Rajausta

Katselin, kun kauempaa tullut sisar puuhaili rauhallisesti veljen asunnossa, järjesteli vaatteita kaappiin. Veli torkkui sängyssä ruuan jälkeen. Minulla on hermot kireällä, kun olen koko kesän juossut veljen käskyjen mukaan melkein päivittäin passaamassa häntä. Mies on joutunut kuljettamaan minua vastaavasti. Täytyy yrittää päästä määräpäiviin, esim. kaksi kertaa viikossa, jotta tilanne olisi levollisempi. Lisäksi ovat puhelinasioinnit, kuten nyt kolmen lehden osoitteenmuutokset takaisin asuntoon sekä laskujen hoito. Hänen täytyy oppia pyytämään apua niiltä, jotka ovat töissä. Se vain ei ole tähän mennessä onnistunut.
Kun jollakin ei ole rajoja, täytyy tai täytyisi toisten osata niitä laittaa. Tilannetta tekee ahdistavaksi myötätuntouupumus. Silloin on vaikea irrottaa itseään toisen tilanteesta ja vaatimuksista, vaikka oma kiukku nousee. Se taas tekee huonon omantunnon. On välttämätöntä ottaa etäisyyttä niin, että pystyy toimimaan myönteisesti ja näkemään toisen tarpeet itsestä erillisinä.

Taas mietin niitä kodissaan joka päivä toimivia oikeita omaishoitajia, niitä jotka nousevat kymmenen kertaa yössä taluttamaan ihmistä vessaan. Miten he elävät? Pystyvätkö he laittamaan mitään rajoja, kun minäkään en tahdo pystyä? Miten he osaavat ja jaksavat toimia? Tehy ei hyväksy vuoden mittaista hoiva-avustajan koulutusta, vaikka nämä lisätyöntekijät toimisivat koulutetumpien vierellä. Kotona pitää omaisen, usein iäkkään ja itsekin sairastelevan, osata hoitaa monisairasta ja vaativaa omaistaan yötä päivää ilman mitään koulutusta. Kukaan päättäjätasolla ei tunnu olevan huolissaan näiden ihmisten elämästä ja hoidon laadusta.
Vanhustenhuollon laadusta puhutaan edelleen vain laitoshoidossa. Kotihoidon laadusta ei kukaan puhu nyt mitään. Oma lukunsa ovat ne vanhukset, joilla ei ole omaisia lähimaillakaan, vaan ovat yksin, korkeintaan muutaman pikaisen kotihoitokäynnin varassa. Laitoksen toiminnan voi nähdä, yksityisten ovien taakse ei media näe.

Tukalaa

Tukalaksi on käynyt tämä kaivattu kesälämpö ja tukalaa on veljen elämä rajoitusten keskellä. Tänään hänet siirrettiin sairaalasta takaisin palvelutaloon yli kuuden viikon kyljellämakuun jälkeen. Leikkausarpea pitää kuitenkin edelleen varoa eikä pyörätuolissa saa olla parin tunnin jaksoa pidempään. Ajan mittaan aika voi pidentyä, jos takapuolen leikkauskohta kestää.
Paluutilanteesta tuli täysi paniikkitilanne.  Veli ei siedä päivämakuuta ja yksinoloa asunnossaan ollenkaan, vaan vaatii että saa olla pyörätuolissa entiseen tapaan kellon ympäri. Lääkärin ohjeita hän ei ollut kuunnellutkaan. Kun entinen tilanne ei ole nyt mahdollinen, on elämä sekaisin.

 Henkilökunta on ahdistunutta ja harmissaan, kun joutuivat ottamaan hänet takaisin näin vaikeahoitoisena. Käymään tullut sisar juoksee asioilla ja järjestää asumista hiki virraten, minä soitan yhtä ja toista järjestelyasiaa. Veli soittaa paniikissa ihmisille ja vaatii heitä heti lähtemään hänen seurakseen eikä hyväksy esteitä.  Ahdistus leviää. Sairaalassa sanottiin, että he eivät voi enää pitää,  kun ovat akuuttihoidon paikka. Mikä paikka voisi olla hänelle sopiva, onko sellaista olemassakaan? Tuntuu siltä, että omaisten pitää löytää ratkaisut kaikkeen. Sisaren rauhallinen toiminta sai lopulta tilanteen asettumaan ainakin hetkeksi. Onneksi hän oli paikalla.
Minkälaista on niillä omaishoitajilla,  jotka hoitavat vaikeahoitoista omaista kotona kokoaikaisesti? Sen varaanhan nyt Suomen vanhustenhuolto lasketaan.

