä kohisee tuulessa, pilvet painavat. Valon pilkahduksen pimeään saa vain itse sytyttämällä.

Kaikkea tätä voi katsoa myös ulkoa vierain silmin.

Lepohetki

Nyt on Torppamme "miinoitettu". Pillit ulisevat ja viestit lähtevät, jos täällä väärään aikaan joku liikkuu. Talo on siivottu ja suurin osa rikotuista tavaroista ja paikoista on korjattu, osaksi itse, osaksi ammattivoimin. On siinä aikaa kulunut. Vanha punttikello ja keinutuoli odottavat vielä ratkaisua. Olo alkaa olla entisensä, mutta ei aivan sama varmaan koskaan. Viime yönä mietin kyllä pari tuntia strategioita, että mitä tekisin siinä tapauksessa, että pihaan tulisi yöllä joku tai jos... Eihän tämä juuri mitään ole verrattuna siihen, että asuisi toistuvien maanjäristysten tai tulvien tai jonain päivänä putoavan hautavajoaman alueella tai jatkuvan sodan ja väkivallan keskellä. Miljoonat tai miljardit ihmiset elävät elämänsä sellaisilla paikoilla.

Lasiseinät

Kansalaisopiston kirjoituskurssilla piti eilen kirjoittaa runo. En ole runoja lainkaan harrastanut. Aiheena oli "kiinalainen omakuva", itseä piti kuvata rakennuksena. Säpsähdellen vietetyn yön jälkeen kirjoitin:

Olen kuin lasiseinäinen huone,
kasvihuone vanhoista ikkunoista.
Säröjä jokaisessa, kaksi rikki,
lyöty nyrkillä läpi.
Joka askeleella rasahtaa lasi,
sormessa kirvelee haava.
Kun yö pimenee
voi piilosta tulla paha
ja rikkoa lisää.

Pelkoa luo se, että tutkijan mielestä tämä operaatio oli poikkeava, että siihen on jokin erityissyy. Sitä syytä mietin yölläkin, mutta en keksi mitään.
En arvannut vuosi sitten, että tähän mattoon tulee näin rumia raitoja.

Pelon voittaminen

Tämä on minulle uusi kokemus; pelon voittaminen. Olen jo pienenä ollut aika rohkea, kuten naapurintyttö todistaa. Kuinka paneutua nukkumaan ja uskoa, että on turvallista mennä uneen, jos samaan aikaan voi kuulla mielessään ikkunalasin helinän? On vakuuteltava itselleen, ettei nyt tule ketään kutsumatonta. Jotenkin pitää säilyttää sisäinen rauha. Pidin valoja tuvassa läpi yön. Nukuin enemmän kuin valvoin. Väsymyskin ottaa jo osansa. Miehellä ei ollut mitään ongelmia, nukkui kuin lapsi. Huomenna tulee hälytinten myyjä käymään. Pitää kai uskoa, että maailma on muuttunut näillä meidänkin nurkillamme. Olin vuonna 1979 Amerikan sukulaisten luona. Puhelin pirisi vähän väliä, mutta mitään ei kuulunut. "Ne tarkistavat, ollaanko talossa kotona", sanoi emäntämme. Hälyttimiä laitettiin päälle ja pois. Hän oli jotenkin siihen uhkaan jo tottunut. Pahuutta on aina ollut ja omassa maassakin riittää rikollisia, mutta avautuneet rajat antavat koville ammattilaisille laajat läänit. Niissä piireissä on väkeä, joiden empatiakyky ei ole päässyt koskaan kehittymään. Laivoissa ja teillä kulkee väkeä, jotka elävät aivan eri sääntöjen ja sisältöjen maailmoissa kuin mihin itse on kasvanut. He kulkevat syrjäkylien pimeän hiljaisuuden keskellä uinuviin taloihinkin. En olisi välttämättä tätä aikaa halunnut kokea.

Yön turva

Poistin blogista kaksi edellistä kirjoitusta. Tuntui ikävältä, että tietyt tapahtumaamme liittyvät googlen hakusanat toivat aina tähän "mummolaan". Halusin suojata edes tätä pientä sivua, joka usein on kertonut Torppamme elämästä. Jollain kurssilla piti valita turvapaikka ja sitoa siihen sisäisen levon mielikuvat. Minulla se paikka oli tietysti Torpan tuvassa. Missähän se nyt olisi? Viime yön nukuin hyvin pojan asunnossa Helsingissä, kolmen lukon takana kuudennessa kerroksessa. Ensin pihaportti, sitten alaovi ja lopuksi asunnon ovi. Parikymmentä vuotta sitten olin työmatkalla Pariisissa. Yövyin järjestäjän vierasasunnossa. Minua neuvottiin lukitsemaan huolella takanani kaikki viisi lukkoa, joiden takana vasta oli turvassa. Tämmöistäkö turvattomuutta täällä on, ihmettelin. Olen pelännyt enemmän tulipaloa kuin muita vaaroja. Olen halunnut asua maantasalla, koska siitä pääsee pelastautumaan. Nyt olikin turvallista olla kuudennessa kerroksessa.

(Matkan aihe oli entisen työpaikkani historiajuhla, oikein hyvä tilaisuus. Vähän outo tunne on olla historiaa, mutta hyvä että jotain jälkeä työstä on löytynyt. Kävin illalla myös Musiikkitalon konsertissa ja tänään Kiasmassa. Muuten hauskaa, mutta suotta hienostelin panemalla matkalle jalkaani ohutpohjaiset nilkkurit, joihin omat erikoispohjalliseni eivät mahtuneet. Jalkapohjat särkivät kaiken aikaa. Oli helpotus ottaa junassa heti kengät pois ja vetää villasukat jalkaan.)

Mitä sukua tämä on?

Olen aivan uponnut netistä löytyvien rippikirjojen sivuille ja entisten sukupolvien elämään. Viimeksi olen selvittänyt isänisän sukua. Se on ollut minulle vierain, vaikka asuinsijat olivat lähellä kotiani. Isoisän isoisän isoisä tuli naapuripitäjästä tarinan mukaan soitten läpi vaimonsa kanssa, lapsi kontissa järven rantaan ja päätti jäädä siihen asumaan. Perhe asui alkuun tervahaudassa ja pani alulle laajat raivaukset ja ajan mittaan ison suvun. Samalla on tullut kuvaa kotikyläni vuosisadoista. Voi sitä vitaalisuutta ja energiaa: korvenraivaajia, uudisrakentajia, talojen perustajia, torppareita, polvesta polveen kymmenlapsisia perheitä, pienissä torpissakin parikymmentä ihmistä, sisaruksia perheineen, isovanhempia, enoja, tätejä, piikoja, renkejä. Missä ne nukkuivat, mihin mahtuivat,mitä söivät? Miten jaksoivat talven kylmät ja pimeät? Jaksoivat vielä rakentaa nälkävuosina kylään kirkon ja koulun. Melkein kaikki ovat löytäneet puolison, usein ristiin rastiin omassa kylässä, jotkut lähteneet syrjemmälle raivaamaan omaa elantoa. Äitejä uupui ja kuoli, mutta uusi vaimo löytyi pian tilalle. Miten ne kaikki raskaudet ja synnytykset hoituivat? Usein viimeiset lapset kuolivat, äiti varmaan oli jo mennyt heikoksi. Orvoksi jäämisen tragedioita koki moni lapsi. Monta asiaa voi päätellä, kun oppii lukemaan kaikkia kirkonkirjojen merkintöjä, mutta luonteista ja persoonista ei paljon voi tietää. Kunpa olisi elävää tietoa, valokuvia, kertomuksia lihaksi rippikirjaluitten päälle. On elämän kuva muuttunut. Nyt noin puolet talouksista on yksin asuvia. Fiksut sinkut lähestyvät neljääkymppiä, mutta puolisoa ei löydy. Kriteerit lienevät toiset, samoin elämästä selviytymisen mahdollisuudet. En tiedä, mitä hyötyä on tietää, missä kylän taloissa isän täti oli piikomassa ennen kuin hänkin lähti Amerikkaan, mutta aika hurahtaa huomaamatta, kun jotain vastausta aina etsii. Aivosolujen verkoston on ainakin pakko kasvaa samalla, kun yrittää käsittää, kuka oli kenenkin sisko ja serkku ja pikkuserkku ja siitä seuraava.Dementian esto olisi asian hyöty, mutta jokin muu motiivi tähän harrastukseen imaisee!

