Kesäaika

Käytiin saarimökillä ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Tämä on meille kahdeskymmenesviides mökkikevät. Pikkuinen järvisaari hankittiin, kun olin tukehtua Kruunuhaan kevätpölyyn, henkisesti varsinkin. Tämä vaatimaton, vailla mitään mukavuuksia oleva kesäpaikka on miellyttänyt yllättävästi myös nuorta väkeä, omien lisäksi lasten serkkuja ja kavereita. Pojan keski-ikäiset ystävät tulevat vieläkin kerran kesässä sinne viikonlopuksi. Minusta on mukavaa, että myös pojan helsinkiläiset kummilapset odottavat saareen pääsyä. Metkaa on, että ihmiset viihtyvät lomilla pienissä tiloissa, kuten veneissä, asuntoautoissa ja tällaisessakin 20 neliön mökissä, vaikka aina rakennetaan suurta ja komeaa kaikin mukavuuksin. Läheisyys lämmittää.

Mökin kesäaika alkaa siitä, kun vedän heti tultuani käyntiin ikkunoiden välissä olevan ison herätyskellon. Lähtiessänikin vielä vedin sen raksuttamaan itsekseen vetonsa loppuun eloon herätetyssä  tuvassa.



 Kaikki oli ennallaan, paitsi yksi puu oli kaatunut toisia puita vasten. Rungot ovat jännitteisinä kaarina.  Samantapainen  tilanne aiheutti veljeni tapaturman. Runkojen jännitteet ja oksien takertumiset voivat aiheuttaa pahoja yllätyksiä, kun runkoja aletaan raivata.Veljeni puut olivat paljon isompia kuin nämä. Rauhoituin vähän veljen eilisestä sairauskäänteestä, kun sain uuden tutkimusajan siirretyksi sairaalassaoloajalle, niin ettei hänen tarvitse varustautua siihen heti uuteen kotiin muuton jälkeen.

Haravoin lämpimikseni kivisiä pihoja. Tuumailin, mitä terasseja "Huvila ja huussi"- ihmiset sinne keksisivät. Minäkin suunnittelin alkuvuosina kaikenlaista, mutta mitään ei tehty. Nyt olen tyytyväinen tähän alkuperäiseen luontomökkiimme.
Yllätys oli, että ensimmäistä kertaa saaresta löytyi kukkivaa mustikkaa. Jospa järvi suojelisi kukkia  hallalta. Piti ainakin kuva ottaa muistoksi. Torpan ympäriltä taisi halla taas viedä kaikki. Saisi tämä ilmasto vähän lämmetä.

 

Hälytyskellot

Veljelle oli tullut kotiinsa kaksi kirjettä sairaalasta; toinen oli erään erikoislääkärin tutkimuksen lausunto ja toinen oli kutsu  tähystystutkimukseen toiseen yksikköön tämän lausunnon pyynnöstä. Kuinka tällaiset kutsut saavat ne yksinäiset sairaalapotilaat, joiden kotipostia ei kukaan ole seuraamassa?
Tutkimusaika on muutaman päivän päästä  muutosta uuteen kotiin. Tietenkin se järjestyy, mutta on harmillista valmistautua heti uuteen sairaalakäyntiin, kun mieli suuntautuisi uusiin asioihin. Veli oli harmissaan.
Suuri, puristava huoli avautuu sanasta" tuumoriepäily". Netistä löytyi lisäpelkoa: tämän syövän oireina mm muutoksia entiseen toimintaan, äkillistä painonlaskua ja anemiaa. Niitä veljellä oli viime kesästä alkaen. Anemia tuli esiin verenluovutuksen yhteydessä. Emme saaneet häntä menemään lääkäriin, rautatabletteja hän söi.
Mitähän nämä hälytyskellot nyt soittavat? Eikö tässä päästäkään normaalielämää kohti?