Kuvia ja kirjoja

Hellekuumassa kun ei muuta jaksa, luin uudelleen Sofi Oksasen "Stalinin lehmät" ja kolmannen kerran Pauliina Rauhalan "Taivaslaulun". Edellisessä on paljon "Puhdistuksen" aineksia ja kahdeksankymmenluvun Vironmatkoilta tuttua. Jälkimmäinen taitaa olla mielestäni paras lukemani kirja. Se on niin monitasoinen, kielellisesti uskomattoman hieno, monisyinen, mietityttävä. Lukaisin minä vintistä pari Sariolan Susikoski- dekkariakin.


Mökin viileisiin vesiin teki mieli, mutta kun en päässyt, aloin tehdä Ifolorin ohjelmalla kuvakirjaa saaresta. Siinä kuluikin tuntikausia, vaikka ohjelma toimii aivan hyvin. Vaikka kokosin ensin kuvia yhteen, piti sitten vielä moneen kertaan etsiä jotain muistamaani kuvaa koko arkistosta. 48 sivua, 111 kuvaa siihen tuli, tekstiä niukasti. Vanha koneeni kuumeni jo pelottavasti.



Kun tulee päivä, että en ollenkaan enää pääse kesäparatiisiimme, joka on meitä hoitanut 28 vuotta, katselen sitä kuvakirjaa. Se vie minut saunan kuistille tai sinisen makuusopen viileyteen.

Helteessä

  Helle on ikuista, tässä ja nyt. Varjossakin. Vesi vilvoittaa pieninäkin erinä.

Olisi vain pitänyt olla Mariana

Tulin vahingossa poistaneeksi viimeisen veljeä koskeneen tekstin. Siellä hän edelleen makaa, kyljellään sairaalassa. Perjantain jälkitarkastuksessa on annettu lupa nostaa pyörätuoliin. Sitä ei ole vieläkään tehty, kun lääkärin lausuntoa ei ole keskussairaalasta tullut.Sisar oli onneksi tarkastuksessa paikalla, vaikka saattajan tarpeesta ei ennalta mainittukaan. Haava-alue on hyvin parantunut. Säikähdyttävä asia jatkoa varten oli kuitenkin tieto, että haava voi aueta kahdenkymmenen minuutin paineesta. Apuvälinepuolelta ei löytynyt mitään, mikä estäisi istuttaessa haava-alueen painetta. Leikkasin itse vanhasta superlonpatjasta palan, jonka keskelle ähersin isohkon reiän. Sen pitäisi olla haavan kohdalla. Kävin puhumassa asiasta fysioterapiassa ja osaston toimistossa ja vein tekeleen veljen kaappiin.

Yhtä ja toista puuhaan veljen hyväksi, mutta riitoja tulee. "Istu ja kuuntele Jumalan sanaa äläkä touhua", sanoi hän kuunnellessaan ainaista radio Deitä. Minä yritin uudestaan asettaa jatkojohtoa ja kolmiotöpseliä sairaalan pöydälle, jotta hän saisi itse puhelimen ja parranajokoneen lataukseen. Edellinen viritykseni oli saanut äkkilähdön laatikkoon. Avustaja, jota veli käskee joka päivä tulemaan, ei jaksaisi tai ehtisi odottaa puhelimen latautumista vessan töpselissä ja samaa sanovat muutkin kävijät. Hoitajilta veli ei pyydä mitään - on kuulemma niin omatoiminen - mutta soittaa monille ihmisille avuntarpeistaan ja heti on tultava. Minunkin olisi pitänyt palata heti perille päästyäni mökiltä laittamaan puhelinta lataukseen. Taas tänään hän suuttui tästä Marttana touhuamisesta, vaikka koetin huolella selittää, miten se helpottaisi hänen olemistaan. Epäonnistuneena lähdin pois,häveten etten osaa tulla kauniisti toimeen veljen kanssa. Pitäisi tehdä vain sen, mitä hän pyytää, uusia ehdotuksia hän ei hyväksy, ei kuuntelekaan. Yritän nyt tällä jatkojohtoasialla kuitenkin hoitaa asioita niin, että avustaja ei lopettaisi tai ystävät kyllästyisi juoksuttamiseen. Avustaja,ikämies, joka vie veljeä urheilukentälle ja kirkkoon, on tärkeä jatkon kannalta. Harmistuessaan veljeen, vaikka tähän lataamisjuoksutukseen, hän soittaa minulle ja puhuu Lopettamisesta.