Huurrekauteen

Ajatella, että nukuin kahdestatoista yhdeksään. Puoli kuudelta heräsin. Avasin verhon ja katsoin ikkunasta. Koko Torpan ympäristö hohti kirkkaana kuun valossa. Ohut lumipeite kimmelsi. Kääriydyin takaisin peiton sisään ja nukuin lisää. Hatarauniselle tämä on lahja!'
Yöllä oli kirkas tähtitaivas ja pakkasta. Peltikatot ovat aamulla valkoisina. Pihlajan oksat ovat huurteessa, oksien verkosto piirtyy tummaa kuusikkoa vasten.Tienreunan heinänlatvat ovat valkoista röyhyä. Ruohonlatvat kuultavat vaaleina. Kahdessa omenapuussa on vielä lehtiä, toisessa harvaan keltaisia, toinen on vielä vihreänä. Kolmas on ollut paljaaksi riisuttuna jo jonkin aikaa. Puutkin vanhenevat eri aikaan. Harakka mustavalkoisissaan lennähtää puun alle, löytää omenanpalasen. Naapurin kissa vilahtaa ulkorakennuksen nurkalla, luiskahtaa rakennuksen alle. Aurinko on nousussa puoli kymmeneltä. Kuusten latvat ovat jo valossa. Tuvassa naskuttaa seinäkello, jäähtyvä hiillos risahtaa puuhellan pesässä. Istun keinutuolissa, katselen, kuuntelen hiljaisuutta. Mies lukee sängyssä uutisia iPadiltaan. Nousee, äsähtää: "Tällaista laiskottelua tämä eläkeläisen elämä. Kulutetaan vaan työssä raatavien varoja". Sanon: "Nythän saat alkaa raataa taas itsekin". "Syyslomamme" on lopussa. Mies on saanut kaadetut koivut klapipinoiksi entiseen navettaan ja risukasat poltetuiksi. Tänään kootaan tavarat ja siirrytään keskustakotiin. Torpalla voisi asua yli talven, mutta aktiiviselle kokoustajalle kertyisi helposti satakin ylimääräistä ajokilometriä päivässä, usein pimeällä ja liukkaalla. Torpalle jätetään peruslämpö, kellon raksutus jäähtyvään tupaan ja aurinkolyhdyt syttymään ulkona illan pimetessä. Miehellä alkaa uusi "työkausi": Vaalitoimitukset, luennot, matkat, uuden kirjan kirjoittaminen. Nuorena minä olin ahkera, hän laiska. Nyt roolit ovat kääntyneet toisinpäin. Se ei minua haittaa.

Taivas on totta?

Tästä tuli ainakin vahva tuntu miehen sukulaisen, entisen pastorin hautajaisissa. Tämä arvostettu hengen mies oli aivan loppuun saakka siunannut ihmisiä. Vahvimmin kuva taivaasta tuli eläväksi, kun yksi puhuja kertoi erään toisen vanhan saarnamiehen viimeisistä päivistä. Tämä oli jo todettu kuolleeksi, mutta alkoikin yllättäen hengittää. Toivuttuaan hän kutsui ystävänsä luokseen ja kertoi valtavasta kokemuksestaan kuolleissaolon aikana. Hän oli kokenut käynnin taivaan portilla. Valkopukuinen olento oli johdattanut hänet portille, mutta siitä häntä ei päästettykään vielä eteenpäin. Häntä oli ollut portilla vastassa joukko ulkomaan töissä tutuksi tulleita kristittyjä sekä oma poika. Hän sai halata poikaansa, joka oli luvannut tulla pian hänet hakemaan. Hän oli saanut viestin, että portilla kysytään vain uskoa lunastustyöhön. Tätä hän pyysi ystäväänsä kertomaan eteenpäin. Muutaman viikon päästä poika tuli, ensin unessa sanomaan, että nyt tulin. Seuraavana aamuna mies ei enää herännyt. Puheita kuunnellessa oli itsestään selvää, että tämä juuri haudattu hurskas vainaja oli nyt kulkenut saman loivasti nousevan valoisan käytävän kohti kullanvärisiä portteja, jotka olivat avautuneet hänelle. Siellä hän on jo tavannut paljon ystäviä ja omaisia ja odottelee vaimonsa tuloa. Toisen maailman todellisuus oli läsnäolijoille täyttä totta. Kiitosvirret saattelivat häntä perille. Agnostikkoja ei paikalla tainnut montaa olla. Järjestäjät kokivat rukousvastauksena sen, että tummat pilvet pidättivät sateen hautajaisten ajaksi. Ne tekivät hetkeksi aukon auringolle juuri, kun arkkua laskettiin. Valo välähti hautausmaalle. "Takaa tummien pilvien loistaa valo rauhan ja iäisyyden", niinkuin seppellauseemme kuului. Mitä itse tästä ajattelen? Ainakin niin, etten voi rajata maailmankaikkeuden ulottuvuuksia oman ymmärrykseni rajoihin.Pidän mahdollisena, että ymmärrykseni rajojen ulkopuolella voi olla paljonkin tuntematonta.

Auttajan varjo

Luin blogista "Lähtölaskennan jälkeen" hyvän pohdinnan Martti Lindqvistin otsikon nimisestä kirjasta ja ajatuksista. Mikä on motiivini, mihin pyrin? Tämä pysäytti minut ajattelemaan tuntojani veljen auttamisessa. Pyrinkö vain auttamaan? Vastaus on, että en pyri vain auttamaan, vaan myös muuttamaan hänen toimintaansa monessa asiassa. Siitä se skisma syntyy, sitä vastaan hän nousee ja puolustautuu.
Vastuuntuntoni on nyt ulottunut alueille, joissa minun mielestäni pitäisi toimia toisin, mutta hän ei halua muutosta. Esimerkiksi minun mielestäni hänen pitäisi tarjota vierailleen kahvit, hän ei halua opetella tarjoilua tässä tilanteessa. Siis minun kuuluu ottaa vastuuta vain niistä välttämättömistä asioista, joiden hoitamiseen hän ei itse pysty. Ei minun pidä muutoin yrittää tunkeutua hänen asioihinsa ja toimiinsa.Tämä rajaus poistaa minulta paljon turhaa mielenrasitusta. Sen sijaan minun pitää kunnioittaa häntä sellaisena aikuisena kuin hän on ja nähdä se urheus, millä hän koettaa selvitä kriisistään.
Onnettomuus veti minut varhaisiin perhekuvioihin. Äidin lempilapsi, jonka asemaa lapsena kadehdin, aiheuttaa nyt minulle paljon työtä ja kanssakäymistä. Pitää palauttaa oma aikuisuus. Olen jo pannut rajan osallistumiselle toimiin, joihin hän saa avun palvelutalosta. Se on tuonut minulle vapausasteita. Olla avuksi, ei arvostella ja muuttaa, se on nyt läksynä. Kiitos opetuksesta.

Lomapuuhaa

Aamulla istun keinutuolissa ja katselen pihaa. Omenapuun tuuheus on jo kovasti harvennut. Muutama omena killistelee latvaosissa, nekin lintujen nokkimina. Omenapuun takana on ohut sumuverho, kuin valkoisella akryylillä olisi vedetty ohut kerros matsämaiseman päälle. Tuon tuostakin leijailee lehti alas, vähän kuin tähdenlento. Tulee mieleen, että pitäisi toivoa jotain. Toivonkin. Kun sumu haihtuu, kirkastuu päivä loistavan tummankirkkaaksi syyssääksi. Eilen mies jo ehdotti, että jos ei sada, tulisin kaveriksi puiden sirkkelöintiin. Sateet ovat haitanneet klapintekoakin. Mies on syksyn mittaan pieninyt viisi isoa koivua, jotka lahoavina kaadettiin vanhan kiviraunion päältä. Yksi runko kaatui jo tammikuussa 2010 ja siitä laitoin kuvan edelliseen blogiin, yksi puu kun oli lasten lohikäärme Eetvartti. Nyt piti katkoa kasa isoja oksia. Mies työntää puuta sirkkeliin, minä kärrään palaset vuorotellen kahdella kottikärryllä latoon, siellä ohuet omaan kasaansa, halkaistavat toiseen.Välillä vedän kasoista oksia valmiiksi sirkkelin viereen. Olo tuntuu kankealta, jalat väsyvät. Vähitellen alkaa työ sujua, olo vetreytyy, tulee työn rytmi, selkä kostuu.Pienempien oksien kasoja poltetaan. Välillä savun suunta kääntyy ja katku pelmahtaa päälle. Pidetään taukoa, mies kohentelee valkeaa. Taivas on loistavan sininen, pientä valkoista pilveä pohjoisessa. Sirkkeli hohtaa auringossa oranssina, samoin latojen ovet tummanpunaisissa seinissä, kottikärry loistaa punaisena. Luontoäänenä ovat sirkkelin vihlaisut, mutta taukojen aikana töryyttelevät joutsenet. Neljältä tuvan varjo yltää jo pihan yli vastapäisen rakennuksen kivijalkaan. Urakka on tehty, voi pyyhkiä roskat rukkasista ja housunpolvista. Kahvi maistuu. Hyvä syyslomapäivä!

Syysloma!

"Ensi viikolla ei sitten kurssia ole, hyvää syyslomaa", toivoteltiin kansalaisopiston kursseilla ja vesijumpassa. "Kiitos, en ole saanutkaan lomaa pitkään aikaan", sanoin vierusistujalle. Miehen kalenterissakaan ei ollut mitään ohjelmaa tulevalle viikolle. Kuinkas nyt viettäisimme lomaa? Lapset ovat menossa omilla tahoillaan. Poika juuri olikin ilonamme kolme päivää. Ei innosta lähteä mihinkään matkalle. "Ollaan vielä torpalla, pilkon loppuja klapeja kesän urakasta", sanoi mies. "Katsellaan hämärää, poltetaan takkaa". Niinpä päätettiin tehdä. Postia pitää nyt käydä välillä hakemassa keskustan postilaatikosta kahdenkymmenviiden kilometrin päästä, kun ennätin kääntää postin sinne. Muuten voi katsella sadetta ja sen pitäessä taukoa käydä vähän lenkillä. Pala kerrallaan täyttelen Sukujutut- ohjelmaan sukutietoja, mies kirjoittelee aamuyöstä jotakin. Että sellainen syysloma. Välillä voi selailla vanhoja matkakuvia, vaikka ihanimmalta matkaltani Patmoksen saarelle viisi vuotta sitten.

