Veljen luona

Veli makaili rauhallisesti erikoissängyssään fysioterapian jälkeen. Lähdöt ovat hänelle niin vaikeita, että kuntouttaja tulee kotiin. Fysioterapia on välttämätöntä, koska muutoin jalat jäykistyvät taipumattomiksi. Päivät hän jaksaa istua pyörätuolissa. Nyt myytyyn lapsuuskotiin hän ei ole suostunut lähtemään yli kahteen vuoteen ja sinäkin kesänä vain kerran syyskuussa. Siellä ei ollut helppo käydä, kun hänen asumisensa siellä niin traumaattisesti katkesi. Olen tehnyt hänelle joululahjaksi Ifolor-kirjan kodista ja pihapiiristä. Arveluttaa kyllä vähän, onko tuiki tuttujen nurkkien vastaan tulo joulupaketista hänelle ahdistavaa. Ajan mittaan se voi olla myös hyväksi.

Annoin katsottavaksi sisaren kokoamia valokuvia tutuista ihmisistä. Hän itse oli kuvissa sukulaisten, valmennettavien lasten ja morsiamenkin kanssa. Hän kävi ne läpi moneen kertaan ja sanoi kaikkien nimet, omansakin sukunimen kera. Hän sai myös puhutuksi. Kun hän väsyy, puhe puuroutuu pupellukseksi. Puhelinliittymä on lopetettu, kun hän ei moneen kuukauteen soittanut eikä vastannut puhelimeen. Sitä ennen puhelin oli todella tärkeä linkki ihmisiin.
Vaikka etenevä sairaus etenee, ihmiset ovat hyvin muistissa. Hän kävi taas läpi kaikkien lähipiiriläisten iät. Televisio oli auki. - Tulee uutisia, hän huomautti. Kyllä hän hyvin on perillä Amerikan presidentinvaaleistakin. Eteneminen näkyy eniten fyysisesti ja puhekyvyssä.

Monasti hän on vaikealla tuulella. Pitää aina koota voimansa, kun nousee kolmanteen kerrokseen. Nyt oli mukava, kun voitiin vähän jutella. Käytännössä tilanne on minulle helpompi kuin ennen, kun uusi työntekijä paljasti neljän vuoden jälkeen, että kaikilla muilla on toimistossa rahatili ja myös työntekijät voivat käydä ostoksilla. Siihen asti minun tai sisareni piti ostaa joka ainoa hammastahna ja  pesuaine ja limsapullo ja monasti lähteä kauempaakin kiireellä auttamaan.
-No niin, Jumalan siunausta. Vie tuoli paikalleen, hän lopetti tapaamisen. Sinne hän jäi albumi kädessä odottamaan pyörätuoliin nostamista. Entisyys oli valokuvissa, nykyhetki hiljainen,hämärä huone.
Kävelin siitä kauppaan ja ostin herkälle iholle sopivan kerraston ja pyjaman, että hän saa jouluksi uutta päälle.

Lierihattu 2

Näin hieno lierihattu osui silmääni, kun pitkästä aikaa kävin "kotikirppiksellä". Maksoin kaksi euroa. Yhdelläkin olisi saanut, kun oli euron päivät. Ongelma on kyllä se, että en osaa tällaisia hattuja käyttää. Täällä liikun pyörällä kypärä päässä. Kumman  hatun panen päähäni, kun huomenna lähden Helsinkiin, siis jos on aurinkoista?
Vein kirppikselle vähän tavaraa myyntiin. Olen selvästi piristynyt, kun vapauttava tieto  löytyi terveyskeskuksesta, vapauttava ainakin tästä tutkitusta kohdasta. Pelon hallinta ottaa energiaa ja tilaa muulta ja vaatii ainakin minulta fyysistä aktiviteettia. Hiki on hyvä lääke piilevään ahdistukseen. Nyt olen tarttunut puhelimeen ja järjestellyt moniakin asioita.
Aika kypsyi liikauttaa kauan haudottua asiaa. Laitoin rivitalokodin tänään myyntiin, tosin ensiksi ns. hiljaiseen myyntiin, kun molemmat naapuriasunnotkin ovat sattumalta myynnissä. Open Marketilla on sellainen välitysmuoto. Eilen puunasin ja järjestelin niin nätiksi kuin osasin. Tänään otettiin kuvat. Jospa asuminen ratkeasi ensi kesään mennessä!

******
Jotkut ovat kysyneet veljestä. Siellä hän elelee edelleen, samassa paikassa. Puhe on vähäistä, pitempään se ei onnistu. Hän, joka vielä keväällä soitti kahdessa kuukaudessa 600-700 lyhyttä puhelua, ei soita enää ollenkaan. Muisti ei vaikuta huonolta, mutta toimintakyky on heikko. Nieleminen on vaikeutunut. Hän on kuitenkin käynyt avustajan kanssa kaikissa tämän kesän naisten superpesis- otteluissa, joita hän 90-luvulla valmensi. Muualle hän ei millään lähde.. Hän ei enää kysy mitään laskuista. Kolme vuotta sitten hän hoiti vielä ne itsenäisesti. Tänään ostin hänelle upouuden Virkiä- urheilupuvun, siis siinä on housut ja pusakka. Ilman Jumalan siunauksen toivotuksia hänen asunnostaan ei lähdetä.

******
Istuin terassilla ja tunnustelin oloani. Tuntui, että minulla oli jotenkin onnellinen olo ensimmäistä kertaa yli vuoteen.

Ihmisyydestä

Veljen palvelutalossa on pesukone rikki, on ollut jo pitempään. Uuden saaminen on mutkikasta. Nyt koneessani pyörii toinen satsi veljen vaatteita, yksi erä kuivuu ulkona raikkaassa ilmassa. Oikeastaan piristyin, kun piti tehdä jotakin uudenlaista konkreettista veljen hyväksi.
Omaisille riittää kyllä tehtäviä, jotta asiat sujuvat. Esimerkiksi fysioterapialähetteitä pitää hankkia vähän väliä, vaikka hän tarvitsee hoitoa jatkuvasti. Ilman hoitoa jalkoja ei saa taipumaan pukemiseen eikä pyörätuolin astimelle.

Henkilökunnan kanssa on käyty hyvää keskustelua. Tällä hetkellä ei ole tietoa muuttamisesta.  Veljen kunto on osittain huonontunut, mutta hän on tänä kesänä lähtenyt jo monta kertaa pesäpallokentälle. Viime kesänä hän oli varmaan masentunut, kun ei suostunut lähtemään entisen pääharrastuksensa katsomoon. Jospa hän tänä kesänä  lähtisi kotimökkiinkin käymään.