Mökillä oli ihana olla, se oli taas kesäparatiisi. Vesi ja taivas ovat pääosassa. Ei ollut niin haikeata lähteä poiskaan, kun lapsiperhe jäi sinne polskuttelemaan. On vain koetettava antaa itselleen lupa iloita hyvistä asioista ja hoitaa itseään, vaikka omaisella on vaikea tilanne. Se on hoitotyöstä tuttu asetelma. Mieli tuppaa kuitenkin askartelemaan hankalan puhelun tai seuraavan hoidettavan asian kanssa. Kun itse osaisikin aikanaan olla niinkuin edesmennyt tätini hoivaosastolla maatessaan. -Ei sinun tarvitse tänne joka päivä tulla, kyllä täällä on hoitajia. Sinun pitää elää omaakin elämääsi. Sinne oli helppo mennä, vaikka joka päivä.

Ihanat unet

Eilisestä tuli minulle oikein unipäivä. Mansikan pakastuksen lomassa torkahtelin moneen kertaan, vaikka päiväunet ovat minulla harvinaisia. Saunakin meinasi hiipua, kun nukahdin kesken lämmityksen. Silti nukuin hyvät yöunet. Nyt olo on kuin uudella ihmisellä.

Olin valvonut aamuöisin pari kolme tuntia ainakin kahden viikon aikana. Se alkoi tuntua.
Olen varmaankin sääriippuvainen eli meteopaatti. Tällaista vaihtelua on ollut ehkä nelikymppisestä alkaen. Oliko nyt kyse kuusta, joka radallaan oli lähinnä maapalloa ja teki supertäysikuun viime viikonloppuna? Tai korkeapaine hellitti ja joka puolella jyrisevät ukkosrintamat laskivat sähköisyyttä. Jokin paine minussakin kuitenkin laski. Vessassakin piti kulkea joka välissä, nestettä poistui. Näitä säävaikutuksia ihmiseen on tutkittu, mutta mitään yhtenäistä ei näytä löytyneen. Pitää vain elää oman itsensä ja avaruutensa armoilla.
Lähdimme vähäksi aikaa lomalle saarimökille ennen mustikka-aikaa. Järvellä on nyt leppoisa ilmanpaine ja pieni liplatus käy rantakivillä.

Yhden vaimon vai mies?

Aktiivisuustaso alkaa laskeutua tavalliselle eläkeläistasolleen. Vietin mukavia rentoushetkiä entiseen vilja-aittaan laitellussa kesähuone-kuntosalissamme. (On siellä tyttärenpoika kuntoillutkin.)

Luin riippumatossa Herättäjä-yhdistyksen puheenjohtajan Jukka Hautalan "Ilmoitusasiaa" ja kuuntelin ukkossateen vilvoittavaa ropinaa peltikattoon. Lautojen raoista näkyi läpi niinkuin lapsuuskodin aitanvintillä. Siellä näki herätessään hirrenraoista, oliko aamu aurinkoinen vai harmaa. Muutoinkin oli nostalginen olo. Kaipasin entisiä ihmisiä, erityisesti Iida-tätiä ja Veikko-enoa. Sairaalasänkyyn kahlitun veljen ankea tapaaminen  painoi mieltä.

Mutta Hautalan kirjassa oli mielenkiintoisia Raamatun ei-fundamentalistisia selityksiä. Erityisesti naispappeuden vastustamisessa käytetty  "yhden naisen mies" sai minulle uuden tulkinnan. Juutalainen kulttuuri oli moniavioinen, niinkuin Vanhastatestamentista voi helposti todeta. Vaimojen lukumäärä kuvasti varakkutta. Valtakulttuuriksi kristinuskon alkuaikoina noussut roomalainen,samoin kuin kreikkalainenkin kulttuuri olivat yksiavioisia. Hautala arvelee Tiituksen ja Timoteuksen kirjeissään painottavan  yksiavioisuutta, jotta leviävä kristinusko sopeutuisi yhteiskunnalliseen tilanteeseen, olisi salonkikelpoinen. Vaihtoehtoisia tulkintoja ovat kehoitus taloudelliseen vaatimattomuuteen yhden vaimon muodossa tai myös keskittyminen seurakuntatyön vastuullisuuteen lukuisten vaimojen sijasta. Pääpaino ei tässä tulkinnassa siis olekaan sanalla mies vaan yhden vaimon. Nainen seurakunnan kaitsijana ei varmaan tullut kirjoittajille senaikaisessa yhteiskunnassa edes mieleen. Naiset olivat aina jonkun miehen omaisuutta ja hänen huolenpitonsa piiriin kuuluvia. Luulisi, että kaikki teologiaa opiskelleet  ovat perehtyneet tällaiseen historiallis-tieteelliseen selvitykseen?

