Kuin laulun Lapin kesää

Kevätkesä on mennyt tänä vuonna nopeasti ohi, kuin kesä olisi jo ollut. Torpalle istuttamani tuomi oli käyntiemme välillä kukkinut, en nähnyt terttuja ollenkaan. Syreeni on kukkinut paljon ennen juhannusta, samoin pihlaja ja omenapuu. Samaa sarjaa noudattivat muutkin kasvit toukokuun helteiden myötä. Käkikin lakkasi kukkumasta. Mansikka kypsyy liian nopeassa tahdissa. Luonnonkulun pitäisi olla samantahtinen kuin ennen eikä näin etelämaisen nopeasti ohittava! Vihreyttä onneksi riittää.

Tänään huomasin, että ainut pionini oli jo lakastumassa tai sitten rankkasade oli hakannut sen rikkinäiseksi. Tässä se ikuistuu kukkimaan ehtineen vuohenputken kanssa. Putki ei lopeta kasvuaan! Taidankin alkaa  "kasvattaa" sitä.  Se on oikeasti hyvää salaattia, ne pienet vuohensorkan näköiset uudet taimet.

Torpan remontti alkaa olla valmis. Alkuviikosta tulee vielä suihkuseinä, kun pieneen suihkunurkkaan ei lopultakaan muuta keksitty. Koko viikon olen kulkenut siivoamassa laastipölyä ja kuljettamassa tavaroita paikoilleen.Nyt alkaa olla siistiä. Pesin kaikki verhotkin.Tänään maalasin pitkän penkin ja tuolit keittiökaappien väriksiksi. Mies on huoltanut pihoja.

"Kuinka me oikein olemme täällä kesät viettäneet?", kysyi mies. Olemme aivan kuin vieraantuneet, kun Torppa on ollut  pari kuukautta remonttimiesten työmaa. Viime syksyn sekasorron  jäljiltä paikka oli  meille raivaustyömaa. Toivottavasti viidentoista vuoden kokemus tuo kotitunnun ennen pitkää. Naapuripitäjässä on muuten tehty mökille samantapainen  "vierailu" kuin meille. Dna- näytteestä kiinni jäänyt seurue lienee taas vapailla.

Entisaikojen tuulet

Kuinkas minä en eilen muistanut, että nukkuminen on mökkireissun yksi palkinto. Kun on koko päivän käytännöllisesti katsoen ulkona, saunoo ja ui, niin uni maittaa. Se oli vuosikymmenten ajan minun huonounisen pelastukseni. Joutsenten aamusoitto on herättänyt vasta viime vuosina. (Kamerani ei toimi, joten en saa otetuksi uusia kuvia.)

Viides ilo on tämän leikkimökin laittelu. Mies ei välttämättä mielellään leikkeihini osallistu, hänelle kun tuppaa joskus isompia työkaluja vaativa rooli  lankeamaan. Hän lukee,  nytkin Riku Jutin uutta kirjaa " tiedon filosofia".
"Nytpä tahdon olla ma, pienen mökin laittaja.." Tänään juhannuspäivänä olen käännellyt pienenpienen keittokomeron laatikoston  toisinpäin ja kuluneen pöytälevynkin toisinpäin. Kaasupullon paikka siirtyi paremmaksi. Löin taas lisää nauloja puuseiniin ja sain paistinpannut kätevämmin esille. Näyttää selvästi väljemmältä kuin edellinen versio, mahtuu kunnolla kääntymään tiskipaikan ja laatikoston välillä.
"Eikö alakin tuntua entisajoilta", sanoi mies, kun tuuli, onneksi lämmin, huuhtoo aaltoja rantakiviin ja olo lepuuntuu. Torpalla odottaa remontin jälkeinen suursiivous, mutta nyt on vielä pyhät.

