Uuteen blogiin

Tuli sellainen olo, että nyt aloitan uuden blogin. Viidessä vuodessa Raitamattoon on tullut 500 tekstiä. Se on sopiva kohta vaihtaa.
Uuden blogin nimi on Mummanpesä. Tätä nimeä napauttamalla avautuu uusi blogi. Muutin nimen kaksi kertaa, ennenkuin löytyi nimi, joita ei ole muita. Linnunpesä olisi kyllä miellyttänyt minua enemmän.  Blogin pitäisi löytyä nimellä myös hakukoneista. URL-osoite on www.uusipesa.blogspot.com. Tämän linkin kautta uusi blogi ainakin löytyy.

Eläkkeellä jäädään työstä, ei elämästä, oli Kolmannen portin tuumailujen tulos. Tädin elämän loppuvaiheet olivat osa sitä aikaa. Raitamattoon tuli lempeätä yhdessäoloa, mutta myös veljen vammautuminen ja surusaatto miehen mentyä.
Yhtä arvaamatonta on, mitä linnunpesien aikana tapahtuu. Elämän kämmenellä ollaan.Tulkaa mukaan!

Viimeinen ilta

Viimeinen illansuu pimenee rivitalokodin ympärillä. En oikein pysty enempää muuttoa valmistelemaan, kun isot muuttolaatikot tulevat vasta huomenna muuttoporukan mukana. Kaikki komerot ja laatikot ovat tyhjinä ja pyyhittyinä, laukkuja, laatikoita ja pusseja on pitkin lattioita. Kokoilen niitä jotenkin hajamielisesti. Kattokruunu on pussissa. Televisio on jo viety. Radio kuuluu. Koetan nähdä illan X-factoria iPadiltä. Kuu mollottaa sisään makuuhuoneen ikkunasta, on kirkas pakkasilta. Verhot on otettu pois. Ohiajavien autojen äänet kuuluvat voimakkaammin kuin ennen. Ilmastointi hurisee. Laajakaistaliittymä on sanottu irti. Eilen saunoin, santelipuun tuoksu tuntuu vielä saunassa.
Seinän takaa kuuluu pientä kupsehdintaa, kun siihen juuri muuttanut nuorimies asettelee tavaroitaan. Koko syksyn olen asustellut ilman seinänaapureita.

Istun punaisessa tuolissani, ainoassa paikalla olevassa nojatuolissa ja kudon pojan appiukolle kaulahuivia pehmeästä, vihreästä langasta. Malli on helppo: kaksi oikein, yksi kiertäen oikein, yksi nurin.  Kun ajatus karkaa muihin aatoksiin, niinkuin se tuon tuostakin tekee, alkavat sormet kutoa kaksi oikein, kaksi nurin, sukankutomisissa perinjuurin toistettuun malliin.
Laitan tuolin lepoasentoon ja sammutan valon, katselen etuvasemmalla olevan kerrostalon jouluvaloja. Minulla on terassilla vain kapea tähtirivi. Huomisaamuna otan sen pois. Lepään vähän aikaa hiljaa, torkahdan. Tässä tuolissa varmaan torkahtelen vanhuuteni nokosia, missä se tuoli sitten sijaitseekaan.
Huomenna tähän aikaan minulla ei ole enää avainta tähän oveen. Nimikyltti on irrotettu. Olo tuntuu jotenkin ohuelta. Olo on kuitenkin hyvä, joskin veljestä ilmaantui vähän uutta huolta.
Viimeinenkin ihonäyte oli puhdas. Hyvälle ololle antaa arvon, kuin toisenlaisiakin oloja on koettu viime aikoina.

Torpan adventtitervehdys

Lumisumuinen päivä pimenee sumuiseksi illaksi varhain. Voisi olla jouluaatto. Olen ollut viime viikkoina joulukonserteissa ja adventtitilaisuuksissa, joissa on joulun tuntu jo marraskuussa. Joululaulut ja jouluruuat koetaan etukäteen monta kertaa. Palvelutalon liikuttavassa joulukonsertissa tuntui, että tässä se joulu jo minullekin oli. Joulukuusia pystytetään varhain julkisiin tiloihin ja moniin koteihinkin. Joulun käsite venyy ja laajenee. Se voi ainakin yksinäisille olla stressiä lievittävää ja kaikille pimeyttä karkottavaa.

