tiistai 1. toukokuuta 2012

Mitä väriä

Kun otin tämän blogin nimeksi "raitamaton", en arvannut, että elämän värit muuttuvat äkkiä näin synkiksi ja sekavankirjaviksi. Kuvittelin raikkaan ja iloisenkirjavan tai sitten tasaisen sinisen ja  tyynen maton kudontaa, jota joskus tehostaa tumma raita.
Nyt en osaa sanoakaan, mitä värejä mattoon tulee. Mikä on hermostuneen ja kireän olon väri, kun veljeä ei aiotakaan lähettää Käpylän kuntoutukseen, jota hän odottaa? Mikä on surullisen luopumisen väri, kun kotimökki jää pysyvästi tyhjilleen ja klapeja täynnä olevat ladot ilman käyttöä? Mikä on väri, kun ei huvita kirjoittaa tai ei jaksa puuhata oman elämän muutoksia? Mikä on avuttoman ihmisen kohtalon väri? Tai alkava huoli: onko minussakin piilemässä perinnöllinen sairaus? Asioiden ajamisen värissä on kyllä oranssia, siihen täytyy tarttua.
Viime vuosi olikin hyvä vuosi. Muistan kuinka innolla pesin viime kesänä  mattoja pihassa auringon lämmössä, vailla huolia, keskittyen käsillä tekemiseen. Tai asettelin luonnonkukkia tupaan ja pihapiiriin. Sen poutapilven ja ruohon vihreän kun saisimme taas kutoa, me kaikki.
Sisäinen lepopiste, kirkas lähde, missä on polku sinne?

2 kommenttia:

  1. Koskaan ei tiedä, missä saa levätä, tai mistä löytyy lähde. Se on se elämän antama luottamusharjoitus. Yllättäen huomaa: tässähän se nyt on, kun en vain hosu siitä ohi etsiskellessäni.
    Voimia sinulle ja veljellesi. Olette Jumalan muistissa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Ellinoora. Yksi lepopaikka minulle on muistaa taas kerran, että minun ei tarvitse yksin ratkaista kaikkia asioita ja että on asioita, jotka pitää vain hyväksyä. Pitää odottaa, mitä tulevat päivät tuovat.

    VastaaPoista