Mökkiterveiset

Mökin kymmeniä vuosia vanha laituri petti jo jalkojen alla. Uusi laituri koottiin rannalla tyttären perheen avustuksella ja uitettiin saareen. Aikamoinen homma. Oli hieno näky, kun mies souti ja vävy sekä tyttärenpoika makoilivat laiturilla, joka oli kiinnitetty veneeseen. Styroksit pitivät laiturin lauttana.  Hitaasti retkue lähestyi määrärantaansa. Rappusia  ei ole saatu vielä paikoilleen, kun osia puuttuu.
Olen tässä puuhaillessani muistellut entisiä kesiä ja mietiskellyt mökkimotiiveja. Minulle tuli aivan pakokauhu ensimmäisenä  Kruunuhaan kesänä vuonna 1986, kun ei ollut luonto ympärillä. Siitä pelasti tämä saari, kooltaan pieni kuin laiva, pieni mökki vanha jo silloin. Maalaisjuuret ajattivat meitä(kin) satoja kilometrejä viikonloppuisin. Toinen juuriin sitova asia on tämä yksinkertaisuus. On niinkuin lapsuudessa: vedet kannetaan molempiin suuntiin, haetaan puita, pilkotaan niitä, ei ole sähköä, paitsi myöhemmin aurinkosähkö lamppuihin. Aluksi olin ilonen, kun ei ollut puhelintakaan. Säästin kaasua, kun tiskasin iltamyöhällä saunavesillä ja pesin pyykkiä, huuhtelin järvessä auringon laskiessa. Että viitsinkin. Kolmas asia oli aikuisten tutut roolit : Mies puita hakkaamassa puuvajan kulmalla, vaimo tiskaamassa ja pesemässä ikkunoita. Kai sitä lapsuuden elementeillä pitää itseään koossa, jos elämä kovin muuttuu.
Nytkin täällä toimitaan samaan tapaan, aina on jotain laitettavaa ja siivottavaa. Huomasin illalla, että saunanikkunan puitteissa on maali aivan rapistunut. Nyt se on maalattu. Kiinteistönhuoltajan  rooli alkaa  kuitenkin nostaa kysymyksiä jatkosta.
Vesi on tyyni, aurinko kilottaa veden pinnassa, koivu tuoksuu, saunasta leviää savun tuoksu saaren ylle. Siinäpä ne neljännet syyt saarireissuihin.
Leppoisaa keskikesän juhlaa!

Nocturne

Oli äsken ihana konsertti kirkossa, nimeltään "Ruislinnun laulu korvissani". Minusta on mukava olla lehterin reunalla, näkee ja kuulee hyvin eri suuntiin. Esiintyjät olivat pariskunta Annastiina ja Pertti Tahkola, Sibelius- kilpailussa voittanut mezzosopraano ja urkuri. Aivan yllätti, miten laulajan ääni nousi kuin koko kehon instrumentista. Ääni oli soliseva ja pehmeä, samalla vahva, täyteläinen ja  kaunis. Ehkä ääntäminen oli liiankin hiottua, kun vokaalit olivat niin oomaisen suljettuja ja ärrä ja ässä melkein puuttuivat, että se kiinnitti huomiotani koko ajan.  Mutta ihanasti kohosi ääni lehterille kauniin pianosäestyksen myötä. Nocturne, Soi vienosti murheeni soitto, Oi muistatko vielä sen virren ovat esimerkkejä alkuosasta. Loppuosassa hän esitti kolme Ave Mariaa, Luzzin, Schibertin ja Mascagnin. Ihanin oli tuttu Schubert.  Pertti Tahkola esitti uruilla kaksi hienoa improvisaatiota. Tuntui että hän nautti saadessaan päästellä näillä Suomen suurimmilla uruilla.
Väkeä oli takaosan penkeistä useimmilla jokunen. Usemmalle olisi ollut tilaa tässä "ilman rahatta, ilman hinnatta"- hetkessä.
Kotieväiksi jäi hyräilyttämään viimeinen laulu: Aurinko vaipuu mailleen.

Autio polku

Edesmennyttä tätiäni autellut ihana naapurin rouva on menehtynyt äkillisesti. Lehdessä oli ilmoitus. Viime viikolla odottelimme hänen miehensä kanssa polkupyörinemme autojen ohimenoa risteyksessä. Kehuin ikämiehen kuntoa. -Joo, olen 87 ja Anna on 84 ja molemmat olemme kyllä tosi hyvässä kunnossa.
Pyöräilen usein vanhasta muistista tämän tutun rivitalon ohi, katson pihaan ja ikkunoihin. Näiden ystävällisten ja avuliaiden naapurien päädystä kuljettiin tätini ovea kohti. Tämä Anna pesi loppuvuosina tätini pyykin kerran viikossa. Hän toi monasti herkullisia leipomuksiaan tädilleni ja kävi katsomassa vielä iltamyöhäisellä. Usein he nauraa hekottivat jutuilleen.
Ei ole pitkä aika siitä, kun pistäydyin tässä naapurissa kylässä kun tuli niin tätiä ikävä. Sinne oli helppo mennä. Muisteltiin tätiä ja menneitä aikoja. Nyt tämä valoisa, ystävällinen, ymmärtäväinen, huumorintajuinen  ihminen on itse yllättäen saanut kutsun rajan taakse. Tuttu pihapolku on entistä autiompi.
Kuinka  yksin jäänyt mies nyt pärjää? Onneksi on lähellä asuvia lapsia ja lapsenlapsia, mutta tilava koti on tyhjä, kun kodin  hengetär ja lämmin elämänkumppani puuttuu sieltä. Puolison kuolema on katastrofi nuorella iällä, mutta raskas haaste se on vanhanakin. Heikentyneillä voimilla pitää selvitä suurista, vaikeista elämänmuutoksista. Olemmeko kuin lastu laineilla vai Isän kämmenellä?