Ikä vai tylsyys?

Poltinkosken vanha mylly

Kuinkahan se oikein on, tämä ikääntyneiden ihmisten todettu väsyminen? Kummasta se johtuu enemmän, iästä vai pakollisen tekemisen vähyydestä vai molemmista? Pakkohan on monasti hyvä muusa. Meillä oli tässä oikein aktiiviaikaa yli kaksi viikkoa. Oli lapsenlapset koko ajan, herättäjäjuhlatalkoot ja nyt viikonloppuna kaksipäiväinen sukutapaaminen. Meillä oli lauantaina 35 ruoka-, kahvi- ja lettuvierasta. Tänään käytiin samalla porukalla Ikaalisissa miehen äidin kotikylässä. Katseltiin mummun lapsuuden paikkoja. Koko oma perhekunta oli saman katon alla  viikonlopun. Oli mukavaa kaiken aikaa, omasta ja vieraittenkin mielestä. Sää suosi pihakutsuja. Helletaivaan ylle levittäytyi ohut pilviharso.

Nyt on talo hiljainen. Vain pesukone hyörii ja hurisee. Nyt siis alkavat taas pitkät aamulukemiset, netin selaaminen ja television edessä makaaminen. Väsyttää kyllä, kun yöunetkin olivat  hajanaisia, mutta väsyttihän usein  nuorenakin.Osa ruuista tilattiin pitopalvelusta. Silti tuntui, että laittamista oli paljon, ennenkuin kaikki oli kunnossa. Puhuttiin, että tämä saattaa olla viimeinen kerta, kun jaksamme järjestää tämän kokoontumisen, koska seuraavalla vuorolla olisimme jo reilusti yli seitsemänkymppisiä. Itse olen kuitenkin kirjoittanut, ettei mistään pidä luopua pelkästään iän takia. Tällaisia pähkäilee ikäihminen.

Juhlat

Uskontunnustus

Nyt on vietetty kolmipäiväiset Lapuan herättäjäjuhlat 
aurinkoisessa ja helteisessä kesässä. Oli oikein mukavaa olla talkoissa. Ruokalippujen myynti sujui aivan leppoisasti. Mies oli tiedotustehtävissä. Saatiin järjestetyksi sairaalassa makuupakossa olevalle veljellekin loma lauantain päiväseurojen ajaksi. Paaritaksi toi hänet huolellisesti perille juhlakentän laidalle ison koivun varjoon ja haki siitä pois. Sukulaiset ja avustaja istuivat hänen vierellään veisaamassa leppeässä tuulessa.

Erityiseksi nämä juhlat teki se, että lapsenlapset olivat koko ajan mukana. Kuusen juurelta valittiin varjoisa leiripaikka, johon laitettiin viltti, vesipullot, uudet Akuankkakirjat, eväitä. Siellä oli helppoa makailla tai istuskella monien muiden tapaan, lueskella, kuulla ainakin taustana Siionin virsien poljennon ja lyhyet seurapuheet, hakea välillä jätskiä ja körttipastilleja, seurailla körttinuorten pastillinmyyntiä. Näillä juhlilla oli  runsaasti ohjelmaa lapsille ja erikseen nuorisolle, joita kumpiakin oli mukana paljon. Nuoria oli ennätysmäärä myös vuosikokouksessa äänestämässä yhdistyksen linjasta. Körttikätköilytehtävässä lapset oppivat jo perjantaina tuntemaan koko alueen. Lauantaina oli koululla iso puuhapuisto monen ikäisille sopivine ohjelmineen. Suosikki oli sumopukukamppailu, jonka nimi oli Jaakobin paini. Se oli tuttu koulun uskontotunneilta.