Harrastuskauteen

Eläkeläisenkin elämään muodostuu kausia. Satokausi alkaa olla lopussa, kun talviomenat ovat koreissa. Ensi viikolla siirrytään vakituisesti talvikotiin, posti on jo käännetty sinne. Syksyn harrastuskausi tuntui alkavan kunnolla, kun eilen menin vesivyöjumppaan ensimmäistä kertaa tänä syksynä. Ostin 25 kerran lippunivaskan.Oi kun olivat takareidet jäykät ja selkä kankea paljosta istumisesta. Kunto tuntui kesän aikana laskeneen, mutta onpa paino noussut, niin ettei kaikkineen olla aivan laskusuunnassa! Oli aivan hauskaa huhkia ja hengästyä vedessä, tuntea itsensä reippaaksi pitkästä aikaa. Parikymmentä naista velloi altaassa humpan tahdissa. Paikallisia virkamiehiä ja yksi pappi näkyivät vetelevän kroolia viereisellä kaistalla. Kesävalon voimin on yksissä ja toisissakin tuumin päätetty kohentaa kuntoa ja säilyttää kesän antamaa energiaa. Kevättalven kuukausina ovat rivit arvattavasti taas harvenneet.

Koukussa

Menin kansalaisopiston sukututkimuskurssille. Sieltä sai käyttöön maksullisen ohjelman, jolla pääsee lukemaan rippikirjoja 1910- luvulle asti. Aloin selvittää miehen sukua, kun omastani on enemmän tietoa. On aivan merkillistä, miten vanhat tiedot vievät mukanaan, kun pääsee siirtymään asiasta toiseen, sukupolvesta toiseen, syntyneistä rippikirjoihin, vihittyihin, kuolleisiin, muuttoihin taloista ja torpista, piikojen ja renkien siirtymisiin talosta toiseen. 1800- luku alkaa elää. Taloissa ja torpissa oli paljon väkeä, sanoisinko parikymmentä keskimäärin. Esimerkiksi mieheni isän ollessa pieni talossa oli neljä melkein samanikäistä poikasta ja runsas joukko eri ikäisiä aikuisia. Ei tarvinnut mennä päiväkotiin.Lapsia jäi myös orvoiksi, äitejä kuoli varhain lapsivuoteeseen ja tauteihin, isiä tauteihin ja onnettomuuksiin. Löytyi traagisia lapsen elämän käänteitä. Mahtoiko joku huomata lapsen tilan, lohduttiko isoäiti? Eniten koukuttaa, jos on olemassa jokin arvoitus, hämärästi tiedetty salaisuus, syntyperä tai muutto talosta torppaan, rikoskirjan merkintä tai muu poikkeama. Yhtä ja toista voi kirkonkirjoista ja muista lähteistä päätellä, mutta asioita myös jää pimentoon. Sadepäivät kuluvat aamusta iltaan koneen ääressä. En silti viitsisi ajatellakaan mitään suuritöistä sukukirjaa. Vastaus lähipolvien elämänkulkuun ja joihinkin arvoituksiin riittää, erityisesti jos niillä voi olla vaikutusta nykypolveen.

Etäisesti tuttu

Olen parina päivänä pyynnöstä haeskellut tiettyjä valokuvia viimeisen työpaikkani historiikkia varten. Katselin yli kaksikymmentä vuotta sitten otettuja kuvia, joissa olen mukana kansainvälisen järjestön seminaareissa. Kumma kyllä, nimiä palautui mieleen, jos ne silloin tunsin hyvin. Muistuu asioita, joita ajettiin, tunnelmia joissa elettiin. Puhuinko tuossa paneelissa tosiaan saksaa, saiko siitä kukaan mitään selvää? Samalla, kun asioita palaa mieleen, se kaikki tuntuu vieraalta ja etäiseltä. On kuin kertoisin jonkun tuttavan kokemuksista. Silloin se oli täyttä minua, nyt se identiteetti on jäänyt. Se on mielestäni hyvä. Eläkkeellä olosta ei voi nauttia, jos ei ole tullut uutta minuuden pohjaa. Voi olla onneton,jos tämänhetken minuus perustuu asioihin, joita ei enää ole olemassa. Muistot ovat eri asia.

Aivastusten välillä

Pitikin istua kuin kesää siellä mökkisaunan kuistilla, vaikka lämpötila oli kahdeksan astetta. Ei tuntunut kylmältä, mutta siitä kai tämä äkäinen flunssa on peräisin, nämä ärsyttävät aivastussarjat ja vettä valuvat silmät.Tulin keskustakotiin muutamaksi päiväksi, kun mies lähti työmatkalle Lappiin. Huomiseksi pitäisi kuivua niin paljon, että voisin viedä veljen seurakuntatalon tilaisuuteen enkä tartuttaisi häntä. Veljen hoitoasioissa oli tehty joitain muutoksia, jotka olivat henkilökunnan mielestä helpottaneet hänen oloaan. Rauhoittumisen huomasin minäkin. Oli oikein mukava jutella hänen kanssaan pitkästä aikaa.

Talviteloille

Seinän takana kohisee tuuli pohjoisesta kuin talvimyrskyn edellä. Järvi on kuitenkin melkein tyyni, pientä pintarikkoa vain. Tuvassa on jo kaksikymmentä astetta, kun mies lämmitti takkaa aamuyölläkin. Viilenneet seinät imevät pitkään leviävän lämmön. Nukuin yhdeksään, yöllä tosin valvoskelin ja kävin katselemassa nousevaa kuuta. Harvenneen oksiston väleistä kimmelteli oikea kullanhopea kuunsilta. Joutsenet töryyttelivät pimeällä selällä. Tulimme laittamaan saarimökkiä talviteloille, kun oli tiedossa pari sateetonta päivää. Ensin odottikin aikamoinen siivous saunan kuistilla. Pääskyspesue oli pitänyt läksiäisiä pyykkinarulla. Lattialla oli kuivunut jätösvana, pesältä pitkin seinää valui samaa, pöydälläkin osansa. Oli otettava pesä alas hirren päältä. Se ilmestyi kuistin katon alle vasta heinäkuussa. Tukin nyt senkin kolon klapeilla. Pääskyset ovat niin kauniita, mutta saman katon alla asustelusta ei tule mitään. Siivouksen jälkeen lämmitin saunan. Kävin uimassa viimeisen kesäuinnin. Keltaisia koivunlehtiä leijaili ympärilleni veteen. Ihana kirpaisu, veri kohahtaa kiertoon. Se on saunomisen huippua. Kohta alan koota mausteita, kahvinloppuja, öljypulloja jne pois vietäviksi. Lakanat ja pyyhkeet pestäviksi, sampoopullot mukaan, patjat pystyyn seinää vasten että kosteus haihtuisi keväällä. Roskasäkki paikalliseen keräykseen, kuivuneet maalipurkit samoin. Loppusiivous, paikat järjestykseen kevättä varten. Poika on nostanut laiturin ja tehnyt klapeja korkean pinon ensi kesää varten. Pian pitää alkaa touhuta, iltapäiväksi on luvattu sadetta. Jatkan äitini suvun perinnettä. Taitekohdissa huokaistaan: Mitähän ensi keväänä tiettään? Viime kerran vastaus oli, että veljen syyskäynti täällä mökillä jäi viimeiseksi. Olisipa ensi keväänä vuorostaan jotain hauskaa kirjoitettavaksi mökkipäiväkirjaan.

Marjatalkoot

Tuli vieraaksi Marjatta, matala neiti. Ei kyllä matala eikä neiti, mutta karjalaisen kalevainen hahmo kuitenkin. Tuli puolukkaan ja metsään pääkaupunkiseudun vilinästä. Mukana tuli loistava syyssää, aurinkoa ja sopivasti tuulta. Naapurivihjeen perusteella löytyi uusi marjapaikka kävelymatkan päästä. "Poimi marjan mättähältä, punapuolan kankahalta". Nyt hän köröttelee kassien ja purnukoiden kanssa junassa. Marjoista riittää jaettavaa lapsillekin. Oli hauskaa päivittää taas kaiken maailman asiat ja kuulla hänen eloisan ja energisen elämänsä tapahtumista. Häneen sopii lause: Eläkkeelle jäädään työstä, ei elämästä. Hän muun muassa tekee paljon diakonista ystävätyötä yksityisissä puitteissa. Hänen tielleen on osunut täysin yksinäisiä vanhuksia, joille hän on alkanut omaksi ihmiseksi. Syvältä huokaisuttaa tuo laajeneva määrä yksinäisiä, oviensa takana piileviä ihmisiä.