Kesäpäivä

Tänään tuli 14 vuotta enoni kuolemasta: hänen joka ikänsä lapsettomana tuskaili, kuka jatkaisi vanhan talon pitoa, tämän torpan, jossa minäkin olen syntynyt. Neljätoista vuotta olemme täällä kulkeneet, ensin kymmenen vuotta neljänsadan kilometrin päästä, nyt kahdenkymmenen viiden kilometrin läheisyydeltä. Olemme huoltaneet taloa ja levänneet  syrjäisessä hiljaisuudessa. Pyöräilin hautausmaalle enon ja vaimonsa haudalle, lannoitin ja kastelin maasta nousevia kuunliljoja, pikkusydäntä sekä nuutuneita ruukkuorvokkeja, pesin siitepölyn nimien päältä. Retkeni aikana oli vuokraviljelijä käynyt kylvämässä viimeinkin kuivahtaneet  pellot.

Aina siis löytyy ratkaisu, vaikka se voi olla pitkään hämärän peitossa.

Ihana kesäpäivä, nyt ainakin sellainen oli. Talo on lämmennyt, eteinen on lämmin, vintinovea voi pitää auki. Talvella peitän sen vilteillä ylhäältä hyytävän kylmän suojaksi. Tyttären perhe oli taimikkotalkoissa, lapsenlapset juoksentelivat saunasta alastomina ympäri pihaa, pääskyset kaartelivat pihapiirin päällä ja pujahtelivat autokatokseen pesärakennuksilleen.

Muuttolupaus

Tänään oli sairaalassa iso kokous, jossa sairaalan kuntoutustiimi lääkärin johdolla sekä palveluasuntolan kaksi työntekijää kävivät läpi veljen tarvitsemaa hoitoa, toimenpiteitä ja kuntoutusta. Paljon siinä oli asiaa. Työntekijät pyysivät päästä yhtenä aamuna seuraamaan hoitotoimenpiteitä ja tiettyjä laitekuntoutuksia. Kyllä se nyt siis totta on, että veli saa asunnon tästä vammaisille rakennetusta kerrostalosta, joka sijaitsee kotipaikkakunnalla hyvällä paikalla keskustassa  pääkadun ja joen välissä. Työvoimaa on luvattu lisätä. Sairaalan kuntoutuspoliklinikan lääkäri ja kuntoutusohjaaja ovat pysyvästi kuviossa mukana. Sieltä tulevat mukaan myös kuntoutusvälineet seisontatelinettä myöten, sairaalasänky jne. Kuntoutus hankitaan asuntolan läheltä. Henkilökohtainen avustajakin on luvassa. Hänen apuaan tarvitaan siirtymisiin, kuntoutuksiin, ulkona liikkumisiin ja harrastuksiin. Henkilökunnassa on sairaanhoitajia ja lähihoitajia, myös yövuorossa. Veli ei pysty esim. vaihtamaan asentoansa yöllä. Kaksio kaipaa kunnostusta edellisen asukkaan jäljiltä, joten päivämäärää ei pystytty nyt sopimaan. Me sisaren kanssa huolehdimme muun varustuksen ja muuttotoimet.
Kyllä hyvinvointiyhteiskunta auttaa hyvin, sanoi veli. Minkähänlaista tämä olisi jossain toisenlaisessa maassa?

Löytöjä

 Olin taas sisareni apuna siivoamassa hänen ja veljen omistuksessa olevaa kotimökkiä. Puunasin ja kiillotin veljelle vietäviä huonekaluja.
Vintiltä löysin itse tekemäni mekon, johon mahduin vuonna 1965. Painoindeksini oli 18. Olin ylpeä itsehallinnastani, kun olin teholiikunnalla ja vähällä syömisellä laihtunut 15 kiloa.Näytin  kerran miehelle valokuvaa itsestäni tässä mekossa. Hän ei ihaillut hoikkia sääriäni, vaan sanoi:"Lonkkaluut vain törröttävät".
Nyt minullakin on äidistä muistoesine; itse antamani kuppi, jonka sisareni antoi takaisin. Se ei ole kulunut käytössä.

Kiersin pyörällä kauniin kotikyläni järven ympäri, kymmenen kilometriä. Näin monia  taloja, joissa lapsena vietin paljon aikaa. Muistan talot, joissa oltiin seuroissa tai kinkereillä.Tuli hyviäkin muistoja mieleen.Yöksi en kuitenkaan halunnut jäädä, vaikka sisko jäi.