Tuli omasta itsestäni mieleen, että yksi masennuksen osa on itsekeskeisyys, oman navan ympärillä pyöriminen, liiallinen yksinolo. Avuksi oleminen ja tarpeellisuuden tunne auttavat ihmistä toteuttamaan omaa ihmisyyttään vaikeuksienkin keskellä. Kysyin tänään veljeltä, onko hän hoitanut omaa tehtäväänsä esirukoilijana. -Kyllä olen tänäänkin rukoillut teidän kaikkien puolesta.
Jokaisella lienee oma mittansa siitä, mikä on hyvä sosiaalisuuden ja sitoutumisen määrä  ja mikä on uuvuttavaa. Syyllisyys pyörii kauemmaksi vetäytyjän ympärillä.

Jumalanpalveluksen jälkeen patistin itseni ulos lenkille ja hakemaan luonnonkukkia, kuten olen
vuosikymmenet kesää juhlistanut. Sekin auttoi. Hiljalleen kääntyy illaksi tämäkin pitkä päivä.

Sielunhoitoa

Tästä päivästä tuli oikein sielunhoidon päivä, kun oli Herättäjän kirkkopyhä. Kuoro lauloi hienosti, nuori pappi puhui aidosti, ehtoollinen sai minut pitkästä aikaa kyyneliin. Viime aikoina kävimme usein yhdessä kirkossa, niin olisi ollut varmaan tänäänkin. Ruokailun jälkeen oli körttiseurat. Puheista jopa muistan jotakin, mikä on minulle huonon kuulohahmottamisen ihmiselle harvinaista. Ja se virsi oli taas mahtavaa. Paikalla oleva kuoro lauloi äänissä myös yhteiset virret. Huonosta laulajastakin tuntui kuin olisi ollut kuorossa mukana. Monenlaista kökkää (talkoita) on nytkin vireillä, seuraliikkeessähän talkootyö on tyypillistä. Vantaan herättäjäjuhlillekin lähtee kökkäporukka, johon saisi liittyä.

Useampi tuttu tuli juttelemaan kanssani. Eräs eläkkeelle jäänyt kertoi lukevansa Pientä eläkekirjaa. Hän oli löytänyt sieltä jotain tuttua uuden elämänrytminsä hakemiseen. Jotkut kohdat olivat saaneet  hänet suremaan yksin jäämistäni, kuten "Päivän kohokohta on miehen laittama aamupala, on ihana herätä kahvin tuoksuun". Kehoitin häntä halaamaan miestään usein nyt, kun vielä voi oikeasti, eikä vain unessa.

Seuroista tullessa menin  veljen luo. Kysyin, lähtisikö hän ulos, kun on lämmin sää. -Joo, hän sanoi. Yllätys, koska viime kesänä hän ei enää lähtenyt ulos, ei millään. Ja niin mentiin. Jäätelökioski oli auki ja hän mainitsi siitä. -Ottaisitko jäätelön? -Joo, voin ottaa. Hän, joka ei ennen ole koskaan huolinut jäätelöä. Ja niin syötiin Vanhanajan jäätelöt muiden istuskelijoiden joukossa. Sitten tehtiin lenkki kirkkosillalle ja katseltiin jokea. Siitä tuli hyvä mieli, ainakin minulle.

Ja huomenna pääsen saareen! Siinä on tietysti taas yksi hiljainen hetki, kun menen mökille ensimmäistä kertaa itsekseni  talven jälkeen. Saareen menossa meillä oli kolmenkymmenen vuoden rutiini: tavarat autosta veneeseen, mies soutaa, tavarat veneestä pihapöydälle ja kuistille ja siitä sisään. Ei tarvinnut paljon puhua, kummallakin oli roolinsa. Sitten petivaatteet ja tyynyt ulos tuuleen, sauna lämpiämään, välillä kahvit.
Vähän pitää nöyrtyä, kun nyt otan vastaan tarjottuja kyytiapuja. Lankomies ja käly hakevat junalta ja vievät mökkirantaan ja pyhänä takaisin. Eilen tarjottiin kyyti hautausmaalle. Vein kauniit tummanpunaiset ruusut miehen haudalle ja enolle orvokit ja siitä on hyvä mieli. Voisi sitä tietysti taksia käyttää, kun ei autoa ole, mutta pitkillä matkoilla se vaihtoehto jää äkkiä kakkoseksi. Olen kiitollinen avusta. Toivottavasti voin jotenkin korvata, kun eivät kuulemma ala pimeitä taksikyytejä ajamaan.


"Ihmisen pitäisi joka päivä kuulla
ainakin yksi pieni sävelmä,
lukea hyvä runo, nähdä hieno taulu
ja jos mahdollista,
sanoa muutama järkevä sana. -Goethe"

 Eilisillan musiikkielämys oli tämä Cristoffer Strengin laulu, josta vinkin lähetti yksi blogiystävä. 

Tämän kuuluisan laulun on suomentanut ja laulanut myös Kari Tapio, mutta tässä on Reijo Ikosen laulama toinen
suomenkielinen versio.

 

Ajan kierrossa

Sanotaan, että sitten helpottaa, kun on vuoden kierto käyty yhden kerran läpi. Sitä en vielä tiedä, mutta jokainen aika herättää uusia muistoja. Nyt muistan kahden vuoden takaista vappua Torpalla. Palju, miehen unelma, oli uusi. Räntäsateessa siellä istuttiin perhekunnan voimin, rakeitakin tuli. Silti oli hauskaa. Mies nautti katsellessaan nuoremman väen puljaamista. Viime vuonna paljuteltiin sateessa. Ei se haitannut. Huomennakin palju ja pihasauna lämmitetään.Simaa tein kahdeksan litraa, kun se viime vuonna kuulemma oli niiiin hyvää.

Viime viikonloppuna vietin oikein sosiaalista aikaa "kylällä". Osallistuin useisiin tilaisuuksiin ja meillä kävi neljä eri ihmistä. Kun mies oli kumppaninani, en oikeastaan kaivannut lähempää tutustumista uusiin ihmisiin. Nyt sille on enemmän tilaa. Keskustassa kaikki on lähellä, asunto on hyvä ja tarpeellinen, siitä on hyvä lähteä eri suuntiin ja hoitaa omia ja veljen asioita. Kuitenkaan en tunnu millään pääsevän yli siitä vierauden tunteesta, jonka kai "kirkonkylän" kouluaika sivukyläisen mieleen jätti.
Kun täti eli  ja hänen kotiinsa oli aina tervetullut, tunnelma oli kotoisampi. Elämänkierron haikeus nousee aina, kun tädin pihatien ohi kävelee. Rivitalossakin ikääntyminen näkyy. Viime syksynä yhtäkkiä Posti toi kolmelle asukkaalle ruuan ja kotipalveluihmisiä alkoi liikkua pihapiirissä. Nyt yksi asukas on muuttanut palvelutaloon, seinänaapuri haudataan tänään ja kolmas heistä  kurvailee sähköpyörätuolillaan kylille.