Kummia syövereitä

Kumman synkkiä raitoja taas tähän elämän mattoon kutoutuu. Tällä kertaa ne nousevat sisältäni. Psykiatri- ystävä varoitti jo aiemmin siitä, että sisarusten välisissä asioista voi nousta monenlaista ristiriitaa. Analyyttinen psykiatria on kuulemma vasta viime aikoina alkanut tutkia tätä sektoria äitisuhteen ohella. Tätini auttelu ei aiheuttanut minulle minkäänlaista ärsyyntymistä. Hänhän oli minulle kuin ihanneäiti, jota kaipaan ja jota hoitaisin vieläkin mielelläni. Veljen onnettomuus veti minut ja sisareni puoleksi vuodeksi täyteen hälytystilaan. Viime aikoina minussa on alkanut kuitenkin nousta vastarintaa ja kiukkua. Tekisi mieli ladella totuuksia hänen käytöksestään kuten lapsena. Myös hän suuttuu minulle, jos joku asia tulee uutena, kuten nyt vaikka puolukoitten laitto hänen pakastimeensa. Asioiden hoitoa täytyy paremmin sopia. Kuulin palvelutalon ohjaajilta, että he voisivat paljon enemmän kuljettaa veljeäni asioilla - se kuuluu työhömme- mutta hän ei ole sitä halunnut. Virallisia asioita voin hoitaa edelleen. Ja tänään hän tulee vieraisille.

Syyssäässä

Ponnistelin pienessä viileässä vaakasateessa lenkkitietäni. Tuli hyvä olo: Tämähän on tuttua, tämä on suomalaista, tämän kanssa osaa elää! Oli hyvä hengittää. Tulkohot hallat ja harmit ne muut..Kaikessa on hyvät puolensa, kuten tässä talveen valmistautuvassa ajassa. Mies puurtaa klapiurakkaansa, sirkkeli soi vajassa. Minä poimin viikonlopun aurinkosäässä kuusi sangollista puolukkaa. Osa löytyi läheltä helposti kuin lahjana. Yhden kannoin risukkojen ja ojien yli kaukaa entiseltä hyvältä paikalta, jonka nyt peittää avohakkuun jättämä oksa-ja rankapeitto. Se ei ollut kovin järkevää, mutta tulipahan liikuntaa. Hirvikärpästakki on vähän hankala, kun silmikon vetoketjusaumat putoavat aina silmien eteen. Pari otusta löysi verkkotakista huolimatta tiensä niskaani. Puolet marjoista menee veljen pakastimeen. Uusi tutkimus kertoo, että puolukka voi olla parempikin tulehdusten estäjä kuin karpalo. Omenoita on puissa aika paljon. Mitähän niiden kanssa tekisi, kun eivät säily?

Kenen elämää

Vietettiin viikko tyttären perheen elämää. Oli vuosijuhlia ja sitten useampi päivä lastenlasten ympärivuorokautista hoitoa ja kouluun kuljetusta. Siinä ajassa oppi tuntemaan kolmasluokkalaisen repun painon, kotiläksyjen määrän ja kertotaulun harmit, mutta myös hauskat jutut ja kaverit. Minun piti lukea moneen kertaan Kalle Väänäsen savonmurteinen runo "Ierikan haak". Välillä piti lukea se "keskisuomalaisella murteella". Kotiin palattua piti taas upota veljen asioihin, hoitolisän uuteen hakemukseen, liitteisiin, lääkekorvauksiin, avustajaongelmiin, kuljetuksiin, veljen sopeutumisvaikeuksiin. Piti ottaa jo yhteenkin. Yölläkin setvin ja jupisin hänen asioitaan, niinkuin työssä ollessa ratkoin yöllä ihmisten ongelmia. Mitähän se aivan oma elämä olisi? Uppoutumista sukututkimukseen, maalaamiseen, kirjoittamiseen, liikuntaan? Onhan kaikkeen sellaiseen aikaa, eihän tämä ole mitään verrattuna oikeaan omaishoitajuuteen. Olisi vain helpompaa, jos olisi putki-tai lokeroaivot ja sieltä avaisi yhden asian kerrallaan. Nyt kaikki mieltä kuohuttava tai ongelmallinen valtaa koko pääparan.

Syksyn värejä

Monien mielestä syksy on paras vuodenaika. On viileämpää, on helppo hengittää, kesän energia on jäsenissä. Värit ovat vahvoja.

Mitä "mietin" tänään

Tässä oli ainakin pari oikeata slow-life päivää, ehkä paljon enemmänkin. Eilen en viitsinyt lämmittää lauantaisaunaa, vaan katselin koko illan televisiota. Tänään lämmitin Aito-kiukaan. Ja mitä mietin lauteilla hyvissä löylyissä? Mietin yhden sukulaismiehen nimeä, miehen jota en oikeastaan tunne, mutta tiedän, nimen olen kuullut monasti. En muistanut, vaikka kävin kaikki aakkoset läpi. Piti saunan jälkeen katsoa kalenterista miesten nimiä. Heti se löytyi: Juhani. Ja mitä mietin keinussa saunan jälkeen, illan kirkastuessa kesäiseksi? Että tuntuuko nyt lauantailta, kun on saunailta. Tuumin, ettei tunnu, mutta ei sunnuntailtakaan. Voisi olla vaikka keskiviikko.. Voiko tämän turhempaa "ajattelua" olla? Köppäästä. Köppäsaara, sanoisi isä.

Retkellä

Lähdimme viime pyhänä ensimmäistä kertaa mukaan seurakunnan retkelle. Oli niin mukavaa, että lähdemme varmaan toistekin. Tämä oli kirkkoretki: Matias-kappeli Virroilla sekä Pyhän Marian ja Pyhän Olavin kirkot Sastamalassa. Matias-kappeli on yksityinen kappeli kauniissa koivikkomaisemassa. Kuulimme sen ihmeellisen rakennustarinan, lahjoitusten ja vapaaehtoistyön turvin. Marian kirkko oli maalattiapohjainen keskiaikainen kivikirkko. Tyrvään kirkon tarina on tunnettu poltetun tilalle talkootyönä rakennetun uuden paanukaton ja taiteilijamaalausten ansiosta. Jokin ihmeellinen voima on saanut ihmiset kautta vuosisatojen panostamaan pyhien rakennusten tekoon, niiden korkeuteen ja kauneuteen. Niiden juurelle on tultu vuosisatojen ajan. Bloggerin ohjelmaan on tullut huonoja muutoksia. Kuvia ei voi siirrellä kuvina ennen julkaisua, ne näkyvät vain tekstinä, sijaintivalinnat pitää tehdä etukäteen. Ja kappaleita ei voi erottaa, teksti tulee yhtenä pötkönä.

Luonnon rytmissä

Jotain jäsennystä ihminen elämäänsä hakee. Vakiintuneessa eläkeläiselossani täällä maan sydämellä on vuodenaikojen merkitys kasvanut verrattuna työaikaan kaupungissa. Marja-aika alkaa olla ohi. Herukat on poimittu, vadelmaa vielä kypsyy. Raikas puolukka-aika on oma vielä kypsymässä oleva jaksonsa. Lapsesta asti minusta on ollut hauska käydä puolukassa. Ensimmäiset marjat poimin "kortteliin" navetan takana olevassa männikössä. Isä kävi kaukana saloilla ja tuli kotiin ison marjarepun kanssa.Harmi, että hirvikärpäset ovat levinneet pilaamaan jäkäläkankaiden syysiloa. Nyt on sadonkorjuun aika. Kasvimaalta voi hakea perunaa,porkkanaa, salaattia ja persiljaa. Sipulit on nostettu.Omenat alkavat kypsyä. Katse hakeutuu silloin tällöin kaapin päällä odottaviin lankakeriin. Tyttärentytär pysähtyi kaupassa lankahyllyn eteen. Kehoitin valitsemaan sukkalankaa. Hän valitsi itselleen iloisenkirjavaa lankaa, veljelleen vähän tummempaa. Vielä ei ole kutomisen (neulomisen) aika. Pitää varmaan olla kylmempää, ennenkuin lanka ja puikot tuntuvat mukavilta kädessä. Hiiriajasta tuli jo varoitus. Metsämyyrä rapisteli vintissä ja jäi loukkuun. Torpan ympärillä pimenee. Yhtään valoa ei näy muualta. Miehen laittelemat aurinkolyhdyt syttyvät siellä täällä pihapiirissä. Tänään ripustelin omenapuihin lyhtyjä, jotta pimeä ei tulisi aivan ikkunaan silläkään puolella tupaa. Aurinkolyhdyt syttyvät juuri, tuikkulyhty valaiseekin.

Viereltä temmattu

Tänään lenkkireittini varrelta minut kutsui kotiinsa itkevä nainen. "Miestäni ei ole enää, hän kuoli tänä päivänä. Aamulla noustiin, mies keitti kahvia. Sitten äkkiä mies valitti vatsaansa ja putosi polvilleen. Hiki alkoi pursuta. Ambulanssi tuli pian. Mies kuoli leikkauspöydälle. Aortta oli revennyt pahasti." Tämä kaikki tapahtui varoituksetta. Miehellä ei ollut vikaa sydämessä eikä mitään vaivoja. "En voi uskoa, ettei mies tule enää koskaan. Odotan, että hän soittaisi", puhui vaimo. Lohtuna oli se, että mies oli ollut sairaalan vuoteella levollisen näköinen. Tuska oli poissa. Vaimo sai silitellä vielä lämpimiä kasvoja. "Onneksi tämä meni näin päin. Miehelle yksin jääminen olisi ollut vielä vaikeampaa." On suurta rakkautta sanoa näin shokin keskellä. Oli vaikeata katsella kotia, johon tämän tiiviin pariskunnan toinen puolisko ei enää palaa. Tyhjyys tuntui jo. Yksin noustavat aamut hämärsivät keittiönurkkausta, yksinäiset illat häilyivät ikkunapielissä. He olivat aina yhdessä ja viihtyivät keskenään. "Sellaisia pareja kuin me ei ole paljon", sanoi vaimo. Heidän piti kohta lähteä Lapin retkelle. Sukulaisia tuli paikalle, tuli yöksikin. Emme puhuneet mitään hautajaisten järjestämisestä, kuolinilmoituksista, arkun ostosta, siitä kaikesta mitä pitää ruveta tekemään. Tässä se oli käsillä, se mitä pelkään. "Hyvä kuolema", sanoi mieheni."Tuollaista minäkin itselleni toivoisin".