Kaunein aika

Minusta tämä aika on vuoden parasta aikaa. Valo lisääntyy vielä kuukauden ajan. Silmut ovat puhjenneet, mutta tällä korkeudella lehti on vielä pieni. Narsissi ja tulppaani kukkivat ja leskenlehti, vuorenkilven tertut punoittavat, mutta muu flora odottaa vuoroaan - syreenit, tuomi, pihlajat, ruusut, koko luonnonkukkien rönsyvä rikkaus.Ruoho on vihreää, mutta vielä ei tarvitse leikata. Käki kukkuu vielä yli kuukauden ajan. Aurinko lämmittää keinussa, mutta ei ole vielä hyttysiä. Haluan huomata ja kokea tämän tänäkin varjojen keväänä.

Lepoa

Taisivat eiliset poltto-operaatiot ja valitukset auttaa, kun olo helpottui ja sain pitkästä aikaa nukutuksi aamuun asti. Se kohentaa oloa. Lisäksi mies päätti lykätä haavettaan muutosta, kun asioita olisi mennyt liiaksi päällekkäin. Joskus on pakko myöntää, että sisäiset rajat tulevat vastaan ja vaativat paussia. Minun on ollut vaikeata myöntää, etten jaksaisi jotain. Näin se ikä alkaa tuntua.

Syvissä hämärissä

Ahdistuksen syyt alkoivat tänään kiteytyä esiin. Lapsuuden varjot nousevat synkkinä, kun olen asioinut tyhjässä lapsuuskodissa koko talven. Nyt tuntuu, että en haluaisi mennä sinne enää ollenkaan. Monta muistettua ja monta salattua asiaa nousee painavina haamuina tutuista nurkista. Ne monenlaisiin asioihin liittyvät pohjakokemukset, joiden takia en halunnut tulla takaisin koko paikkakunnalle, ovat avoinna. Kirjoitin kaikki sanoiksi paperille, revin ja poltin sen. Se ei ehkä riitä, mutta helpotti ainakin hetkellisesti. Paluumuutossa on se riski, että joutuu kohtaamaan lapsuutensa ja nuoruutensa kokemukset uudella tavalla. Huoneet, huonekalut, talot, pihat, tiet ja kadut säilyttävät tietojasi vuosikymmenestä toiseen.

Rauhoittavaa

Aamuisin käynnistyn hitaasti, mutta sitten innostuin menemään vinttiin, lakaisin, pudistelin matot, järjestelin. Siellä näkyvät talon 150- vuotiset lankut ja peltikaton alla oleva pärekatto. Alakerrassa hirttä ei näy. Isoisän isoisä teki talon isänsä kanssa. Kun olin saanut jonkinlaisen kesäsiivon aikaan, alkoi sataa. Sade kohisee hienosti kattoon, vintillä on sitä mukava kuunnella. Tosin vettä on nyt liikaa, pellot aivan märkinä, ojat täynnä ja talon kellarissa taas vettä. Uskon nyt, ettei pumppaus kannata. Vesi katoaa vasta vasta kun koko alueen pohjavesi laskee.

Otsonointi auttaa tosiaan. Pinttynyt savunhaju lapsuudenkodistani on melkein täydellisesti hävinnyt. Kolme päivää piti laitteiden käydä.

Pääskyset ovat tulleet ja tekevät pesää autokatoksen hirsien päälle. Nähdään taas yksi kevät.                                                            

Vanhan tekemiset

Vanhuutta tämä lienee, kun päähän ei mahtuisi montaa taottavaa rautaa yhtä aikaa. Nyt kun on veljen asioiden organisoinnin lisäksi pinnalla asunnon vaihtopäätös (suostuminen miehen hivutukseen siis),torppapaikan kevätsiivous, kylppäriremontin päätöksenteko, saarimökin kevätkunnostus ja heinäkuussa sukutapaamisen emännöinti muuton keskellä, meinaa vanhalta mennä yöunet. Äsken nukuin onneksi hetken tuvan puusohvalla, kun olin sateiden välissä siivonnut useamman tunnin "kesätupaa" ulkorakennuksessamme. Sain siis yhden urakan alkuun. Sauna, vintti, ikkunat jäävät myöhemmäksi. Toinen puoli entistä vilja-aittaa on kuntosalina, toisella laidalla voi vaikka nukkua. Kangaspuut on nyt työnnetty nurkkaan.