Kävikö ihmisiä "meillä" vai "minun luonani"? Ensin opetellaan sanomaan me eikä minä, meidän eikä minun. Nyt pitäisi kai opetella toisinpäin.

*******

Vammaisten palvelukoti on kaksi vuotta esittänyt, että veljelle pitäisi hakea vanhuspaikka ja he ovat hakeneetkin sitä, kun me omaiset emme hakeneet. Sitä ei ole myönnetty, kun tässäkin paikassa on yövalvonta. Nyt veljen kunto on heikentynyt ja vaikeutunut niin, että hän tarvitsisi hoivaavamman paikan kuin oma kaksio kolmannessa kerroksessa on. Eilen teimme ja veimme sisaren kanssa hakemuksen. Huolettaa kuitenkin se, että tehostetussa palveluasumisessakin on kovin vähän henkilökuntaa. Paikatkin ovat kiven alla. Tuntuu  pahalta, että veli ei tiedä tästäkään hakemuksesta. Olen yrittänyt keskustella asiasta, mutta hän ei kuuntele.

Kahden kaupungin kansalaisena

Kuinka elämä sujuisi täällä Jyväskylän kupeella? Sitä olen testaillut tällä viikolla, vaikka paikka onkin tuttu kahdeksan vuoden ajalta. Tilitän tässä viikkoani eniten itselleni. Ei tällainen kiinnosta ketään muuta kuin ehkä sellaista, joka on hyvin samanlaisessa punnintatilanteessa.

Tulin tiistai-iltana tänne yksiöön eli pikkumummolaan, joka on kuuden kilometrin päässä keskikaupungilta. Keskiviikkona oli nuoruuteni yliopistolla ikääntyneiden yliopiston luento toiminnallisista vatsavaivoista. Ei syntynyt paljon keskustelua! Olen käynyt näillä ikäluennoilla ennenkin. Auditorio on täynnä vieraita ihmisiä. Se on jotenkin vieraannuttava kokemus. Naulakolla yksi nainen sanoi minulle että oli pettynyt luentoon. Ei puhuttu nimenomaan ikäihmisistä. Illalla oli taloyhtiön hyvin hoidettu kokous. Siellä oli jokunen jo tutuksi tullut asukasnaapuri, luvattiin käydä kahvillakin toisissamme. Valtaosaa tämän hiljaisen, kuusikerroksisen talon asukkaista en ole nähnyt koskaan. Kotipalveluihmisiä näen useammin, kun he omilla avaimillaan avaavat ovia ja huikkaavat reippaat huomenet. Nuoremmista asuntojen omistajista moni asuu enimmäkseen mökeillään, kun vielä pystyvät. Työikäisiä asukkaista taitaa olla pari kolme.

Päivällä olin ostanut lähikirppikseltä kaapelitelevisioon sopivan digiboxin, kun tajusin, että tässä talossahan on kaapelitelevisio. En saanut sitä toimimaan, vaikka mitä yritin. Nuori isännöitsijä tuli kokouksen jälkeen katsomaan ja kas, pianhan kanavat löytyivät. Ei huolinut maksua.
Olen tavannut lapsenlapsia, laittanut ruokaa, siivonnut, tehnyt pikku muutoksia asunnossa. Lapset tulivat koulusta odottelemaan hakua tai bussia kotiinsa 10 km päässä. Eilen olin vesijumpassa. Uimahalli on muutaman sadan metrin päässä, niinkuin muutkin peruspalvelut. Oli hyvä jumppa lämpimässä altaassa, jumppa yhdessä miehille ja naisille toisin kuin kotipuolessa, mutta huono akustiikka. Oli vaikea saada ohjaajan puheesta selvää.

Huomasin, että taidemuseossa on intuitiivisen kirjoittamisen kurssi lauantaina ja sunnuntaina. Pääsin mukaan, vaikka en ole kaupungin asukas - Tämähän on hyvää mainosta, jos harkitset tänne muuttoa, iloitsi virkailija. Menin kurssille miettimään, mitä oikein tekisin. Tämä asumiskysymys on yksi ikäihmisen kysymyksistä, varsinkin yksin asuessa, mutta myös pariskunnilla. Missä pärjäisi pitkälle, mihin on varaa, missä saisi apua, kyselee moni tuttunikin. En ole ainoa, joka tällaisia miettii. Yksi ystävä oli jo käynyt asianajotoimistossa suunnittelemassa edunvalvontaa, kun hänen lapsensa ovat kaukana. Toinen, jolla ei ole lapsia, miettii valmiiksi samantapaisia kuvioita.

Kirjoiteltiin harjoituksia Tommi Toikan " Mutatio Mutandis"- hahmoista, tai siis niistä löytyvistä omista tunnoista. Se ei tuntunut vaikealta, mutta nyt olen kuitenkin ihan poikki, kun vielä kierreltiin tyttären ja lasten kanssa tungoksessa kaupoissa etsimässä tytölle kevättakkia. En jaksanut lähteä heille illaksi, vaan tulin omiin oloihini kokoamaan itseäni. Niinkuin en saisi tarpeeksi olla yksinäni! Huomenna ensin kirkkoon ja sitten kurssille. Siellä jatkuu tutkinta, löytyisikö sisältäni vastauksia. Sitten junalla lakeutta kohti.

Mikä on tutkimuksen tulos? Kyllä täällä voisi elää - siis talviaikaan, kesät Torpalla - ja olla vähän avuksi tyttären perheelle heidän ruuhkavuosinaan. On mukava tunne, kun hän soittaa kymmenen eikä kahdensadan kilometrin päästä. Siellä pienemmällä paikkakunnallakin on kuitenkin muutoin kaikkea, mitä minä tarvitsen. Ikäyliopiston luentojakin näkyy videoluentoina, on hyvä uimahalli, jossa nyt totesin väljyyden ja hyvän akustiikan, kirjasto, musiikkia, kirkko, tuttuja, Torppa lähellä. Perhe sieltä vain puuttuu, omat ihmiset, tuki. Kaukaa on vaikea olla arjen tukena. Olen onnellinen, että pystyin olemaan tätini turvana hänen viimeiset vuotensa samalla paikkakunnalla.