Kirkasta raitaa

Iloisia värejä tuli pitkästä aikaa mumman mattoon, kun lapsenlapset olivat kuusi vuorokautta kanssamme. Ensimmäistä kertaa he olivat näin pitkään ilman äitiään vierainamme. Joka päivälle löytyi ohjelmaa. Käytiin Torpan tutulla pihalla puuhailemassa, kun sisätiloissa on keskeneräisen remontin kaaos. Tyttö muun muassa maalasi kanssani vanhaa kaappia ja molemmat piirsivät suihkuverhon puille lehtiä ja lintuja ja myös Pikku Myyn oksalle istumaan. Uimareissuja moneen paikkaan, Power Park huvipuisto, kiinalaisen ravintolan herkut, tyhjän lapsuuskotini "aarteet "ja lapsuuteni uimaranta, kivinäyttelyn omistajan tarinat eri maanosien kivistä, kirpputoriostoksia.
Oli varmaan kulunut yli kolmekymmentä vuotta siitä, kun viimeksi kuljetin lasta pyörän tarakalla tai jopparilla, kuten täällä sanotaan. Pyörä ihan huojui aluksi, mutta alkoihan se sujua vanhasta muistista. Muistelin, että kuljetin lapsia hoitoon niin että toinen istui takana ja toinen pyöränsarvien edessä istuimella. Se oli aivan luontevaa silloin. Nyt tuntui että otin turvallisuusriskiä. Kypäräni sopi lapsen päähän. Ennen sellainen suoja ei tullut mieleenkään.
Palvelutalossa oli omaisten ja asukkaiden grillijuhlat. Veljeni on vaikea nykyään kestää aikataulun muutoksia, joita nyt tämä juhla aiheutti. Ihailin lasten hienotunteista suhtautumista.
Poika nukkui papan vieressä, minä tytön kanssa vuodesohvalla. Minäkin nukuin kesäisin Isun (isoäiti) selän takana Torpan kamarissa, kun minut oli lähetetty mummolaan. Loppupuolella viikkoa alkoi jo tuntua tutulta, kun kenkäkasat kerääntyivät eteiseen ja tavaroita piti etsiä joka lähtöön. Aloimme kutsua lapsia tuon tuostakin omien lastemme nimillä, meilläkin kun oli poika ja tyttö. Töitäkin alettiin antaa, kuten roskien vientiä.
Tänään toimme heidät kotiinsa ja majoitumme tukikohdassamme. En taida alkaa pestä täällä parvekelaseja, vaikka niitä ei ole tänä vuonna pesty. Sen verran ramaisee tämä aktiiviajan takauma, vaikka kouluikäisten kanssa ei tarvitse olla joka hetki valppaana. Mieli on kiitollinen tästä elämän jatkuvuuden lahjasta, jolle ei löydy hintakattoa.

Rytminvaihdosta

Tiedoksi asiasta kiinnostuneille, että tämän viikon EL-Sanomissa on eläkekirjaseen liittyvä haastattelu.
Nyt taitaa alkaa aktiivikausi, kun lapsenlapset tulevat hoitoomme. Remonttisiivous siirtynee ensi viikonkin yli, kun asiat etenevät hitaalla tahdilla. Emme voi siis olla Torpalla. Kuinkahan tähän omatahtiseen laiskotteluun tottunut osaa enää ollakaan lasten hetkessä mukana? Onneksi on viileämpää.

Valintaa

Nyt pitää valita, valittaisiko tänä painostavana ukkospäivänä jalan ja lonkan kipuja, jotka herättävät jo aamuyöstä vai valittaisiko tätä outoa ajan pitkäksi tulemista, niinkuin en olisi osannut olla sujuvasti eläkkeellä jo yli kuusi vuotta. Vai eikö valittaisi mitään, vaan katsoisi tätä uutta mahdollisuutta edessämme! Eräässä mökkilehdessä oli kuvaus kiviraunion ympärille tehdystä puutarhasta. Siitä meille molemmille tuli idea, että raivataan käyttöön tämä Torpan vanhan kivinavetan ja entisen tunkion alue. Se on ollut toistakymmentä vuotta sirkkelöinnistä jääneiden puunrankojen vallassa. Heinä ja horsma kasvavat niiden läpi. Takaosassa oli iso näkyväkin kasa. Eilen kiskoin irti ja kannoin ison kasan lahonneita puunkappaleita kiviraunion taakse piiloon. Siinä kului monta hikistä tuntia, mutta enimmät on saatu pois. Osa hajoaa jalan alla ja maatuu. Sitten pääsee leikkaamaan heinää viidakkotrimmerillä tai viikatteella.
Ei tähän mitään vaikeahoitoista puutarhaa ole suunnitteilla. Ajattelimme vain siirtää syreenin ja ruusun taimia muualta pihasta raunion vierustoille ja yhden unkarinsyreenin peräosaan. Raunion päällä kasvaa suolaheinää. Viime kesänä kaadettujen koivujen tyvistä versoo uutta kasvua. Jotain kivikkokasvia voisi koettaa, vaikka en ole koskaan onnistunut niiden kanssa. Jokunen kesäkukka sopii ikkuna-aukkoihin, kunhan siihen asti ehditään.