Pojat olivat opettaneet minulle päältä ajettavan ruohonleikkurin käyttöä täällä ollessaan, se kun minulta jäi aiemmin opettelematta. Torpan ympärillä on isot nurmikot monella suunnalla. Mies aina hoiti ne. Olin käynnistänyt koneen yksin kerran ennenkin. Nyt oli aurinkoinen, kuiva ilma ajaa. Starttasin, peruutin vajasta, vähensin kaasua, laskin leikkuriosan - ja siihen sammahti. En saanut leikkuosaa millään keinolla nostetuksi ja muuten se ei käynnisty. Avainkin pyöri paikallaan. Piti soittaa kolmelle miehelle, pojat kaukana tietysti. Naapuri oli tulossa, kun äkkiä sainkin toimenpiteet onnistumaan. Nyt on kaikki ajeltu. Tuli aika reipas olo, vaikka aika lailla on tänäänkin puhelimessa itketty. Nyt uskon sen koneen hallitsevani, vaikka en tule toimeen ompelukoneenkaan kanssa. Haluan selvitä.
Nyt lämmitän saunaa. Edellinen saunomiskerta oli viisi viikkoa sitten. Istuimme pitkään rantasaunan lauteilla ja kuuntelimme lastenlasten ajatuksia elämästä.
Ensi viikolla pitää olla kylillä hoitelemassa paperiasioita.
lauantai 29. elokuuta 2015
perjantai 28. elokuuta 2015
Uurna
Uurna oli painavampi kuin luulin. Sinne hautaansa sen naruilla laskin, luin runon,siunasin ja suntio peitteli hiekalla. Kirkonkellot soivat.
Oli aika rankka päivä. Sisar oli tukena ja apuna.
Sitä, mitä katson valokuvasta ja jolle sytytän aamulla kynttilän, ei enää missään ole.
Kun olen yksin, mieli tulvii.
Oli aika rankka päivä. Sisar oli tukena ja apuna.
Sitä, mitä katson valokuvasta ja jolle sytytän aamulla kynttilän, ei enää missään ole.
Kun olen yksin, mieli tulvii.
keskiviikko 26. elokuuta 2015
Elävää ja tuhkaa
Sain tiedon, että mieheni on eilen tuhkattu. Uurna haetaan huomenna. Olin valmistautunut laskemaan sen yksin hautaansa kirkonkellojen soidessa. Sisar kuitenkin soitti olevansa tulossa tänne. Menemme siis yhdessä. Luen runon kirjasta "Ota hänet vastaan".
Tämän tiedon jälkeen olen viettänyt aikaa katsellen ja kuunnellen hänen nimellään netistä (youtube)löytyvää luentoa Otavan Opistossa pari vuotta sitten.
Ei tässä näin pitänyt käydä!
Tämän tiedon jälkeen olen viettänyt aikaa katsellen ja kuunnellen hänen nimellään netistä (youtube)löytyvää luentoa Otavan Opistossa pari vuotta sitten.
Ei tässä näin pitänyt käydä!
tiistai 25. elokuuta 2015
Hautajaisten jälkeen
Koti on hiljentynyt, lasten perheet lähteneet omaan elämäänsä. Pyykkikone pyörii neljättä kierrosta. Surukiitokset on lähetetty neljään lehteen, esim. keskiviikon Hesariin.
Hautajaispäivä oli viime lauantaina kuumassa auringonpaisteessa. Ajattelin ja sanoin etukäteen lapsille, että pahin on tapahtunut, nyt tulee ystäviä. Hautajaisista tuli isommat kuin olisin itse ajatellut.Kahdensadan hengen kappeli oli täynnä ja muistotilaisuudessa sata henkeä. Puheita oli kaksikymmentä, mukana minun ja tyttären puheet. Puheiden aikana kulki yhteisen elämämme kavalkadi mielessäni, kokonaiskuva koostui puheisiin liittyvistä muistoista. Tilaisuus teki oikeutta mieheni elämäntyölle, mikä ainakin miehen veljille oli tärkeätä.Oli se hyvä näin, kun niin moni vuosien takainen työkumppani halusi tulla kaukaakin. Odottelen tietoa uurnan hausta. Valmis uurnahauta odottaa kukkalaitteiden peittämänä isoäitini ja isoisäni, tämän Torpan entisen isäntäväen, sylissä. Siitä haudasta olemme jo tänne muutosta asti puhuneet meidän hautana.
Ensimmäisen kerran sain luetuksi itkemättä puheeni lopuksi otteita "Totuus taivaasta"- kirjassa olevasta runosta "Kun huominen koittaa ilman minua":
"Joten kun huominen koittaa ilman minua,
älä pelkää, en ole kaukana
sillä aina kuin ajattelet minua
olen tässä, sydämesi syvyydessä."