Lapsuudessa joulun vietto keskittyi muutamaan päivään. Koulun joulujuhla, suuri ja jännittävä tilaisuus, oli ainoa ennen joulua oleva tilaisuus. Ainakin meillä pidettiin tärkeänä, että kodin joulu alkoi juuri aattona, ei aikaisemmin. Kuusi haettiin silloin ja tuotiin sisään ja sitten vasta koristeltiin tupaa. Ikkunoiden yläpuolelle laitettiin havuja ja niiden keskelle venyttelin punaisesta kreppipaperista joulukelloja. Joulu tiivistyi aattoon ja jouluaamun varhaiseen kirkkoon. Oli korkean juhlan aika.

Hyvillä mielin

Hyvä päivä tänään! Osamuutto Torpalle on tehty. Raskasta on muuttomiesten työ. Tykkäsivät, kun keitin nisukaffit Torpalle päästyä. Nyt on kaikki suunnilleen paikoillaan. Huomiseksi riittää hienosäätöä ja siivoilua.Onnittelen vieläkin itseäni, kun keksin tuoda rivitalon olohuonekalusteita peräkamariin ja laittaa kirjoituspöydän tupakamariin. Aika monta huonekalua siirtyi: sivustavedettävä vajaan,  isun piironki eteiseen, peilipiironki sieltä tupakamariin, sänky toiselle seinälle, taulut uusiksi, omat tekeleeni vinttiin. Tämä on hauskaa. Kaikkein iloisin olen siitä, että osasin laittaa pöytätietokoneen ja television piuhat paikoilleen niin, että kaikki toimii. Ennen en edes katsonut niitä, mies laittoi.
Muuttostressin varsinainen kohokohta minulla oli silloin, kun värkkäsin päässäni, mitä minnekin siirretään ja kuinka koko juttu hoidetaan. Kun suunnitelma oli valmis, unikin alkoi taas kestää aamuyön yli.Tämähän sopii moneen muuhunkin tilanteeseen.
Omituinen häivähdys käy joskus päässäni, kuin epäselvyys siitä, minne olen muuttamassa. Helsingin kuvia välähtelee mielessä. Pianhan sinne taas menenkin.
Nyt pitää hiukan pehmennellä kivistelevää selkää, joogaliikkeet ovat apuna. Kissa kiertää pöytää jne. Kun päivän urakka tuntui tulevan täyteen, lähdin pimeällä kylätielle. Tai harvoinhan se pimeä on, otsalamppu tarvitaan vain autoille ilmoittautumiseen. Sumuinen puolikuu valaisi lumiset pellot ja loi varjoja metsiin. Vedin puhdasta kyläilmaa keuhkot täyteen, oli leuto, tuuleton sää. Sukulaisten jouluvalot paloivat, nekin isoa puuta kiertävät, joista muutama vuosi sitten leskeksi jäänyt Mirja sanoi ensimmäisen joulun alla, ettei taida enää laittaa, kun Esko aina laittoi. -Laita toki, Eskon muistolle, sanoin.
Torppa on entistä enemmän koti, kun sinne siirtyi vuosikymmenten ajalta tuttuja kodin tavaroita. Saapa nähdä, missä paikassa minä jatkossa eniten asustelen!