Pyörätuolielämää

Viime aikoina olen käynyt veljen luona palvelutalossa pari kertaa viikossa. Tänään kävimme kaupassa ja pankissa. Tasaisella asfaltilla hän saa käsivarsilleen harjoitusta, kun voi itse rullata pyörätuolia.Lämmin kesätuuli ja vastaan sattuneet ystävät virkistivät. Hänen elämänsä on tavallaan vakiintunut. Hän on asunut palvelutalossa 2,5 kuukautta. Fysioterapiaa on nyt kaksi kertaa viikossa, seisontatelineessä hän on kolme kertaa viikossa, henkilökohtainen avustaja auttaa 30 tuntia kuukaudessa, taksiseteleillä saa kulkea 18 vapaa-aikamatkaa kuukaudessa. Talon ruokailurytmi jakaa päivää. Talossa on totuttu hänen tarvitsemiinsa hoitotoimiin. Hän käy taksilla noin kerran kuussa kotikylässään ja toisen kerran meillä. Sukulaiset ja jotkut ystävät käyvät häntä katsomassa. Jotkut odotetut eivät tule. Vammautunut saa Suomessa monenlaista apua. Kyse on isoista tarpeista ja isoista kustannuksista, kun elämä heitetään kokonaan muiden varaan. Vamman ja sen liitännäisten hoito, asuminen, avustaminen, lääkkeet, kulkeminen, apuvälineet ja rahan riittäminen on keskeistä. Mukana on monta tahoa ja siinä on aikamoinen viidakko selvitettävänä: Mitkä asiat ovat terveydenhoitosektorin eli sairaaloiden ja terveyskeskuksen vastuulla, mitkä Kelan, mitkä perusturvan, mistä mitäkin anotaan, kuka päättää mistäkin. Opiskelen näitä netistä. Veljelleni nämä tuntuvat välillä ylivoimaisilta. Kaikki systeemit toimivat kyllä, mutta niiden hallinta on monimutkaista. Esimerkiksi maksukattoja on kolmenlaisia: terveydenhoidon, matkakustannusten ja lääkkeiden. Kaksi jälkimmäistä ovat Kelan hallussa. Tänään sain selville, että lääkekattoon ei lasketakaan koko lääkelaskua, vaan omavastuuosa, joka onkin paljon pienempi luku. Invakyytejä on kolmenlaisia: Keskussairaalaan ja terveyskeskukseen mennään Kelan korvaamalla taksilla, vieraisille perusturvan antamilla taksiseteleillä ja oman kunnan sisällä voi kulkea kaikenlaisiin paikkoihin kaupungin palveluautolla. Omavastuut ovat näissä erilaiset. Kaikessa on mukana riippuvaisuus toisten avusta. Hän ei pysty lähtemään yksin ulos talosta. Kuka vie fysioterapiaan, kuka kauppaan, kuinka pääsisi pesäpallopeliä katsomaan, milloin avustaja ehtii, kehtaisiko soittaa jollekin ja pyytää? Vuoteeseen autetaan jo kahdeksan jälkeen, kun yhdeksän jälkeen talossa on vain yksi työntekijä.Ilta on pitkä. Tätäkö on loppuelämä? Ohjaajat sanoivat tänään, että hän ei ole enää niin reipas kuin oli alussa eikä kuntoile niin aktiivisesti välineillään. Ei ole helppoa pitää yllä motivaatiota, kun mitään edistymistä ei ole tapahtunut. Lokakuuksi luvattu kuntoutusosastojakso kantaa odotusta ihmeestä: Jos siellä jalat alkavat toimia. Se pelottaa minua. Koetan puhua pyörätuolissa olevan kuntoutustavoitteista. Ei tämä aina ole omaisillekaan helppoa. Tänään sain jotenkin asennetta takaisin.

Jäähyväiset kesälle

Nautin suuresti kesän jäähyväislahjasta. Olin kaksi päivää yksin saarimökillä.Maalasin huussin sisältä ja päältä. Sinistä, sinisen ja valkoisen sekoitusta,valkoista. Tuli uudistetuksi sisältä sinisävyinen, ulkoa musta vessa. Sininen karkottaa kärpäset. Sää oli taivaallinen, järven pinta tyyni,vesi lämmintä.Polut,kivet ja kalliot ovat jalalle tuttuja ja lämpimiä. Jalka nousee vielä ketterästi niillä kulkiessa. Harvensin pensaikkoja vesurilla, yhden silmiin valuvan hikijakson karsin harvennusmetsikössä rankoja. Siivosin, pesin ikkunat, sellaista arkista puuhaa. Välillä lueskelin riippumatossa vanhoja ET- lehtiä. Vähän väliä katse siveli järven kiiltäviä värejä ja kumpuilevien pilvien hohtoa.Joutsenpari lipui lähistöllä itsetiedottomassa levossaan, kuikkapari sukelsi katseen alta piiloon. Pääskysparven kanssa jaoimme saunan kuistin. Ne pistäytyvät pesällään tuon tuostakin, vaikka eivät pesään mahdu, nostalgiaa niilläkin? Pitää vain syksyllä tukkia sekin orrenkolo, kun jätökset tippuvat kuistille. Muilla mökeillä ei ollut ketään. Hiljaisuus ympäröi saarta. Kaukana näkyi illalla kalastava vene.Yöpimeällä syttyi kuitenkin valopiste yhteen vastarannan metsänrintaan. Yöllä vähän arastutti. Lukitsin ovet, mikä muulloin ei tule mieleen. Seuraavaksi saareen tulevat poikamme ja hänen koulukaverinsa - nämä keski-ikäiset pojat - viettämään jokavuotista

venetsiaadiaan. He nostavat lähtiessään raskaan laiturin. Oli haikeata soutaa lämpimästä saaresta pois, mutta lapsenlapset odottivat.

Käsi vuosikymmenten takaa

Viisikymmentä vuotta rippikoulusta. Meitä oli siellä 80. Kolmasosa elossa olevista oli nyt tullut koolle. Jotkut tunsin, osassa ei mikään ollut tuttua. Moni muukin kuin minä kertoi, ettei muistanut rippileiristä paljon mitään. Dokumenttien ja kerääntyvien muistikuvien avulla koostui kuva tiukkakurisesta kaksiviikkoisesta. Ohjattua toimintaa ja opetusta oli yli kaksitoista tuntia joka päivä. Alueelta ei saanut poistua. Kokeita pidettiin ja ne pelottivat monia, ripille kun reputettuja ei laskettaisi. Minulle vahvin ja paras muisto oli körttivirren poljento. Jokainen tunti alettiin virrellä ja joka päivä oli virsitunti. Portaissa kulkiessamme viereeni tuli synkkäilmeinen nainen, jota en heti tunnistanut. Hän sanoi nimensä. Hän oli ollut samalla luokalla oppikoulussa. Hän sanoi: Tulin pyytämään sinulta anteeksi, että kiusasin sinua kahden nimeltä mainitun tytön kanssa. Se on painanut omaatuntoani. Olimme sinulle kateellisia, kun olit nin hyvä koulussa. Sanoin, etten muistanut hänen olleen etupäässä siinä. Kyllä olin, hän vastasi. Annoin anteeksi, puristimme kättä. Etukäteen minulle oli kuiskattu, että löytyneiden arvostelutietojen mukaan olin ollut rippikoulun priimus. Onneksi sellaisista ei tapaamisessa puhuttu. Koko illan olin väsynyt kuin märkä rätti. Oli kuin pimeästä menneisyydestä olisi tullut musta käsi ja lyönyt. Tajusin entistä laajemmin, kuinka moneen valintaan kiusaaminen oli myöhemmin vaikuttanut. Koulu- ja opiskeluaikana en antanut näiden kirkonkylän tyttöjen vaikuttaa opiskeluihini, mutta myöhemmin olen kovasti halunnut olla muuta kuin tämä inhottava koulupinko.

Eteenpäin elävän mieli

Kun hoitovuoromme oli ohi, tuli tyttärentyttären seuraksi kaksi muuta tyttöstä. Yläkertaan oli rakentunut salaperäinen leikki. Koputtelun jälkeen saimme kurkistaa sisälle. Yllätys oli suuri: siellä oli täysi joulutunnelma! Ikkuna oli pimitetty, joulukoristeet kimalsivat kynttelikköjen valossa, nauhoja riippui huoneen yllä, punaisia liinoja oli levitetty. Joko te kyllästyitte kesään, änkytin. No joo, me leikitään pikkujoulua. Nyt tehdään lahjoja. Joukko pyrähti alakertaan etsimään 'teemaan sopivaa käärepaperia' eli siis joulupaperia.

Mitäpä sitä kesän loppua suremaan, kun on joulu tulossa! Taitaa olla mumman mieli liiaksi taipunut nostalgiaan ja taaksepäin katsomiseen.
On tässä kesän aikana tullut paljon värikkäitä raitoja mattoon, mutta punaista vielä puuttuikin.