Viime yönä näin unta, että halasin Seppoa lujasti rakastavin tuntein ja suutelin, suutelimme ihanasti. Sanoin:- Tätä pitää tehdä useammin, kun siihen on vielä mahdollisuus.
Hautajaispäivä oli viime lauantaina kuumassa auringonpaisteessa. Ajattelin ja sanoin etukäteen lapsille, että pahin on tapahtunut, nyt tulee ystäviä. Hautajaisista tuli isommat kuin olisin itse ajatellut.Kahdensadan hengen kappeli oli täynnä ja muistotilaisuudessa sata henkeä. Puheita oli kaksikymmentä, mukana minun ja tyttären puheet. Puheiden aikana kulki yhteisen elämämme kavalkadi mielessäni, kokonaiskuva koostui puheisiin liittyvistä muistoista. Tilaisuus teki oikeutta mieheni elämäntyölle, mikä ainakin miehen veljille oli tärkeätä.Oli se hyvä näin, kun niin moni vuosien takainen työkumppani halusi tulla kaukaakin. Odottelen tietoa uurnan hausta. Valmis uurnahauta odottaa kukkalaitteiden peittämänä isoäitini ja isoisäni, tämän Torpan entisen isäntäväen, sylissä. Siitä haudasta olemme jo tänne muutosta asti puhuneet meidän hautana.
Ensimmäisen kerran sain luetuksi itkemättä puheeni lopuksi otteita "Totuus taivaasta"- kirjassa olevasta runosta "Kun huominen koittaa ilman minua":
"Joten kun huominen koittaa ilman minua,
älä pelkää, en ole kaukana
sillä aina kuin ajattelet minua
olen tässä, sydämesi syvyydessä."
Viime yönä näin unta, että halasin Seppoa lujasti rakastavin tuntein ja suutelin, suutelimme ihanasti. Sanoin:- Tätä pitää tehdä useammin, kun siihen on vielä mahdollisuus.
tiistai 18. elokuuta 2015
Hankala päivä
Revähti ankara urakka silmille, kun pankista kysymäni perunkirjoittajan sihteeri selvitti, mitä asiakirjoja minun pitää hankkia perunkirjoitusten varten. Se tuntui paljon hankalammalta ja isommalta työltä kuin tätini perunkirjoitus. Pitää esimerkiksi arvioittaa Torpan metsät, pellot ja talo, vaikka nämä ovat minun nimissäni. Olen ollut aika hermona, mutta osan olen saanut jo työn alle.
Toinen kriisi tuli, kun kirkkoherranvirastosta soitettiin, että pitäisi tuoda kiireesti hautauslupa. Lääkäri oli soittanut lähettävänsä sen, mutta luulin että se meni myös virastoon. En löytänyt kirjettä mistään ja uskoin jo nähneeni vain sairaalan laskukirjeen. Soitin sairaalaan ja sain heidät lähettämään uuden faksilla suoraan virastoon. Sanoin Luojan kiitos, kun virastosta soitettiin, että asia kunnossa. Kun rauhoituin, löysin kirjeen. Näin sekoilen, vaikka olen mielestäni ollut aika hyvä hoitamaan asioita ja olen hoitanutkin meillä paperiasiat. Kuinka Seppo selviäisi? Rauhallisesti varmaan.
Kävin tutulla kampaajalla leikkauttamassa hiuksiani siiatimmiksi. Hän on monella kerralla puhunut miehensä äkkikuolemasta. Nyt puhuttiin tästä. Meillä oli monta samaa kokemusta. Kumpikin nukkuu miehensä puolella sänkyä, ettei tarvitse tuntea tyhjää paikkaa, kun kätensä ojentaa.
Istuin S-Marketin eteisessä ja odotin kaupungin palveluautoa tuomaan minua Torpalle. Itkin, kun melkein näin Sepon siellä hyllyjen välissä. Juuri äskenhän niin oli. Kadulta tutun näköinen nainen tuli kättelemään ja kertoi aina lukeneensa Sepon kolumnit.
Sana-lehdessä numero 32 on Sepon viimeinen haastattelu. Sen lähtökohtana on hänen kirjoittamansa artikkeli diakoniatyön korostamisesta. Kirjoittaja oli aikaisemmin seurakuntamme tiedotussihteeri.
Olen kyllä tämän keskellä tuntenut, etten ole yksin. Monet muistavat. Joskus tulee ihan hyvän olon hetki.