Veli on ylipuhuttu muutamiin hankkeisiin. Hänen talossaan hurisee (en tiedä huriseeko se) otsonointilaite. Huonekalut voidaan ottaa nyt sieltä hänen toiveensa mukaan. Huomenna viedään pari pöytää entisöijälle, niitä nelikymmenluvun ruskeita, siroja koivuvaneritavaroita.Pestyt vaatteetkin ripusteltiin otsonikäsittelyyn. Savun haju on uskomattoman sitkeätä.Seniorikännykkä Doro on ostettu veljelle. Taidan seuraavaksi ostaa sellaisen itsellenikin. Asunnonvaihtoruljanssia olisi helpompi ajatella, kun saisi sen sukutapaamisen siirretyksi muiden vastuulle. Samaan aikaan ei kovin monessa paikassa pysty olemaan. Muutto tässä isoin asia on. Joskus pitää se päätös tehdä, kun siitä ei näköjään yli päästä. Ehkä selvä päätös helpottaa. Työaikana joku kysyi, kuinka jaksat ottaa vastaan ongelmia joka puolelta. Vastasin, että ne tasapainottavat toisiaan. Nyt se ei taida enää toimia, kun on tottunut tähän asia päivässä- rentoiluun. Kestokyky ei ole sitä mitä se joskus oli, kun omien asioiden järjestely näin stressaa. Tästähän puuttuu sitä paitsi työssäkäynti! Tädin asioiden hoito ei minua ahdistanut, vaikka siitä paljon puhuinkin, mutta tämä veljen juttu on mennyt liiaksi ytimiin. En oikein tiedä, miksi.

Aamunsarastuksen oranssia

Tänään tutustuttiin asumispalveluyksikköön. Kuntoutusohjaaja tuli veljen kanssa sairaalasta, minä sisareni kanssa, vammaispalveluohjaaja perusturvakeskuksesta, kaksi talon työntekijää oli paikalla. Käytiin läpi veljen tilannetta ja tarpeita, tutustuttiin talon toimintaan, tiloihin ja ohjelmiin, katsottiin huone; tosi kiva parvekkeellinen kaksio. Veli pääasiassa itse kertoi asioistaan. " Voit ruveta pian pitämään meille jumppaa", kommentoitiin. Veli tuntui  tyytyväiseltä. Saunaankin pääsee pyörätuolilla kerran viikossa, oma paikka ruokapöydässä osoitettiin: tässä pöydässä kaivataankin puheliasta ruokailijaa. Joka paikassa lienee omat ongelmansa, mutta paikka tuntui hyvältä. Nyt pitäisi vain sairaalassa ottaa omatoimisuusharjoittelua ohjelmaan, vaikka se ei hoitajien kannalta olekaan nopein toimintatapa.

Sitä  ihmettelen, että kaikki paperityöt - vuokrasopimuksen teko ASPAan kanssa, muuttoilmoitus, energiasopimukset  sekä tiedonluovutussopimukset ym osoitettiin minun ohjattavikseni. Veli ei ole koskaan aikaisemmin muuttanut ja tarvitsee tietoa muuttamisasioista. Olin olettanut, että ohjaajat opastavat asukkaan hoitamaan nämä asiat.

Sisaren kanssa kierreltiin katselemassa huonekaluja, mutta onneksi ei ostettu mitään. Veli olikin sitä mieltä, että kotoa tuodaan tavarat. Mikäs siinä, vaikka kuluneita ovat, mutta nyt minun pitää etsiä otsonointi, että saadaan sohvasta savunhaju pois, sen pahasti savuttaneen hellan jäljiltä. Hankintoja on säleverhoista ja kännykästä alkaen. Lankapuhelinta ei voi sinne siirtää ja veli ei ole tähän asti suostunut kännykkää käyttämään. Kuntoutusohjaaja hankkii sairaalasängyn ja muut  erityistarvikkeet.