Menneisyysmatkailua

Keskellä elämää en jaksa kirjoittaa päiväkirjaa, silloin eletään, elämä ottaa ajan ja voimat, ainakin kun hoitaa lapsenlapsia. Niin oli silloinkin, kun omat lapset olivat pieniä. Lapsen oma kirjakin jäi heikosti täytetyksi. Luulin myös, että muistaisin kaiken. Nyt pidän lapsenlapsista päiväkirjaa, jotta heidän lapsuudestaan jäisi muistitukea.Työvuosinakaan en pitänyt päiväkirjaa, mutta mökkikirjaa olen kirjoittanut kaksikymmentäviisi vuotta. Ainakin minulta muistiinpanot vaativat siis lepoa ja aikaa, etäisyyttä. Kun päivät ovat hiljaisia, on blogiin kirjoittaminen jotain tapahtumaa.

Lastenlasten kanssa tehtiin eräänä päivänä "menneisyysretki": kuljettiin leppoisassa tahdissa kierros päiväkerhon, perhehoitopaikan, varapäiväkodin ja eskarin leikkipaikoille. "Tältä kiveltä en uskaltanut  hypätä, tuonne en yltänyt, tässä oli kauppa, tuo oli minun puuni, eikö tämä "Mehtä" ollut isompi, täällä oli se  'suu väärinpäin-täti', joka olisi hymyillyt jos olisi käännetty pää toisinpäin". Kohta molemmat ovat koulussa, jätettiin hyvästejä ajalle ennen sitä.

Minulle oli menneisyysmatkailua laivaretki lastenlasten kanssa entisen työ-ja asuinpaikkamme ohitse. Siellä se lepäsi auringin kilossa, kaunis niemi taloineen ja saunoineen. Siellä asuimme yli kymmenen elämän ruuhkavuotta, jolloin muistiinpanoja ei tehty.  Elämä kuohui riemuineen ja murheineen. Panostin kaikkeni, olimme nuoria, olimme keskeneräisiä, elämää oli paljon edessä, kaikki oli tärkeätä. Nyt työ ja elämä jatkuu niemellä eri merkeissä, meidän aikamme on unohtunutta historiaa. Oli kummallista katsella sitä aikaa järvenselältä. Kotiimme näkyi tehdyn ovi takapihalle. Lapsilla ei ole pääsyä lapsuutensa kotiin.
Lähetin heille valokuvia.

Maanantaipäivä oli kaunis, retkestä tuli ihana kokemus. Saimme kuin kosketuksen voimaimme päiviin, jolloin elämä kohisi koskena.

Sama kuu

"Sama kuu loisti paratiisissakin". Tämä lause toistui eräässä kertomuskirjassa, joka meillä oli lapsena. Se teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Se avasi minulle historiallisen ja maantieteellisen perspektiivin. Antaisin paljon, jos saisin sen kirjan jostain. Nyt sama kuu loistaa Jyväskylässäkin.

Kuuhullu

Kuu katsoo vuoteelleni.
En malta vetää verhoja väliin.

Bingossa

Mihinkäs asti kauppa onkaan tänään auki? Ai niin, nythän on keskiviikko. Sitkeästi työn viikkorytmi on iskostunut. Vaikka olen ollut jo viisi ja puoli vuotta eläkkeellä, siirryn tunnelmassa viikonloppuun, jos ohjelmassa on jotain juhlan tapaista. Tänään tuntui jostain syystä lauantailta, kun kylän nuorisoseuralla oli eläkeliiton järjestämä iso kesäjuhla, oikein hyvä tilaisuus ja paljon väkeä. Eläkeläisten tilaisuushan voi olla keskellä päivää, keskellä viikkoa, voi järjestää arkijuhlaa.
Veljenkin piti tulla, mutta hän on nyt vielä sairaalassa. Tulehdusarvot ovat onneksi selvästi laskeneet ja päässee loppuviikosta kotiinsa.
Taas sai ihmetellä talkootyön tekijöitä. On ihmisiä, jotka antavat paljon ajastaan yhteisiin tapahtumiin, vaikka valtaosa meistä pysyttelee omissa puuhissaan. Nuorisoseuratalokin on kunnostettu enimmäkseen "kökkätyönä". Osallistuminen yhteiseksi hyväksi toivottavasti antaa tekijöille vaivanpalkaksi myös hyvää oloa, josta me laiskat jäämme paitsi.
Ohjelman lopulla oli arpajaiset ja bingo. Bingosin ensimmäistä kertaa. Mietiskelin siinä, mikä täällä päin saa ihmisiä suurin joukoin bingoon. Enoni vaimonsa kanssa kulki bingossa joka viikko seitsemänkymmenluvulla, vaikka sydän ei tahtonut kestää jännitystä. "Ota enemmän nitroa", oli lääkäri sanonut, ei kieltänyt menemästä. Silloin oli isoja voittoja, sohvakalustoja, kelloja, pöytäryhmiä, joita täällä Torpan nurkissakin edelleen on.
Toisten tapaaminen ja sosiaalinen osallistuminen kuuluvat bingoon, mutta myös toive saada onnettarelta jotain, - vaikka  kahvipaketin ja sokeria - odottaa jotain hyvää tapahtuvaksi, ylläpitää toivoa onnesta? Bingossa en voittanut, mutta arpajaisvoittona tuli mehupullo ja levy. En minäkään nyrpistellyt, kun numeroni sanottiin.

.

Elokuun öihin

                           "Tähkäpäiden päällä täysikuu.."

Marjakauteen

Juhlakausi päättyi miehen kotikylän hirvipeijaisiin. Kylä on syrjäisen kylätien molemmin puolin piileviä hiljaisia taloja. Metsästysseuran kutsu tuotti yllätyksen. Hieno EU-avustuksen tukemana uudistettu netsästysmaja ja saunarakennus odottivat vierasjoukkoa. Kylän miehet ovat tehneet ison talkootyön yhteisen  kokoontumistilan saamiseksi. Taitoja on löytynyt omasta joukosta joka tarpeeseen. Toinen ihmetyksen aihe oli kyläkirjan teko, jo jouluksi valmistuva. Se oli alkanut talohistoriakokoontumisista. Joka talossa oli pidetty historiatapaaminen. Eläkkeelle jäänyt opettaja oli kirjannut tiedot ja pian syntyi idea kyläkirjasta. Kyllä maalla on elämää!

Nyt on kahtena päivänä kumarreltu helteen ja ötökkäparven sisällä mustikkametsässä, marjat kun nyt kypsyivät tälläkin korkeudella. Mielessäni soi muunnos: " Hyttysparven laulu korvissani, marjamaiden päällä mäntypuu.." Kotiin tultua olen ulkona  talon nurkalla huuhtonut silmiin  ja selkään valuvat hiet  letkussa lämmenneellä vedellä, se on hauskaa ja kesäistä.
Ei ole hyvä mustikkavuosi, vähän tuskalla on riivitty näitä terveysmarjoja talteen pari sangollista. Tarvitaan tietty sinisyyden aste näkökentässä, että pistokset ja selkä unohtuvat ja poimijan mieli vaipuu meditatiiviseen tilaan käsien harmonisen liikkeen myötä. Nyt sitä tilaa ei syntynyt. Torstaina kutsuu "haltioominen" (lastenhoito) Jyväskylässä, nyt on aika täyttää pakastinta.

Pilasin puhelimeni, kun se kastui marjasangon pohjalla. Otin sen mukaan, vaikka ei ollut taskuja, kun veli sai korkean kuumeen ja on sairaalassa. Yleensäkin pidän aina puhelinta orjallisesti mukana,  vaikka harvoin kukaan soittaa. Nyt en saa puhelinta auki. Se olikin vanha ja vaihtoa oli suunniteltu, joten vahinko ei ole mainittava. On vain outoa olla ilman puhelinta. Oikeastaan vapauttavaa. Miehen puhelin on kuin lankapuhelimena kotona vanhaan tapaan.

Entiset tytöt

Tänään oli kotikylän päivä. Se on naapurikylä, jossa olevaan isän ja mummon kotiin muutimme tästä Torpaksi kutsumastani äidin kodista, isuntuvasta, kun olin puolitoistavuotias. Olin kutsunut naapurin tytöt vanhaan lapsuuskotiini,josta veli on muuttanut pois. Tyttöjä odotellessani kiersin pyörällä järven ympäri ja kävin siistimässä haudat toisella puolella järveä. Hikisenä painelin uimaan lapsuusrantaan. Se rituaali on siis taas tältä kesää tehty.
On yli viisikymmentä vuotta siitä, kun nämä kaverini viimeksi astuivat taloon sisälle. Muisteltiin käyntejä, yökylässä oloja ja rakennukseen eri aikoina tehtyjä muutoksia. Kolmestaan emme tainneet kovin usein olla, silloinkin kolmas oli tytöille kolmas pyörä. Toisella tytöistä taitaa olla valokuvamuisti, kun hän muisti pesäluukun kuviotkin. Toisten muistot avaavat omia, minä muistan vähiten. Tunsimme toistemme olot perin juurin, ei tarvinnut esittää muuta.Toinen toi päiväkirjansa ja muistikirjansa, joista löytyi muös meidän toisten kirjoituksia ja piirustuksia. Hän on säilyttänyt kaikki. Minulle hänen kotinsa oli kuin kerhotalo, jonne karkasin vähän väliä. Hänellä oli aina värikyniä, paperia, muisteja, leluja, lehtiä, kirjoja. Tein siellä värssyjä, piirustuksia ja paperinukkeja. Kotiin tultuani sain aina piiskaa, mutta kohta karkasin taas.
Nämä tytöt olivat nättejä ja poikien suosimia. Minä olin vain "hyvä koulussa" ja seurailin kateellisena sivusta heidän ihastuksiaan. Todistuksiani ei kotona edes katsottu. "Saisit mieluummin olla kiltti", oli äidin mielipide. Siinähän sitä oli lähtökohtaa itsensä etsimiselle! Me kolme olemme kulkeneet erilaiset tiet ja vaiheet ja selvinneet kukin tavallamme tähän asti. Nyt olemme muisteluiässä, me entiset tytöt.Taitaa lähipäivinä nousta lisää muistoja mieleen.
Kun lapsuuskodin puuhella levittää lämpöä tupaan, vanha pöytä on kahvipöytänä ja maisema avautuu tuttuna, nousee kaikesta huolimatta kodin tuntu ja hyvien asioiden muisto.Täällä on kasvettu niinkuin on kasvettu ja niillä latauksilla on maailmalle lähdetty.