Veljen tilanne on solmukohta, jonka yli on vaikea mennä. Hänen asumiseensa pitäisi nykyisen palvelukodin mukaan saada muutosta eli hakea paikkaa vanhuspuolelta tämän vammaispaikan sijasta. Jos paikan joskus saisi, siitä seuraisi monenlaisia muutosoperaatioita ja paikallaolon tarvetta. Tukikohdan tarvitsen siellä lähellä joka tapauksessa.

Kyllä minä huomenna taas kotiin lähden. Enkä hetkeen ajattele mitään.

Mutta täälläkin soivat radiossa Ehtookellot.

Vertaistukea

Tänään on ollut jotenkin hyvä olo. Sitä pohjusti viime yön hyvä uni, harvinaisen hyvä katkoton uni. Lumi kirkasti jo illalla nurmikoita ja tänään sitä on tullut lisää koko päivän. Kuva on viime talvelta, mutta samalta puut näyttävät nytkin.
Kirppiksellä oli hiljainen päivä, kun märän lumentulon lisäksi paikkakunnalla on joulumessut. Ehdimme jutella "kollegani" kanssa hänen leskeksi jäämisestään neljä vuotta sitten ja kummankin kokemuksista. Paljon niissä on samaa: hälisevien ryhmien karttaminen (en ole mennyt vesivyöjumppaan vaan käyn yksin hiljaisina aikoina),tarve olla aivan yksin sosiaalisten tilanteiden jälkeen, haluttomuus mennä ruokakauppaan ja laittaa ruokaa, nopea väsyminen, muistihataruudet varsinkin muutostilanteissa, puhuminen kotona ääneen puolisolle ja neuvojen kysyminen, sormusten pitäminen. "Joulun jälkeen sinulla on pahin ohi", hän lohdutti. Toisen lesken tapasin Halpa-Hallissa. Hänen miehensä kuoli kolme vuotta sitten. "Nyt on helpottanut. Toisena vuonna oli kova ikävä".

Olen tehnyt itselleni ohjeita:
-Varaa aamuksi jotain herkkua, mitä otat mielelläsi kahvin kanssa: kuten marjapiirakkaa, leipäjuustoa, hedelmiä, hyvää leikkelettä leivälle. On mukavampi nousta. Ja illaksi tummaa suklaata.
-Ulkoile joka päivä. Kun ahdistaa, liikunta helpottaa.
-Mene joka päivä ihmisten ilmoille. Jos ei ole muuta, niin vaikka kauppaan. Pysähdy juttelemaan, jos tapaat tuttuja.
-Mene sellaisiin tilaisuuksiin, joissa on helppo olla kuulijana tai katsojana.
-Korjaa hänen tavaroitaan pois vähän kerrallaan. Se on raskasta. Usein siinä pitää muistella joku asia, paneutua siihen ehkä syvemmin kuin ennen ja itkeä se. Ei koskaan enää, on se kova lause opittavaksi.
-Tee jotain, missä olet hyödyksi muille. Koeta ilahduttaa tai auttaa jotakuta, tule välillä ulos omasta kehästäsi. Tämä vaatii harjoitusta.
-Etsi jotain, missä voi nauraa. Vielä en ole päässyt siihen asti. Lasten kanssa on ainakin hymyilty.
-Hae hyvän läsnäolon hetkiä, jolloin ajatusten levoton virta hetkeksi laantuu.
-Soita ihmisille, joille voit soittaa. Tämä kohta ei ole juurikaan vielä toteutunut.
-Hyväksy, että päivät ja yöt vaihtelevat. Askel eteen, toinen taakse, ajan virta kulkee kuitenkin.
-Koeta ajatella, että hänelle oli hyvä lähteä nyt ja tällä tavalla. Käsityksesi vielä kymmenestä yhteisestä vuodesta oli vain uskomus, toivomus. Ei sitä ollut kukaan luvannut. Tämän kun sydän uskoo, pitäisi helpottaa.

****
Kaksi ihmistä on kysynyt, onko veljeni vielä sairaalassa. Ei ole, hän oli siellä vain pari päivää. Hän elelee palvelutalon kaksiossa koko ajan supistuvaa, tiukasti omaehtoista elämäänsä.

Väri on turkoosi?

Loman väri on turkoosi. Niin ajattelin. Pojan perhe on kiltisti kutsunut minut kanssaan Kanarian lomalle. Toivon vain, että ei tarvitsisi sanoa niinkuin tuttavani, joka myös lähti lapsen perheen kanssa lomamatkalle muutama kuukausi miehensä kuoleman jälkeen. Hän sanoi: -En ollut hyvää seuraa. Se oli liian pian. Pakkaustunnelmat eivät ennusta hyvää seuraa. Aina lähdettiin yhdessä. Siinä oli oma erityinen tunnelmansa.

Aina tähän mattoon tulee harmaita raitoja.Tänään veli joutui sairaalaan. Lauantaina jo käytin häntä päivystyksessä. Tulehdusarvot ovat siitä nousseet, on kuumetta ja verenpaine menee liian alas. Tulin äsken sairaalasta ja lupasin mennä illalla uudelleen käymään. Huomenna kuitenkin lähden.
--
Kuunneltiin kauniit hartaat sävelet ja iltahartaus aivan rauhassa. Veljeen on tullut jotain haurasta. Lähtiessä pitää aina siunata.