Toinen kriisi tuli, kun kirkkoherranvirastosta soitettiin, että pitäisi tuoda kiireesti hautauslupa. Lääkäri oli soittanut lähettävänsä sen, mutta luulin että se meni myös virastoon. En löytänyt kirjettä mistään ja uskoin jo nähneeni vain sairaalan laskukirjeen. Soitin sairaalaan ja sain heidät lähettämään uuden faksilla suoraan virastoon. Sanoin Luojan kiitos, kun virastosta soitettiin, että asia kunnossa. Kun rauhoituin, löysin kirjeen. Näin sekoilen, vaikka olen mielestäni ollut aika hyvä hoitamaan asioita ja olen hoitanutkin meillä paperiasiat. Kuinka Seppo selviäisi? Rauhallisesti varmaan.
Kävin tutulla kampaajalla leikkauttamassa hiuksiani siiatimmiksi. Hän on monella kerralla puhunut miehensä äkkikuolemasta. Nyt puhuttiin tästä. Meillä oli monta samaa kokemusta. Kumpikin nukkuu miehensä puolella sänkyä, ettei tarvitse tuntea tyhjää paikkaa, kun kätensä ojentaa.
Istuin S-Marketin eteisessä ja odotin kaupungin palveluautoa tuomaan minua Torpalle. Itkin, kun melkein näin Sepon siellä hyllyjen välissä. Juuri äskenhän niin oli. Kadulta tutun näköinen nainen tuli kättelemään ja kertoi aina lukeneensa Sepon kolumnit.
Sana-lehdessä numero 32 on Sepon viimeinen haastattelu. Sen lähtökohtana on hänen kirjoittamansa artikkeli diakoniatyön korostamisesta. Kirjoittaja oli aikaisemmin seurakuntamme tiedotussihteeri.
Olen kyllä tämän keskellä tuntenut, etten ole yksin. Monet muistavat. Joskus tulee ihan hyvän olon hetki.
lauantai 15. elokuuta 2015
Surusaatto
Sisar lähti kotiin, jäin illaksi yksin. Lähdin pyöräilemään kauniissa illassa. Matkalla aloin epäillä, olenko pannut kuolinilmoitukseen väärän päivämäärän. En millään muistanut, mikä päivä nyt on enkä ollut varma mikä se hautauspäivä onkaan.Olenko edes katsonut kalenteria? Kotona piti heti tarkistaa. Oli se oikein, kalenteri jäsentyi. Tähän asti olen ollut mielestäni tolkuissani ja tehnyt paljon valintoja. Olen puhunut paljon, kun vain on ollut kuulija ja on niitä ollut. Jotain merkillisiä ajatuskulkuja nousi maantiellä mieleen ja häipyi saman tien. Sekoanko? Kaksi päivää oli tieto miehen kriittisestä tilasta, sitten kuolema ja siitä alkoi kaikki järjestäminen. Onhan se shokki. Koko ajan on kuvottava olo.
Viimeisinä valvottuina sairaalaöinä tuskailin hautajaisia. Olen järjestänyt paikallisella, tutulla tavalla hautajaisia, mutta miehen kontakteja on ympäri maata. En ymmärtänyt, miten toimisin. Ihmeellistä, en ole yksin, miehen veljet tulivat itsestään avuksi ja veljentytärkin laati muistotilaisuuden ohjelmapaperin painoon.Lapset ovat olleet seurana ja järjestäneet käytännön asioita oman murheensa keskellä. Parhaillaan tyttären perhe ajaa tänne. Pääosa hautajaisjärjestelyistä on kunnossa.
Paikallisen saattoperinteen mukainen hartaushetki, arkun sulkeminen ja siirto hautausmaan kylmätilaan on tehty viime maanantaina kymmenien autojen saattamana. Surusaatto pysähtyi rivitalokotimme kohdalla. Lippu oli puolisalossa ja naapurit pihassamme. Kirkon kohdalla soivat kellot. Oli kaunis ilta.
Välillä on hyvä olla hetki yksin. Mitä tässä oikein tapahtui? Kello raksuttaa hiljaisuudessa. Sepon viinimarjat kypsyvät auringossa. Kyynelet virtaavat.
Monet sanovat, että Seppo aavisti lähtönsä. Paljon me molemmat puhuimme keskenämme kuolemasta ja elämästämme. Olimme kiitollisia siitä, mitä elämä on antanut. Sanoimme aivan äskenkin, ettei meillä ole mitään puhumatonta asiaa, mikä olisi sanomatta. Seppo oli parempi kuin minä kehumaan ja kiittämään, mutta olin minäkin sitä oppinut. Aavistimmeko molemmat, vaikka en olisi tiennyt, kumpi jää yksin. En minä ainakaan nyt sen uskonut tapahtuvan, vaikka Seppo oli koko kesän väsynyt. Ei ollut tiedossa mitään vakavia sairauksia. Uskoin, että meillä on vielä kymmenen yhteistä vuotta. Teimme muutaman mukavan perhepiirimatkan kesän aikana ja olimme lastenlasten kanssa.