Onko nyt syksy

Raskaat pilvet ovat pimentäneet koko päivän. Piti sytyttää valot. On viileätäkin. Hellaan piti laittaa tuli. Tuntuu, että kesä on ohi. Kumma kyllä se ei tunnu pahalta. Olihan jo kesää, kaikki kukat, vihreys, valoisia kesäöitä, ikkuna auki nukkumisia, saarimökin kirkkaita aamuja, veden välkettä, uintia. Kesämarkkereista puuttuu vain pyöräretki lapsuuskylään, uinti kotijärvessä ja hellepäivän ikuisuustunnelma. Vuosikymmenten kokemukset kertautuvat, yksi näkymä avaa ne kymmenet entiset tuntoineen ja vaikutuksineen. Alkavatko symbolit riittää, antaa riittävän linkin? Riittääkö kohta yksi uinti, yksi valoisa yö kesän kokemukseen? Onko muistivarasto jo kokemuksia tulvillaan? Kun makaan hoivaosastolla, riittääkö mökkimaiseman kuva avaamaan kesän mielessäni?

 Kävin tänään veljen kanssa kaupassa, koottiin laskut ja vietiin maksupalveluun. Kerroin, että meillä oli eilen läheltä-piti -tilanne, kun sivutiellä seisova auto lähti yhtäkkiä ylittämään tietä aivan edessämme, näytti katsovan vain toiseen suuntaan. Kohtuullisen vauhtimme ansiosta jarrutus ehti pelastaa törmäykseltä. Veli sanoi miettineensä, miten hänen kävisi, jos sisaret kuolisivat ennen häntä, kuka hänestä huolehtisi. Emme me nyt ainakaan molemmat kuole, sanoin.

Ystävien luona

Ystävän tuntee siitä, että juttu jatkuu vaikka vuoden tauon jälkeen kuin entisiltä suunsijoilta.Voi jakaa tämän päivän asiat selittämättä koko historiaa,  katsella tehdyn työn vaiheet ja ponnistelut, jakaa ruumiin ja mielen kivut, itsensä kanssa ristiriitaiset ajatukset, voi iloita ahdistusten lievennyksistä ja elämän lahjoista, nähdä yhdessä omien kätten työn tai maiseman kauneuden, olla hetki saman katon alla niinkuin monasti ennenkin, jatkaa matkaa.

Yksi kotiseutu

Jyväskylän seutu oli runsaimman elämänajan kotiseutumme. Opiskelut, avioliitto, lapset, työelämän alku sijoittuivat tänne, elämä sai suuntansa. Oli myös keskussairaalassa kulkua ja vakavan sairauden varjoa. Se aika palasi mieleen, kun kuljin kesäisellä kävelykadulla, runsaiden sadekuurojen ja lämpimän paisteen vaihtelussa.
Jyväskylä on  oikea kaupunki, jossa on tapahtumien runsautta. Tapahtumakalenteri näytti nyt, että Taidemuseossa on neljänä päivänä viikossa Graphica Creativa yleisötyöpaja avoinna. Siellä lasten keskellä puuhasin melkein neljä tuntia posket punoittaen, kaiversin puun ja kielon ja vedostin useita erivärisiä kappaleita. Tekisi mieli mennä uudestaan, mutta matka jatkuu. Omalla pienellä kotipaikkakunnallani ei ole kahteen vuoteen tullut mikään kansalaisopiston lyhyt taideryhmä täyteen, niin että kurssi olisi voitu pitää. Monivuotinen kuvataidekoulu kyllä toimii.
Kirkkojen katsastus kuuluu kesämatkailuumme. Kuokkalan uusi kirkko oli näkemättä. Nyt siellä oli Kangasniemen Laulun kesäakatemian konsertti. Oli erinomaisia laulajia ja säestyksiä. Kirkko on kaunis, näkemisen arvoinen nykypäivän puukirkko keskellä kylää, Birran vieressä. Kannattaa poiketa tai ainakin katsoa netistä.
Merkillisesti viihdymme tässä viidennen kerroksen yksiössämme. Istun parvekkeella ja katselen kaukaisten mäkien tai vuorten  sinerrystä. Sekin on mielen kotiseutua, lakeuden lisäksi. Jo lapsena säälin kovasti  karjalaisia, jotka eivät enää koskaan enää päässeet kotimaisemiinsa.

Mikä nousee mieleen

Kuinkahan sitä valitsee päivän tapahtumista, mitä blogiin kulloinkin tulee kirjoittaneeksi? Nyt tekisi jostain syystä taas mieli kirjoittaa kasveista, tuosta kesantopellosta, josta on yllättäen niiton jälkeen tullut suorastaan luonnonniitty, kissankellonsininen. Mahtoi paikallisia huvittaa, kun 14 vuotta sitten Helsingistä vierailevana uusasukkaana koetin tehdä viljavasta, levänneestä pellosta niittyä. Kylvin siemeniä, niitin, raivasin heinää ja ohdaketta. Eihän ne niittykukat runsaassa maassa menestyneet. Läheisistä ihmisistä ei voi paljon kirjoittaa ja vähäkin hyvin valikoiden. Kielteisistä ajatuksista irtautuminen oli niin vahvasti ohjelmassa edellisen blogin alussa, että siitä tuli harjoitusteema, vaikka sellaista on tylsä lukea. Jos haluaa paljon lukijoita, pitäisi kirjoittaa joistain muita kiinnostavista teemoista ja mainostaa itseään blogeissa ja muualla. Seuraan vain paria blogia, en tahdo löytää minua kiinnostavia elämästä kertovia blogeja. Olen kertonut kirjoittelusta vain muutamalle ystävälle ja jotkut heistä omille tuttavilleen, se riittää. Edellisestä blogista " Kolmas portti " tähän toiseen löysi muutama uskollinen seuraaja. Kannanottoja yleisiin asioihin en kirjoittele, kun en blogeista viitsi sellaisia lukeakaan, elleivät ne liity kirjoittajan  omiin kokemuksiin, ammattiblogit ovat tietysti eri asia. Joskus kyllä kirjoitan itse lehtien tai televisio-ohjelmien keskustelupalstoille.

Jostain se aihe nousee; kauneus, hyvä kokemus, veljen prosessi ( hän kävi muuten tänään invataksilla täällä Torpalla ensimmäistä kertaa joulun jälkeen, paistoin lettuja). Elämän maton värien toteaminenhan tässä teemana on, elämän kulun seuraaminen kuin sivusta,että kuinkahan tämän ikämuorin elämä sujuu yhtenä eläkeläisjoukon jäsenenä. Kovin siis vaatimatonta, mutta varmaan se on sitten harrastus, se ja joskus valokuvien otto liitteeksi. Ehkä mukana on työelämästä peräisin olevaa kirjaamistottumusta. On  enemmän ikäänkuin olemassa, kun kirjaa asioita ja joku lukee. Mukava on, kun joku joskus kommentoi tai laittaa sähköpostia.
 Vierailusta eläkeuusparin kotiin jäi ajatus: olenkohan alkanut rajata jaksamistani liiaksi? Liki kahdeksankymppinen mies jaksaa vetää viikon maalauskursseja ja toinen jaksaa osallistua. Tai jaksavat pitkiä vaelluksia. Minä ajattelin jo vuosia sitten, etten jaksaisi koko viikon taidekurssia. Pitäisikö heittäytyä rohkeammin, olla ennakoimatta voimia, luottaa hetkeen, levätä jos puuhassa väsyy.No, joka tapauksessa pesin loput isot ikkunat kerralla enkä yhtä päivässä, hiki valuen, eikä siinä kuinkaan käynyt. Ei pidä alkaa heikommaksi kuin on!
Juhlakausi jatkuu, lähdemme etelä-Suomeen ystävien luokse Jyväskylän kautta. Sillä aikaa mustikat kypsyvät metsässä.