Pää sumussa

Kaikenlaista sekoilua sattuu ja ainakin tuntuu takkuiselta, kun kuukausien väsymys päässä asioi. Ei melatoniini paljon auta. Päiväkausia on mennyt pikkuasioiden säätämiseen. Ensin torpan murtohälytin alkoi piipata. Vaihdoin patterit, mutta en saanut laitetta toimimaan. Se moitti vain tiedonsiirto-ongelmaa. Kävi ilmi, että laitteen asentanut firma oli kokonaan lopettanut, eivät olleet edes vaivautuneet ilmoittamaan siitä. Löytyi uusi firma ja asentajakin tuli lopulta paikalle. Jaha, laitteen puhelinliittymä oli katkaistu samalla kun miehen kännykkäliittymäkin. Se ei siis olisi lähettänyt viestiä pariin kuukauteen, jos olisi murtauduttu sisään. Ei tullut testatuksi viime aikoina. Piti siis mennä avaamaan uusi liittymä ja asentajan tulla uudelleen.
Sitten ajattelin vaihtaa puhelimekseni miehen älypuhelimen ja juuri nyt siksi, että ensi viikonloppuna lapset neuvoisivat minua sen käytössä. Peruspuhelimellani Dorolla viestin kirjoitus on todella takkuista ja kuvamuisti pieni, mutta mikä tärkeintä, se kuuluu syrjäkylällä. Hankin adapterin, jolla SIM-korttia voi vaihtaa paikan mukaan. No enpä osannut edes lisätä miehen puhelimeen nimiä. Ja kas, nimilistasta puuttui monia nimiä, kaikki N-O-P-ja R-alkuiset. Liikkeessä todettiin sitten, että kolmasosa nimistä jäi uudessa yrityksessäkin siirtymättä uuteen korttiin. Perunkirjoittajan numerokin oli hävinnyt ja oli asiaa. Nyt on sitten taas käytössä vanha puhelin, mutta se alkoi pätkiä keskustassa. Ei olisi juuri nyt pitänyt alkaa puhelimen vaihtoon. Perunkirjoitus on ensi maanantaina. Eilen soitettiin, että puuttui vielä jotain ja piti kiireellä etsiä kadonneita numeroita ja tilata puuttuvia tietoja. Olivat vasta nyt alkaneet tutkia papereita.

Oli vähän heikko päivä. Käsistäni katosi merkillisesti pankissa maksamani laskun kuitti. Unohdin ostokseni kirppikselle työvuoron jälkeen. Unohdan usein, mitä aioin tehdä. Salasanat menevät usein väärin. En jaksanut lähteä uimahalliin. Onneksi yksi ystävä soitti ja joutui kuulemaan hermostunutta valitusta. Valittaminen kyllä auttaa. Illalla piti vielä kuunnella körttivirsiä ja sain pikku hiljaa itseni rauhoittumaan. Nyt pitäisi asioiden olla tällä tietoa kunnossa. Liikkeissä on oltu auttavaisia. Miehen autovakuutuksen maksustakin sain IFiltä ystävällisen kohtelun, eräpäivän siirron, kun auto menee piakkoin myyntiin. On ollut aivan kuin kiirettä ja paljon muistettavaa. On pitänyt ottaa oikein kalenterikin esille. Ei kai tällaista selostusta kukaan jaksa lukea, mutta kuittaanpa taas muutaman huonomman surupäivän. Kunpa saisi taas nukutuksi yhden paremman yön.

Monet ovat kysyneet veljestäni. Onneksi hänen asiansa ovat aika vakaat eivätkä ole nyt vaatineet minulta suurta huomiota. Hän soittaa päivittäin ja kysyy, miten nyt menee. Käyn hänelle kaupassa kerran pari viikossa. Maksan laskut, joita ei saanut suoramaksuksi. Hän ei lähde asunnostaan juuri minnekään, ei enää kauppaankaan tai kotimökkiin käymään. Hän on jotenkin jumiutunut tai ei jaksa. Kunto heikkenee, kun ei voi liikkua. Puhe on usein epäselvää, mutta ajoittain selvääkin. Omat rutiinit ja tutut vierailijat tuntuvat riittävän ohjelmaksi. Oli hienoa, kun paikallislehti julkaisi hiljattain kuvan kanssa jutun hänen entisestä toiminnastaan kotikylän urheilun ja yhteisöllisyyden hyväksi.

Värikylpyä

Maalaus toisensa perään kulki ohitsemme, kun eilen ajelimme Jyväskylästä lakeuksia kohti. Ruskan värit, kullanruskea, okran sävyt, keltaiset, kuusenvihreä, punaruskeat, kuin pensselillä vedetyt kellertävät pellot ja kanervikkomaiden punerrus! Kaikki tämä hohti iloisessa syysauringossa. Samalla kuuntelimme radiosta Lapuan Virkiän ja Jyväskylän Kirittärien pesäpallo-ottelua, jossa kamppailtiin kultamitalista. En ole peli-ihmisiä, koska myötätuntoni menee aina häviäjän puolelle. Niin nytkin, kun Kirittärien peli ei kulkenut lainkaan, vaikka ovat hopeatasoa.
Kiinnostukseni ja iloni perusaihe oli se, että tiesin veljeni olevan riemuitsevassa katsomossa, että hän kärsimyskesän jälkeen on saanut elää kentällä pesäpallon voittoisat loppupelit. Entinen valmentaja saa samalla vahvistusta elämänkaarensa vahvoille muistoille, joita pyörätuoli ei estä kokemasta. Kiitollisuuden sunnuntaina voi kiittää kypsistä väreistä elämän matossa.

Voimaantumista ja värienergiaa

Veljen kuulumisia

Iloitsen veljeni hyvästä vaiheesta. Hän on päässyt avustajan kanssa katsomaan tärkeitä pesäpallopelejä jopa Vimpelin hienolle saarikentälle asti. Siitä hän haaveili maatessaan leikkauksen jälkeen sairaalan helteissä kuusi viikkoa.  Hän on käynyt myös kotikylässä. Iloitsen myös siitä, että hän ei ole viime viikkoina soittanut jatkuvasti meille sisarilleen, vaan kutsuu tuttaviaan käymään. Emme me ennenkään kovin usein tavanneet. Minulle tämä "loma"on ollut tarpeellista etäisyyden saamista.  Veljen sairastelujen myötä upposin liiaksi hänen elämäänsä ja ongelmiinsa, ajattelin niitä yötä päivää ja puhuin niistä jatkuvasti väsyttäen kuulijat ja itseni. Minusta tuntui, etten voinut kulkea palvelutalon ohi menemättä käymään. Yllätyskäynneistä ei aina hyvää mieltä seurannut. Viime viikkoina olen mennyt vain silloin, kun hän on soittanut noin kerran viikossa. Käymme kaupassa, pankissa, apteekissa. Taustalla hoidan kyllä hänen laskujaan ja hankin hänen asuntonsa oviin liuskat helpottamaan liikkumista raskaan pyörätuolin kanssa. Tiedän, että tilanne voi äkisti muuttua. Kunpa hänen talvensa olisi helpompi kuin viime talvi tulehduskierteineen ja verenmyrkytyksineen.

Värienergiaa
Syksy on oranssin aikaa, keltaisesta punaiseen. Se tuntuu energian lataamiselta. Kukaan ei tiedä, mihin pitkän syksyn ja talven aikana voimia tarvitaan.

LMutta entä tämä musta marja? Marja-aronia, supermarja, joka reunustaa rivitalokotimme pihoja. Juuri kukaan ei sitä kerää, kun maku vaatii säätämistä. Paras käyttötapamme tällä hetkellä on smoothie, jossa on tuoreen aronian lisäksi puolukkaa, omenaa  ja jogurttia ja vähän makeutusta.Säilön sitä tuoresoseena pakastimeen.