Ensi viikolla on sairaalassa palaveri, jossa lääkäri on mukana ja jossa uskoakseni asia lopullisesti varmistuu.
Veljen uuden elämän ensimmäinen päivä tai ainakin uuden ajan aamunsarastus?

Äitienpäivälounas

Nyt sitten minäkin olin keittiötalkoissa, seurakuntatalon äitienpäivälounasporukassa kahdeksasta kolmeen.. Olen monasti tuntenut itseni laiskaksi, kun en ole sellaisiin osallistunut, ei tosin ole ennen pyydettykään. Talkoolaisia oli tänään kymmenkunta, ruuan tarjoilussa ja salaattien valmistuksessa lähinnä. Metkasti muodostui työnjako, ilman että kukaan olisi sitä näkyvästi ohjannut. Minulle tuli pääasiassa "leipä-ja juomabaari", leikkelin leipiä tarjottimelle, koristelin voiastioita, kaatelin kotikaljaa ja maitoa kannuihin, toiset hakivat pöytään. Kyllä se näin äkkiseltään työstä kävi. Varsinkin jalkoja alkoi seisominen väsyttää. Ei viitsi valittaa, kun yli kahdeksankymppinen touhutäti paineli siellä koko päivän. Melkein kuusisataa lippua oli myyty, tulot yhteisvastuulle. Kyllä suurkeittiö rankkaa työtä on, siitä tuli välähdys, ei minusta olisi ollut siihen. Kun vieraat olivat loppuneet, söimme me talkoolaisetkin. Hyvältä maistui ja jalat saivat levätä.

Vihreää

Teki mieli vaihtaa blogin taustaksi jotain vihreää pitkän harmaavalkoisen talven jälkeen. Joudutetaan vähän kesän odotusta. Olisin jättänyt aikaisemmat jutut entiseen kuosiinsa, mutta en löydä tallennusta siihen.
Hitaasti vihertyy kylmä maa. Sitkeästi vastanaapurin esikot kuitenkin nousevat maasta. Kuikka lentää sateessa rivitalojen yli ja kuuluttaa kevättä.

Pientä puuhaa

Kevään viimeinen vesivyöjumppa raukaisee jäseniä. Tuntuu, että jumppa kahdesti viikossa on kantanut taas yhden pimeän talven läpi ja pitänyt selän kunnossa. Kaksi päivää peräkkäin puuhasin diakoniakirppiksellä. On melkein kuin alkaisi odottaa työviikonloppua. Sunnuntaiaamuna menen kuitenkin seurakuntatalolle laittamaan äitienpäivälounasta. Lupasin, jos saan tehdä yksinkertaisia passarihommia, kun en ole mikään taloustaituri. Yllättäen lapset perheineen olivat tulossa  tekemään taimikonhoitourakkaa äitienpäiväviikonloppuna. Se siirtyi kuitenkin muista syistä, joten ei tarvinnut tai voinut perua lupausta.

Mitä nyt?

Illalla veljeni kertoi, ettei siirto palvelukotiin ole varmaa: "Lääkäri sanoi, ettei päästä minua sinne, ellei siellä ole riittävä henkilökunta minua hoitamaan". Ymmärsin palaverissa, että lääkäri hyvinkin tuntee tämän talon ja sinne on siirtynyt potilaita. Onko siis palvelukodissa tullut epäilys, ettei heillä riitä aika hoitamaan veljen sitkeätä haavaumaa, bakteeritulehdusta ja avustettavaa hygienian hoitoa muun tukitarpeen ohella? Ei kai tutustumaan viedä, ellei ole jo riittävästi arvioitu hoitomahdollisuutta? Vasta tutustumiskäynnin jälkeen on sairaalassa lääkäripalaveri, jonne tulee kuntoutuskodin henkilökuntaa. Meneekö tämä nyt oikein päin?