Juhlakautta

Heinäkuu on meillä juhlakausi, kun tavataan perhettä, sukulaisia ja ystäviä. Kummityttären rippijuhlassa oli kuutisenkymmentä ihmistä suvun vauvoista vanhuksiin. Juhla oli herkkä, niinkuin päähenkilökin. Omakin ääneni alkoi täristä, kun luin puheeni lopuksi Anna-Mari Kaskisen runoa (laulua) "Olkoon ylläsi kirkas taivas": "Olkoon maljasi rauhaa täynnä, keinut sylissä rakkauden. Sinut ympäröi Jumalan hyvyys, onnentoivotus ystävien".
...
Elämän ei tarvitse kulkea tavanomaista uomaa, sille voi olla varattuna kauniita yllätyksiä  myöhemmässäkin vaiheessa. Vierailimme miehen koulukaverin luona. Tämä eläkkeelle jäänyt opettajatar oli hiljattain mennyt naimisiin ensimmäistä kertaa. Nuorenparin koti rouvan kotitilalla oli kuin rauhan ja levollisen onnen paratiisi. Pariskunta sopii aivan silminnähden yhteen kaikilla tasoilla. He maalaavat - miehellä oli ulkorakennuksessa ateljee -, kirjoittelevat, vaeltavat pyhiinvaelluksia, matkustavat, osallistuvat, tekevät yhdessä karjalanpiirakoita. Kannatti odottaa!

Ihmisten ilmoilla

Voi sitä soiton ja laulun ja tanhun iloa, mitä Kaustisilla taas joka kulmalla virtasi, huolimatta taloudellisista ongelmista ja sadealttiista säästä. Ympäri maata on valtavan paljon kaikenikäistä väkeä, myös nuoria, joille musiikki on kaikki kaikessa ja jotka käyttävät paljon aikaa harjoitteluun. Sen energian, satsauksen ja elämänilon takia katson mielelläni myös Idolseja ja muita talenttiohjelmia. Keski-Pohjanmaa näyttää vähän ankealta metsäkylältä, mutta siellä elää vahva kansanmusiikkiperinne ja lasten laaja soitonopetus. Kaustisen Alakylän miesten sisäänpäinkääntynyt ja eleetön soitto,jossa oli kuitenkin ilmava poljento ja napakka rytmi oli melkein hypnoottista. Iloiset soitto- ja lauluporukat osasivat luoda tunnelmia. Itse en osaa laulaa enkä soittaa, mutta yleisöäkin juhlilla tarvitaan. Oli tosi mukava tavata vanhoja ystäviä, joita illan kutsutilaisuus toi koolle. Tuntui että oli päässyt ihmisten ilmoille entiseen tapaan, kutsut kun ovat harventuneet.Valtaosa vieraista oli kyllä paljon nuorempaa väkeä kuin me. Juhlakausi jatkuu, huomenna on kummitytön rippijuhla. Kalevan Kaiun naisporukan kauniisti esittämä "Olkoon ylläsi kirkas taivas.." viritti siihen tunnelmaan.

Vaaleanpunainen

Hassua, että tänä kesänä kirjoitan vain kukista ja väreistä. Nautin niin suuresti tästä runsaasta suvesta ja luonnonkukista synkän talven jälkeen, aivan imen niitä itseeni. Olen kehno ja laiska puutarhuri, mutta kun kauan sitten istuttamani ja vastoin toivettaan siirtämäni pioni innostui luomaan näin kauniit kukat tänä vuonna, täytyy laittaa vielä nämä kuvat.
On tullut värejä mattoon.

Väriterapiaa

Tätä olen aina toivonut! Toivonut sitä, että viljelijämme kylväisi rypsiä lähipelloille. Tänä kesänä niin tapahtui. Nyt keltainen rypsipelto loistaa ja tuoksuu pihamme vieressä. Se on väriterapiaa ja kirkasta raitaa.

Kylätiellä

Sateiden välillä piti päästä vähän pyöräilemään ja hengittämään veden virkistämiä tuoksuja. Tänä vuonna kylätien varret ovat aivan erityisen runsaasti päivänkakkaran, kissankellon ja ohdakkeen reunustamat. Kissankelloa on melkein pellollinen.Horsma ja mesiangervo aloittelevat kukintaa. Niitty on monimuotoinen. Lupiiniakin on paikoitellen, varsinkin asumattomilla pihoilla, mutta pelottelu siitä, että se valtaa alan kaikelta entiseltä, ei näytä toteutuvan.Päivänkakkaraa kasvaa metsässäkin.

Silmäisi eteen

 Kävin kahtena päivänä Isonkyrön Herättäjäjuhlilla, lauantaina veljeni kanssa ja sunnuntaina miehen. Sisareni oli seurana kumpanakin päivänä. Sää oli suosiollinen, kesänlämmin. Vain lauantai-iltana oli tullut sadekuuro. Portilla ei myydä pääsylippuja, vaan körttipastilleja.
Usein virret ovat olleet minulle vahvempi kokemus kuin puheet. Ne ovat jääneet päiväkausiksi soimaan päähän kuin virsikaraoke.Tuttujen tapaaminen, tuhansien ihmisten ehtoollinen, päätösrukous ja siunaus polvillaan ovat juhlaa. Päätösrukous on päivien ainoa rukous, muutoin puheista viriävät virret ovat sitä.
Nyt osa virsistä oli minulle vieraita eivätkä voi kaiuttaa tuttuja "nauhoja" päässä. Minna Kettunen, kirjailija, virsilaulaja jätti puheestaan kaiun. Hän puhui hyvin, lauloikin välillä. Puhe oli  kuin veljelleni. Säpsähdin, kun hän aloitti rohkeasti halvaantuneen miehen parantumisesta. Veljeni viereltä puhe kuulosti kuin paiseen leikkaamiselta terävällä veitsellä. "Ettei katkeruus halvaannuta sydäntä on myös parantamista" oli tässä tilanteessa hoitavaa sanaa. Tunteen jakaminen on parantavaa.Tuntui, että puhe oli juuri tarpeellista lohtua veljelleni, jota uusi arki- vamman aiheuttamat rajat ja jatkuva riippuvuus avusta- on alkanut rasittaa ja ärsyttää. "Säälivät siellä, niin minäkin ennen säälin", hän sanoi kun lähdettiin. Hän tapasi monia tuttuja. Yksi kertoi, että oli saanut lohtua omiin sairauksiinsa siitä, että veli oli sairaalassa sanonut ottavansa onnettomuuden Jumalan kädestä. Palatessa veli oli levollisempi.
Muissakin päiväseurojen puheissa oli sydän mukana.Niistä saa jonkun käsityksen Herättäjäjuhlien nettisivuilta.
Lähtiessä kannoimme penkkimme kasaan, kuten juhlien talkooluonteeseen kuuluu. Kun katsoin taakseni, kentällä ei ollut enää yhtään penkkiä  eikä yhtään roskapaperia näkynyt.Yleisessä puheessa juhlimisella tarkoitetaan ryyppäämistä, mutta paljon on kansaa, joille juhla on jotain muuta.
Yhden virren poljento nousee nyt illalla kuitenkin pintaan: Silmäisi eteen, Jeesus. Taitaa se karaoke käynnistyä kuitenkin.

Puuhamaassa

Oltiin pari päivää saarimökillä. Nukun siellä pitempään kuin missään muualla, nyt puoli kymmeneen! Torpalla herään ennen seitsemää. Talossa elää vuosikymmenten maalaistalon henki;viimeistään viideltä navettaan. Mökillä sellaista perintöhenkeä ei ole. Siellä minuun kuitenkin tarttuu usein puuhahenki. Pesin mattoja, järjestelin paikkoja, lämmitin saunaa,uin. Mies sahasi ja halkoi kaatuneen kuusen polttopuuksi. Se olisi riittänyt hänelle tämän reissun puuhaksi. Yllättävän helposti sain hänet kuitenkin hakemaan puunsuojaöljyä.Yhdessä maalasimme ulkokalusteita, kolme litraa siveltiin. Muistui mieleen suosikkiohjelmamme "Kätevä emäntä" ja "yhteisen harrastuksen" narisija: meilläkin oli nyt yhteinen harrastus! Saattoi miehen ilme olla samanlainen kuin ohjelmassa Lari Halmeen.On mukava vähän puunata paikkoja, kun on tullut uusia mökillä viihtyjiä.

Rantapalstalla on aikamoinen rankatyömaa. Naapurin kanssa teetettiin yhtä aikaa metsänharvennusta. Helteessä kokosin isoja kuivahtaneita kuusenoksia kasoihin ja karsin vesurilla rankoja pinoon naapurin rajalta. Poika ja Tyttöystävä ovat kyllä luvanneet jatkaa raivaustaan, mutta halusin siistiä naapurin ikkunanalustaa. Hiki valuen menin vaatteineni järveen, mies katsoi kummissaan, että mistä nyt viiraa. Voimia hetken työhön on, mutta jälkeenpäin alkoi selkä valittaa, ettei välilevyjen ahtaumia taaskaan muistettu.

Nyt pitää tankata sitä kesää, mikä itsekullekin läheistä on.
Huomenna menen velipojan kanssa herättäjäjuhlille.

Kesäyöt

Miehelleni ovat avautuneet luonto ja vuodenajat."Mikä vihreys! Voi tätä yötöntä yötä, yön valoa,ihana valo keskellä yötä!" Tätä hän jo odottikin; että ehtisi, että olisi aikaa katsoa ympärilleen, tulla pois päänsä sisästä.

Kesä

Kyllä tänään täytyy olla Suomen kesä, kun taivasta pystyy katsomaan ulkona vaakatasosta.