Osoittaa ihmisyyttään

Aamupäivällä soi puhelin ja siellä oli entinen kotikylän tyttö, joka kertoi seuraavansa blogiani. En sitä tiennytkään. Hänellä oli hyvää palautetta sanottavana. Tärkeä oli lause, minkä hän sanoi veljestäni. - Hän antaa ihmisille mahdollisuuden osoittaa ihmisyyttään.

Siinä lauseessa on miettimistä, erityisesti minulle. Ihmisyyteen kuuluu monenlaista: Välittämistä, myötätuntoa, vaivannäköä, viitsimistä, vaihtuvia tunnetiloja katkeruudesta kiitollisuuteen, rajojen pitoa, ymmärrykseen pyrkimistä, itsekkyyden ja laiskuuden voittamista, myös tarpeellisuuden kokemusta, osaamista ja oppimista, oman ja toisen elämän arvoa ja merkitystä, kohtalon ja ahdingon jakamista, lohdutusta, rukousta.  Lähiomaisten ja avustajan lisäksi ainakin parikymmentä ihmistä käy säännöllisesti häntä tapaamassa, useimmiten kyllä veljen kiireellä kutsumana, mutta esteensä voittaen. Muistelevat, kuuntelevat, monet rukoilevat ja veisaavat hänen kanssaan, yksi leikkaa tukan, kaikki venyttävät jäykistyviä jalkoja, joskus vievät ulos, lähtevät roskapussi kädessään. Osoittavat ihmisyyttä.

Rajausta

Katselin, kun kauempaa tullut sisar puuhaili rauhallisesti veljen asunnossa, järjesteli vaatteita kaappiin. Veli torkkui sängyssä ruuan jälkeen. Minulla on hermot kireällä, kun olen koko kesän juossut veljen käskyjen mukaan melkein päivittäin passaamassa häntä. Mies on joutunut kuljettamaan minua vastaavasti. Täytyy yrittää päästä määräpäiviin, esim. kaksi kertaa viikossa, jotta tilanne olisi levollisempi. Lisäksi ovat puhelinasioinnit, kuten nyt kolmen lehden osoitteenmuutokset takaisin asuntoon sekä laskujen hoito. Hänen täytyy oppia pyytämään apua niiltä, jotka ovat töissä. Se vain ei ole tähän mennessä onnistunut.
Kun jollakin ei ole rajoja, täytyy tai täytyisi toisten osata niitä laittaa. Tilannetta tekee ahdistavaksi myötätuntouupumus. Silloin on vaikea irrottaa itseään toisen tilanteesta ja vaatimuksista, vaikka oma kiukku nousee. Se taas tekee huonon omantunnon. On välttämätöntä ottaa etäisyyttä niin, että pystyy toimimaan myönteisesti ja näkemään toisen tarpeet itsestä erillisinä.

Taas mietin niitä kodissaan joka päivä toimivia oikeita omaishoitajia, niitä jotka nousevat kymmenen kertaa yössä taluttamaan ihmistä vessaan. Miten he elävät? Pystyvätkö he laittamaan mitään rajoja, kun minäkään en tahdo pystyä? Miten he osaavat ja jaksavat toimia? Tehy ei hyväksy vuoden mittaista hoiva-avustajan koulutusta, vaikka nämä lisätyöntekijät toimisivat koulutetumpien vierellä. Kotona pitää omaisen, usein iäkkään ja itsekin sairastelevan, osata hoitaa monisairasta ja vaativaa omaistaan yötä päivää ilman mitään koulutusta. Kukaan päättäjätasolla ei tunnu olevan huolissaan näiden ihmisten elämästä ja hoidon laadusta.
Vanhustenhuollon laadusta puhutaan edelleen vain laitoshoidossa. Kotihoidon laadusta ei kukaan puhu nyt mitään. Oma lukunsa ovat ne vanhukset, joilla ei ole omaisia lähimaillakaan, vaan ovat yksin, korkeintaan muutaman pikaisen kotihoitokäynnin varassa. Laitoksen toiminnan voi nähdä, yksityisten ovien taakse ei media näe.

Tukalaa

Tukalaksi on käynyt tämä kaivattu kesälämpö ja tukalaa on veljen elämä rajoitusten keskellä. Tänään hänet siirrettiin sairaalasta takaisin palvelutaloon yli kuuden viikon kyljellämakuun jälkeen. Leikkausarpea pitää kuitenkin edelleen varoa eikä pyörätuolissa saa olla parin tunnin jaksoa pidempään. Ajan mittaan aika voi pidentyä, jos takapuolen leikkauskohta kestää.
Paluutilanteesta tuli täysi paniikkitilanne.  Veli ei siedä päivämakuuta ja yksinoloa asunnossaan ollenkaan, vaan vaatii että saa olla pyörätuolissa entiseen tapaan kellon ympäri. Lääkärin ohjeita hän ei ollut kuunnellutkaan. Kun entinen tilanne ei ole nyt mahdollinen, on elämä sekaisin.

 Henkilökunta on ahdistunutta ja harmissaan, kun joutuivat ottamaan hänet takaisin näin vaikeahoitoisena. Käymään tullut sisar juoksee asioilla ja järjestää asumista hiki virraten, minä soitan yhtä ja toista järjestelyasiaa. Veli soittaa paniikissa ihmisille ja vaatii heitä heti lähtemään hänen seurakseen eikä hyväksy esteitä.  Ahdistus leviää. Sairaalassa sanottiin, että he eivät voi enää pitää,  kun ovat akuuttihoidon paikka. Mikä paikka voisi olla hänelle sopiva, onko sellaista olemassakaan? Tuntuu siltä, että omaisten pitää löytää ratkaisut kaikkeen. Sisaren rauhallinen toiminta sai lopulta tilanteen asettumaan ainakin hetkeksi. Onneksi hän oli paikalla.
Minkälaista on niillä omaishoitajilla,  jotka hoitavat vaikeahoitoista omaista kotona kokoaikaisesti? Sen varaanhan nyt Suomen vanhustenhuolto lasketaan.