Hyvästelyä

Viimeinen sunnuntaiaamu tätä lähimaisemaa katsellen. En tiedä, tulenko kaipaamaan tätä kotia, ehkä. Kuusi lähtöä on perheen aikana ollut. Vaikein oli koulukodin pihapiiristä lähtö yhdentoista vuoden jälkeen,  kun surin marjapensaitakin. Itkin aivan valtoimenaan, kun luovutin mieleisen työpaikan ja kodin avaimet. Rauhankadun isoa kotia Helsingissä loppusiivoillessani katselin korkeita koristeltuja kattoja ja isoja ruutuikkunoita ja ajattelin, että koskaan emme tule asumaan näin kauniissa kodissa. Niin on ollutkin. Mieluisimmat ja runsaimmat muistot ovat kodeista, joissa on pidetty perhejuhlia ja tavattu paljon vieraita. Espoon kodin kuusitoista vuotta olivat työn painamia aikoja ja lapset olivat jo muuttaneet pois. Niistä vuosista jäi lyhyt muisto. Tämä kodikas rivitalokoti on ollut enemmän tukikohta kuin peruskoti kahdeksan vuoden ajan. Kulmakunta on kuitenkin tuttu viidenkymmenen vuoden ajalta, kun tätien rakas koti oli tässä lähistöllä. Vieläkin kurkin puiden välistä, näkyykö sieltä valoja, vaikka toinenkin täti kuoli kuusi vuotta sitten.
Kyllä tämä tästä, mutta monta siirtoa ja kädenliikettä ja nostoa vielä tarvitaan. Alan jo odottaa, että kaikki olisi paikoillaan pikkukodissa. Ensin viedään Torpan kuorma ja viikonloppuna Jyväskylään.

Veljen kanssa kirjoitettiin joulukortit ja saatiin vähän jutelluksi asioista. En sano, että muutan pois, vaan että jatkossa asustelen Torpalla ja Jyväskylässä ja hoidan hänen asioitaan niinkuin tähänkin asti.
Terassille syttyivät valot, lumipyry hellittää. Lähden ystäväperheen luo syömään perinneherkku piimävelliä ja sitten menemme kirkkoon Jussien joulukonserttiin. Sekin on hyvästelyä.

Sukkatalkoot

Kaikkien nyssyköiden keskellä( nyssyköity jo on aika lailla, kun täytyy tehdä osamuuttoja eri suuntiin,kuten siskon kanssa vietiin kaksi kuormaa Torpalle) huomaan, että aika vähällä ihminen tulee toimeen. Piilotin kaikki alusvaatteeni ja sukkani ja pikkutavarat isoon matkalaukkuun komeroiden availijoiden silmiltä ja jätin yhteen avolaukkuun muutamat perustarvikkeet. Niillä olen pärjännyt kolme kuukautta! Voisin toistekin pitää yhden erän loppuun ja sitten ottaa uuden erän isosta laukusta.
No, avasin laukun. Nilkkasukkia, sukkahousuja monta pussillista. Olen katsonut niitä monasti, mutta todennut, etteivät ole rikki. Katsoin taas. Kuluneita, vuosia vanhoja, omituisen pienen näköisiä sukkia. Puserot ja hameethan ne komerossa kutistuvat, mutta siis sukatkin. Tänään oli sellainen mieli, että jäljelle jäi kapeaan uuteen laatikkoon mahtuva määrä täysikuntoisia sukkia. Kuvasta huomaan, että nuo turkoositkin joutaisivat roskiin. Enhän minä niitä käytä! Minusta taitaa tulla aivan näppärä yksiöasukki.
Muistin samalla toisia, monasti toistuneita sukkatalkoita. Miehellä oli aina parittomia sukkia, kerrankin 18. En saanut ikinä selville, minne ne toiset 18 olivat joutuneet. Kyllä hän havaitakseni aina molemmat sukat jalassa kotiin tuli.

Kovin hyvin ei muorin pää kestä tätä setvimistä. Vähän väliä pitää etsiä puhelinta ja avaimia, mihin ne taas laitoinkaan. Kysyin pojalta, että sanoitkos sinä jotain, kun kysyin joululahjatoivomusta. Joo, sellaista toivoin. Hups. En kertonut, että olen jo ostanutkin tuon toivotun lahjan. Ettei huolestu. Tämä varmaan johtuu hajanaisista unista?

***Oli hieno hetki, kun miehen veli soitti ja pyysi minua mukaansa haudalle käymään. Kun hän tuli pihaan, sanoin: Sinähän olet Sepon näköinen! Oli enemmän kuin ennen. Ja saman tyylinenkin, iso innostus vaativiin tehtäviinsä. -Sukuahan ollaan, hän sanoi. Sytytettiin kaksi elävää kynttilänliekkiä kolmen sähköisen lyhdyn lisäksi. Pyyhin avatun kivikirjan päältä lumen.