Usein Seppo sanoi illalla, että taas yksi päivä lähempänä kuolemaa, mutta sehän on aina totta. Voi olla, että hän aavisti päiviensä vähyyden. Syksyksi oli kuitenkin monia suunnitelmia.
Parempi että minä jäin. En olisi tätä Sepolle suonut. Senkin olin sanonut. Teho-osastolla sai olla niin vähän aikaa,että viimeisiä tunteja ei voinut jakaa. Seinäjoella ambulanssiin siirrettäessä hän sanoi: Taivaassa tavataan. Me sanoimme: Eikun Tampereella, niinkuin tapasimmekin. Olisin halunnut olla lopussa lähellä, hyvästellä, sanoa tärkeimmät sanat. Hän oli laitteiden sitomana, hyvässä hoidossa kyllä, hoitaja vierellä koko ajan. Mitä hän ajatteli, ennenkuin tajunta meni? Loppua ei kukaan olisi voinut estää.
Eläkelaakson vihreät, leppeät kunnat jäivät taakse. Alkoi yksinäinen vanhuuden vuoritien nousu. Heinäkuun viimeinen päivä, jolloin kirjoitin "Läsnäolon päivän", oli viimeinen hänen läsnäolonsa päivä kotona.
Viimeisinä valvottuina sairaalaöinä tuskailin hautajaisia. Olen järjestänyt paikallisella, tutulla tavalla hautajaisia, mutta miehen kontakteja on ympäri maata. En ymmärtänyt, miten toimisin. Ihmeellistä, en ole yksin, miehen veljet tulivat itsestään avuksi ja veljentytärkin laati muistotilaisuuden ohjelmapaperin painoon.Lapset ovat olleet seurana ja järjestäneet käytännön asioita oman murheensa keskellä. Parhaillaan tyttären perhe ajaa tänne. Pääosa hautajaisjärjestelyistä on kunnossa.
 |
| Ruumisauto ja surusaatto lähestyvät kotipihaa |
Välillä on hyvä olla hetki yksin. Mitä tässä oikein tapahtui? Kello raksuttaa hiljaisuudessa. Sepon viinimarjat kypsyvät auringossa. Kyynelet virtaavat.
Monet sanovat, että Seppo aavisti lähtönsä. Paljon me molemmat puhuimme keskenämme kuolemasta ja elämästämme. Olimme kiitollisia siitä, mitä elämä on antanut. Sanoimme aivan äskenkin, ettei meillä ole mitään puhumatonta asiaa, mikä olisi sanomatta. Seppo oli parempi kuin minä kehumaan ja kiittämään, mutta olin minäkin sitä oppinut. Aavistimmeko molemmat, vaikka en olisi tiennyt, kumpi jää yksin. En minä ainakaan nyt sen uskonut tapahtuvan, vaikka Seppo oli koko kesän väsynyt. Ei ollut tiedossa mitään vakavia sairauksia. Uskoin, että meillä on vielä kymmenen yhteistä vuotta. Teimme muutaman mukavan perhepiirimatkan kesän aikana ja olimme lastenlasten kanssa.
Usein Seppo sanoi illalla, että taas yksi päivä lähempänä kuolemaa, mutta sehän on aina totta. Voi olla, että hän aavisti päiviensä vähyyden. Syksyksi oli kuitenkin monia suunnitelmia.
Parempi että minä jäin. En olisi tätä Sepolle suonut. Senkin olin sanonut. Teho-osastolla sai olla niin vähän aikaa,että viimeisiä tunteja ei voinut jakaa. Seinäjoella ambulanssiin siirrettäessä hän sanoi: Taivaassa tavataan. Me sanoimme: Eikun Tampereella, niinkuin tapasimmekin. Olisin halunnut olla lopussa lähellä, hyvästellä, sanoa tärkeimmät sanat. Hän oli laitteiden sitomana, hyvässä hoidossa kyllä, hoitaja vierellä koko ajan. Mitä hän ajatteli, ennenkuin tajunta meni? Loppua ei kukaan olisi voinut estää.
Eläkelaakson vihreät, leppeät kunnat jäivät taakse. Alkoi yksinäinen vanhuuden vuoritien nousu. Heinäkuun viimeinen päivä, jolloin kirjoitin "Läsnäolon päivän", oli viimeinen hänen läsnäolonsa päivä kotona.
maanantai 3. elokuuta 2015
Aika loppui
Rakkaan puolisoni elämä päättyi sunnuntaina 2.8.2015 klo 22.18 Tampereen keskussairaalassa. Perjantai-iltana yllättäen alkanutta sisäistä verenvuotoa ei saatu loppumaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)