Olisi vain pitänyt olla Mariana

Tulin vahingossa poistaneeksi viimeisen veljeä koskeneen tekstin. Siellä hän edelleen makaa, kyljellään sairaalassa. Perjantain jälkitarkastuksessa on annettu lupa nostaa pyörätuoliin. Sitä ei ole vieläkään tehty, kun lääkärin lausuntoa ei ole keskussairaalasta tullut.Sisar oli onneksi tarkastuksessa paikalla, vaikka saattajan tarpeesta ei ennalta mainittukaan. Haava-alue on hyvin parantunut. Säikähdyttävä asia jatkoa varten oli kuitenkin tieto, että haava voi aueta kahdenkymmenen minuutin paineesta. Apuvälinepuolelta ei löytynyt mitään, mikä estäisi istuttaessa haava-alueen painetta. Leikkasin itse vanhasta superlonpatjasta palan, jonka keskelle ähersin isohkon reiän. Sen pitäisi olla haavan kohdalla. Kävin puhumassa asiasta fysioterapiassa ja osaston toimistossa ja vein tekeleen veljen kaappiin.

Yhtä ja toista puuhaan veljen hyväksi, mutta riitoja tulee. "Istu ja kuuntele Jumalan sanaa äläkä touhua", sanoi hän kuunnellessaan ainaista radio Deitä. Minä yritin uudestaan asettaa jatkojohtoa ja kolmiotöpseliä sairaalan pöydälle, jotta hän saisi itse puhelimen ja parranajokoneen lataukseen. Edellinen viritykseni oli saanut äkkilähdön laatikkoon. Avustaja, jota veli käskee joka päivä tulemaan, ei jaksaisi tai ehtisi odottaa puhelimen latautumista vessan töpselissä ja samaa sanovat muutkin kävijät. Hoitajilta veli ei pyydä mitään - on kuulemma niin omatoiminen - mutta soittaa monille ihmisille avuntarpeistaan ja heti on tultava. Minunkin olisi pitänyt palata heti perille päästyäni mökiltä laittamaan puhelinta lataukseen. Taas tänään hän suuttui tästä Marttana touhuamisesta, vaikka koetin huolella selittää, miten se helpottaisi hänen olemistaan. Epäonnistuneena lähdin pois,häveten etten osaa tulla kauniisti toimeen veljen kanssa. Pitäisi tehdä vain sen, mitä hän pyytää, uusia ehdotuksia hän ei hyväksy, ei kuuntelekaan. Yritän nyt tällä jatkojohtoasialla kuitenkin hoitaa asioita niin, että avustaja ei lopettaisi tai ystävät kyllästyisi juoksuttamiseen. Avustaja,ikämies, joka vie veljeä urheilukentälle ja kirkkoon, on tärkeä jatkon kannalta. Harmistuessaan veljeen, vaikka tähän lataamisjuoksutukseen, hän soittaa minulle ja puhuu Lopettamisesta.

Mökillä oli ihana olla, se oli taas kesäparatiisi. Vesi ja taivas ovat pääosassa. Ei ollut niin haikeata lähteä poiskaan, kun lapsiperhe jäi sinne polskuttelemaan. On vain koetettava antaa itselleen lupa iloita hyvistä asioista ja hoitaa itseään, vaikka omaisella on vaikea tilanne. Se on hoitotyöstä tuttu asetelma. Mieli tuppaa kuitenkin askartelemaan hankalan puhelun tai seuraavan hoidettavan asian kanssa. Kun itse osaisikin aikanaan olla niinkuin edesmennyt tätini hoivaosastolla maatessaan. -Ei sinun tarvitse tänne joka päivä tulla, kyllä täällä on hoitajia. Sinun pitää elää omaakin elämääsi. Sinne oli helppo mennä, vaikka joka päivä.

Juhlat

Uskontunnustus

Nyt on vietetty kolmipäiväiset Lapuan herättäjäjuhlat 
aurinkoisessa ja helteisessä kesässä. Oli oikein mukavaa olla talkoissa. Ruokalippujen myynti sujui aivan leppoisasti. Mies oli tiedotustehtävissä. Saatiin järjestetyksi sairaalassa makuupakossa olevalle veljellekin loma lauantain päiväseurojen ajaksi. Paaritaksi toi hänet huolellisesti perille juhlakentän laidalle ison koivun varjoon ja haki siitä pois. Sukulaiset ja avustaja istuivat hänen vierellään veisaamassa leppeässä tuulessa.

Erityiseksi nämä juhlat teki se, että lapsenlapset olivat koko ajan mukana. Kuusen juurelta valittiin varjoisa leiripaikka, johon laitettiin viltti, vesipullot, uudet Akuankkakirjat, eväitä. Siellä oli helppoa makailla tai istuskella monien muiden tapaan, lueskella, kuulla ainakin taustana Siionin virsien poljennon ja lyhyet seurapuheet, hakea välillä jätskiä ja körttipastilleja, seurailla körttinuorten pastillinmyyntiä. Näillä juhlilla oli  runsaasti ohjelmaa lapsille ja erikseen nuorisolle, joita kumpiakin oli mukana paljon. Nuoria oli ennätysmäärä myös vuosikokouksessa äänestämässä yhdistyksen linjasta. Körttikätköilytehtävässä lapset oppivat jo perjantaina tuntemaan koko alueen. Lauantaina oli koululla iso puuhapuisto monen ikäisille sopivine ohjelmineen. Suosikki oli sumopukukamppailu, jonka nimi oli Jaakobin paini. Se oli tuttu koulun uskontotunneilta.

Sunnuntain messun yhteydessä seisottiin ehtoollisjonoissa. Lapset halusivat ja  saivat siunauksen.
-Miksi siinä virsinäytelmässä körtit olivat niin synkkiä?, kysyi poika kävellessämme tyhjentyvältä kentältä viimeisten seurojen jälkeen. -Niin oli ennen, mutta oliko nyt synkkää?, kysyin. -Ei ollenkaan, ihan hauskaa, sanoivat molemmat. -Kuuntelitteko puheita, kysyin. -Kyllä aina jotain.-Mitä muistatte? -Ainakin: Kristuksesta ja Tule Kristus huomiseenkin. Mutta vähän on väärin, että tuhlaajapoika saa juhlat, mutta ahkera poika ei saanut mitään juhlia. -Siinä on kysymys armosta.
On kiitollinen mieli, että tämä yhteinen juhla tuli mahdolliseksi kuin sattumalta. Lapset näkivät isovanhempien polvistuvan loppurukoukseen tuhansien muiden mukana. Olisi hienoa, jos lapsille tulisi juhlimissanasta mieleen myös jotain tällaista.
Tekstin alkuosassa olevan "Lapuan herättäjäjuhlat"-linkin alta löytyy seurapuheiden ja muun tiedon lisäksi myös kuvagalleria.