Sunnuntain messun yhteydessä seisottiin ehtoollisjonoissa. Lapset halusivat ja  saivat siunauksen.
-Miksi siinä virsinäytelmässä körtit olivat niin synkkiä?, kysyi poika kävellessämme tyhjentyvältä kentältä viimeisten seurojen jälkeen. -Niin oli ennen, mutta oliko nyt synkkää?, kysyin. -Ei ollenkaan, ihan hauskaa, sanoivat molemmat. -Kuuntelitteko puheita, kysyin. -Kyllä aina jotain.-Mitä muistatte? -Ainakin: Kristuksesta ja Tule Kristus huomiseenkin. Mutta vähän on väärin, että tuhlaajapoika saa juhlat, mutta ahkera poika ei saanut mitään juhlia. -Siinä on kysymys armosta.
On kiitollinen mieli, että tämä yhteinen juhla tuli mahdolliseksi kuin sattumalta. Lapset näkivät isovanhempien polvistuvan loppurukoukseen tuhansien muiden mukana. Olisi hienoa, jos lapsille tulisi juhlimissanasta mieleen myös jotain tällaista.
Tekstin alkuosassa olevan "Lapuan herättäjäjuhlat"-linkin alta löytyy seurapuheiden ja muun tiedon lisäksi myös kuvagalleria.

Nuori talkoolainen keräämässä penkkejä juhlien lopuksi

Hiukset vai tukka

Olisi tosi noloa, jos sanoisin lastenlasten kaverille, että onpa sinulla kaunis tukka. Tukka kun ei tarkoita nykyään yläpäässä olevaa. Pitää sanoa hiukset. Minä olin jostain joskus päätellyt tällaista merkityksen muutosta. Mies ei ollut kuullut koskaan.
Näin sitä valistuu nuoremman väen seurassa. Lapsenlapset ovat olleet kanssamme viikon ja toinen viikko vielä elellään vilkasta lapsiperheen elämää. Siihen tottuu. Iloisten ja innostuvaisten lasten kanssa mummolan elämä on hauskempaa. Mies jo sanoi:-Näinhän meillä ennenkin oli poika ja tyttö. Kun letittää tytön tukkaa saunan jälkeen, kädet muistavat liikkeet vuosikymmenten takaa.
Joskus olin perillä nuorten maailmasta, mutta pitkään se on ollut aivan vierasta. Eivät nuo nuorten pelit oikeastaan niin kamalia ole, joskin kuvastoltaan ja teemoiltaan aika ankeita robottiliikkeisiä kuutioita ja monsterimaailmoita. Eivät ne mumman mielestä pärjää Anni Swanin ja Topeliuksen sanastolle ja sisällölle tai Rudolf Koivun kuville. Ehdotin, että pitkästä aikaa lukisin iltasatua. Se oli  Swanin  "Merenkuningatar ja hänen poikansa". Kohteliaasti he kuuntelivat ja sanoivat: -Oli sekin kiinnostavaa.

Juhlavalmisteluja

Iso urheiluhalli oli täynnä herättäjäjuhlien talkoolaisia. Meille annettiin yleiskatsaus ja valmennusta talkootehtäviin. Päävastuullisena oleva emerituskirkkoherra osaa aina naurattaa kuulijoitaan. Eniten tämänkertaisista jutuista minua huvitti seuraava: Hänet oli nimetty valmistelujen puheenjohtajaksi jo vuosia sitten. Hän kantoi asiaa yksin mielessään ja huokaili Taivaan Isältä apua. Lopulta Jumala vastasi: -Kuule en minä voi sinulle herättäjäjuhliksi muuttua. Ala nyt vain kääntyä muiden ihmisten puoleen.
Minä olin ilmoittautunut ruokalippujen myyntiin. En tullut ajatelleeksi, että siinä pitää osata käyttää myös maksupäätettä. Meille opetettiin niiden käyttöä kädestä pitäen. Se ei ole vaikeata, jos kaikki menee oikein, mutta virheiden korjaaminen tai uusien laitteiden takkuilu ei taida kokemattomalle olla jonon edessä herkkua.

Lapuan herättäjäjuhlien tunnus on: Tule Kristus huomiseenkin. Se on Siionin virrestä 297 .

3. Vaikka yö nyt koittaa,
uupumus jo voittaa,
vielä pyytelen:
Tule yönkin teille,
syli uupuneille
avaa siunaten.
Pelkään päivää tulevaa –
tule, Kristus, huomiseenkin,
kaikkeen, mitä teenkin.