Valmisteluja

Käytiin siskon kanssa kotimökissä. Hän oli siellä yötäkin, rakkaassa, köyhässä lapsuuskodissamme. Savuttaneen hellan haju tuntuu sitkeästi edelleen,  mutta olemme saaneet tuvan asuttavaan kuntoon, kun kaikki on pesty tai pesetetty. Veljen toissakesänä teettämät räsymatot ovat taas kirkkaat ja kauniit ja ikkunoissa on puhtaat kesäverhot. Alkoi nousta tunnetasolla suru kaikesta, mikä häneltä jää: elinikäinen koti, oma vapaus, uusi auto, moniksi vuosiksi varatut polttopuut, osallisuus kyläkirkon toimintaan, kyläreissut. Voi olla, että uutta hyvää tulee tilalle, ainakin vähemmän yksinäisyyttä.

Pian veli tarvitsee omia vaatteitaan. Keräsin niitä kokoon ja olen pessyt  kaksi koneellista entisten lisäksi. Sisar huolehtii liinavaatteista. Minä katselin sieltä tuttuja huonekaluja siirrettäviksi, sisaren mielestä pitää ostaa uusia ja oikein kaupasta eikä mistään kirppiksiltä. Sanookohan veli tähän jotakin? Ensi maanantaina jo on tutustumiskäynti tähän vammaisten palvelutaloon, soitti sairaalan  kuntoutusohjaaja. Tuntuu ihmeelliseltä, että monia asioita järjestää nyt sairaala tai muu taho. Tätini asioissa minun piti itse kirjoittaa ja toimittaa joka ainoa anomus lääkärinlausuntoineen ja järjestää jokainen apu taksikyydeistä tukikahvoihin, kotiavusta sairaalahoitoon.

Merkillisesti tämä veljen tilanne on ottanut koko huomioni ja täyttänyt mieleni, vaikka emme ole olleet kovin läheisiä. Asioiden hoitamista ja pohtimista on riittänyt. Ihmisen yhtäkkinen avuttomuus ja riippuvaisuus muiden toimista on riipaisevaa.
Mies jo sanoi, että saisipa hänkin tuollaista yötäpäivää huomiota osakseen.


12.1.  kirjoitin tähän blogiin otsikon "Turhan panttina", tuntien ettei minulla ole mitään tekemistä: "Tyhjä lehti edessä". Neljän päivän päästä tuli tämä tapaturma.

Orkideani tekee taas kukkaa, neljännen kerran.

Hohtavaa hopeaa ja sinistä!

Kuin valokaista olisi auennut eteemme, kun sairaalan palaverissa kotikuntamme vammaisasioiden hoitaja kertoi, että paikallisessa vammaisten palvelutalossa vapautuu asunto toukokuun lopussa! Kun soitin sinne viime viikolla ja kerroin veljestäni, johtajatar sanoi ettei ole vapautumassa mitään lähiaikoina. Nyt kuitenkin on tulossa tilaa ja paikka on varattu veljelle. Siellä on oma kaksio, ruoka ja ympärivuorokautinen hoito. Sairaala järjestää tarvittavat varustukset, me omaiset henkilökohtaisen kalustuksen. Kuntoutus jatkuu muuton jälkeen, melkein talon naapurissakin on fysioterapiapaikkoja. Tämä on suuri kiitoksen aihe, rukousvastaus. Veli oli kiitollinen. Kaverit ovat jo luvanneet kuljetella häntä katsomaan pesäpallo-otteluita. Asfaltilla hän pääsee itsekin liikkumaan pyörätuolilla kauppaan ja kirkkoon ja meille on n. 600 metriä. Taksiseteleillä päästään käymään kotimökissä ja muualla kauempana. Onko tämä varmasti totta, ettei tule esteitä ja peruutuksia?
Vammaisasioita hoitava henkilö oli edesmenneen tätimme ystävätär ja työtoveri. Vähän kuin täti olisi järjestellyt asioita..

*****

Minulta on kamera unohtunut tänä talvena. Harmi, kun pyöräretkelläni katselin jokipadon putousta ja näin otsikon värit. Tumman sininen vesi kiisi putousta kohden kiiltävän sileänä ja kuin kammalla raidoitettuna. Putouksessa hohtivat vesiraitojen hopeiset pillit, pudoten alas  auringossa kimmeltävään saippuakuplien pallomereen.