Nuori talkoolainen keräämässä penkkejä juhlien lopuksi

Tarkkailuhuoneessa

Sellaisesta huoneesta löytyi veljelle hoitopaikka kotikunnan vuodeosastolta ennen juhannusta. Erityispatjaa ei sairaalassa ollut, mutta palvelukodin sänky kuljetettiin paikalle. Veli oli viimeksi käydessäni melkein tyytyväisen oloinen. On yhdenhengen huone, ainakin toistaiseksi, televisio ja jalkapallokisat, lehtiä tuodaan, vieraita on kulkenut häntä katsomassa. Palvelutalossa olisi yksinäisempää. Ikkunasta näkyy liikennettä, puita ja taloja. Lääkäri oli käydessään jutellut pelkästään urheilusta. Sain puhutuksi hänelle fysioterapiaa. Muutoin jalat jäisivät piankin koukkuasentoon, niinkuin hän kylkiasennossa enimmäkseen on. Viisi viikkoa vielä on kylkimakuuta. Siihen mahtuu monelaista mielialaa. Kaikessa on riippuvainen toisten avusta. Jos lehti putoaa lattialle, et saa sitä otetuksi. Jos käännetään vasemmalle kyljelle, et saa otetuksi juomamukia selkäsi takaa etkä painetuksi hälytyspainiketta. Se on kovaa kärsivällisyyskoulua.

Mikähän minua vaivaa? Ei huvita oikein mikään. Niinkuin vain odottaisi jotain. Onkohan se tuo äkkiä koputusaraksi tulleen etuhampaan tulevaisuus? Kaksi ja puoli vuotta sitten vastaava tilanne johti kovaan kipuun ja lopulta hampaan poistoon. Syynä oli juurihoidetun hampaan pohjalle tullut tulehduspesäke. Ei nyt sopisi sellainen, kun on yhtä ja toista muuta ohjelmaa lähiviikkojen aikana. Mistä näitä tulehduksiakin oikein syntyy?

Sairaalan huoneessa

Veljen haavaleikkaus on onnistunut kuulemma hyvin. Ihoa on venytetty haavan peitteeksi, ei ole tehty ihonsiirrettä. Nyt on tärkeätä, että hoidetaan huolella ja pysytään kylkimakuulla kuusi viikkoa. Veli oli petillään vielä aivan rauhallisella mielellä ja jäi lukemaan päivän lehtiä. Asettelin pikkutarvikkeita ja juotavaa käden ulottuville sairaalapöydälle. Toivottavasti niitä nostellaan toisella puolella olevalle pöydälle,  kun hänet käännetään toiselle kyljelle, muutoin hän ei saa radiota tai kaukosäädintä käsiinsä. Jalkapallon katsominen on hänelläkin ohjelmassa yömyöhään. Vetosin osaston toimistossa parhaani mukaan, että hän saisi olla juhannuksen yli keskussairaalan hyvässä hoidossa. Ei  luvattu mitään, kun täyttä on sielläkin. Oman paikkakunnan viranhaltijoilla on menossa kaikkien henkilöstöryhmien lomautus ja sairaanhoidon supistukset. Voin arvata, minkä reaktion paikkakunnan sairaalassa tulee herättämään tieto kuuden viikon raskashoitoisesta, liikuntakyvyttömästä potilaasta.
Kylmä, puuskainen Jäämeren tuuli ravisuttelee puita ja pensaita ja laineittaa lakeuden viljapeltoja kuin järven aalloiksi.  Erikoinen juhannusviikko. Pitää tehdä tulta hellanpesään.

Myrsky-yötä

Puut huojahtelevat edestakaisin kovan tuulen kourissa, vuoden valoisamman ajan ilta on pimeä, on kuin kesä olisi mennyt.
Veljeni on järkyttynyt, hermostunut, ärjähteli minulle laskuista ja soratien pätkästä, kun vein häntä fysioterapiaan. Sunnuntaina hänen pitää mennä keskussairaalaan, jossa plastiikkakirurgin on  maanantaina tarkoitus leikkauksella korjata hänen edelleen avointa ja vuotavaa ontelohaavaansa. Onnettomuudessa murskautuneen häntäluun sirpaleet ovat sen puhkaisseet. Sairaalamakuuta on tulossa kuusi viikkoa keskellä kesää ja pesäpallokautta, hänen ilonaihettaan, jossa hän hetkeksi unohtaa vammansa. Palvelukodin johtaja on myös kertonut hänelle, että yrittävät saada hänelle toisen asuinpaikan vanhustenhuollon puolelta. Veli on kotiutunut hyvin keskustan kaksioonsa, josta on lyhyt matka joka paikkaan. Hän ei ole itse kertonut meille sisarilleen kummastakaan asiasta. Yritin jotain lohduttavaa haavan paranemisesta,  mutta ei onnistunut.
Auringonpaisteinen lapsiviikko oli elämän kirkasta raitaa. Eihän minulla ole mitään hätää, kun maton värit vaihtelevat, tumma kirkastaa valoisia. Millä elää ja mihin uskoa silloin, kun värit ovat vain mustaa ja harmaata ja ohutkin keltaraidan kude loppuu?

Pyörätuolikesää

Kesä koitti myös veljelleni. Parasta kesää hänelle on pääsy urheilukentän laitaan katsomaan pesäpallo-otteluita. Hän on aikoinaan valmentanut menestyksekkäästi pesäpallojoukkueita. Avustaja vie häntä kentälle, joka on puolen kilometrin päässä palvelukodista. Minä käyn veljen kanssa kaupassa pari kertaa viikossa. Hän katselee, näkyykö tuttuja, on ilo jos pääsee puheisiin. Jokivarressa katselemme veden virtausta ja voikukkien loistoa. Tuomen tuoksu tuo mieleen kotikylän tuomet. Haikeana hän muistelee päivittäisiä uimareissujaan kotijärvessä. Harmejakin on. Uusi pyörätuoli on selkää tukeva, mutta ärsyttävän kankea ja raskas. Matalienkin kynnysten yli pääsy vaatii vauhdinottoa. Olen ehdottanut luiskien laittamista asunnon kynnykseen, mutta niitä ei ole vielä saatu. Jossain kohdassa on toinen tunnoton jalka varmaan rysähtänyt ovenpieleen ja haava on nyt tulehtunut. Tulehdukset ovat ainainen uhka. Olen oppinut huomaamaan tulehdusarvojen nousun hänen levottomaksi käyvästä olemuksestaan. Voi vain toivoa, että lääkkeet auttaisivat, ettei kesken pesäpallokesää tulisi sairaalajaksoa.