Aivojumppaa

Stressitunnelmat syntyvät minulla siitä luulosta, että minun pitäisi löytää toisten asioihin ratkaisut ja mieluimmin nyt heti. Kun tämän taas muistin, rauhoituin. Ei se silti sitä estänyt, että kävin valmentamassa veljeäni ensi viikon kuntoutuspalaveriin. Hän oli viime viikolla sanonut sisarelleni kauniisti, että olen antanut hänelle henkistä valmennusta pyörätuolielämään. Olemme itse asiassa tehneet mielikuvaharjoittelua, kun olemme kaavailleet elämää sairaalan ulkopuolella. Se on hänelle urheiluvalmennuksesta tuttua.

***
Tänään päätin tehdä jotain uutta ja menin seniorikammariin. Ensin teimme kevään kauniista langoista sormivirkkausta: lankaa pujotetaan neljän sormen lomitse kahteen kertaan ja vedetään silmukka edellisen yli kämmenen taa. Sinne syntyy muutaman sentin levyistä nauhaa, oikein näppärää. Sitten kyseltiin sanatehtäviä. Minkä luonnonilmiön alussa on piilossa oleva ja lopussa laskukausi? Mikä huone on kyseessä, kun sanan  alkuosassa on etelä-Suomen kaupunki ja lopussa kalastusväline? Mikä olio alkaa kieltosanalla ja päättyy säätä tarkoittavaan sanaan? Mikä soitin: Alussa on eläimen osa ja lopussa eräs papukaija?

Keksin ne melkein kaikki, vaikka en aina vastannut. Olin oikein ylpeä, varsinkin kun kotona tämä viime syksyn tohtori keksi yllä olevista vain yhden. Kannattaa käydä aivojumpassa!

No, oli tässä päivässä vähän kontrastia siihen päivään, kun  entisen työpaikkani historian kirjoittaja haastatteli minua koko päivän. Ihmeesti vielä muistin  työkuvioita kahdenkymmenen vuoden ajalta, sellaisiakin joita  en viiteen vuoteen ole kertaakaan ajatellut. Oli kuin olisi avannut ison arkun kannen ja alkanut penkoa tavaroita. Jotkut olivat kuin uusia, joistakin piti vähän puhaltaa pölyä päältä. Löytyi monia kauniitakin juttuja. Valikoiva muistini on tallentanut asiat, jotka aikanaan olivat tärkeitä.

"Pääasiat" kiinnostavat nyt, kun suvussamme taitaa olla periytyvää Alzheimerin tautia.

Mitä väriä

Kun otin tämän blogin nimeksi "raitamaton", en arvannut, että elämän värit muuttuvat äkkiä näin synkiksi ja sekavankirjaviksi. Kuvittelin raikkaan ja iloisenkirjavan tai sitten tasaisen sinisen ja  tyynen maton kudontaa, jota joskus tehostaa tumma raita.
Nyt en osaa sanoakaan, mitä värejä mattoon tulee. Mikä on hermostuneen ja kireän olon väri, kun veljeä ei aiotakaan lähettää Käpylän kuntoutukseen, jota hän odottaa? Mikä on surullisen luopumisen väri, kun kotimökki jää pysyvästi tyhjilleen ja klapeja täynnä olevat ladot ilman käyttöä? Mikä on väri, kun ei huvita kirjoittaa tai ei jaksa puuhata oman elämän muutoksia? Mikä on avuttoman ihmisen kohtalon väri? Tai alkava huoli: onko minussakin piilemässä perinnöllinen sairaus? Asioiden ajamisen värissä on kyllä oranssia, siihen täytyy tarttua.
Viime vuosi olikin hyvä vuosi. Muistan kuinka innolla pesin viime kesänä  mattoja pihassa auringon lämmössä, vailla huolia, keskittyen käsillä tekemiseen. Tai asettelin luonnonkukkia tupaan ja pihapiiriin. Sen poutapilven ja ruohon vihreän kun saisimme taas kutoa, me kaikki.
Sisäinen lepopiste, kirkas lähde, missä on polku sinne?