Hyvästelyä

Viimeinen sunnuntaiaamu tätä lähimaisemaa katsellen. En tiedä, tulenko kaipaamaan tätä kotia, ehkä. Kuusi lähtöä on perheen aikana ollut. Vaikein oli koulukodin pihapiiristä lähtö yhdentoista vuoden jälkeen,  kun surin marjapensaitakin. Itkin aivan valtoimenaan, kun luovutin mieleisen työpaikan ja kodin avaimet. Rauhankadun isoa kotia Helsingissä loppusiivoillessani katselin korkeita koristeltuja kattoja ja isoja ruutuikkunoita ja ajattelin, että koskaan emme tule asumaan näin kauniissa kodissa. Niin on ollutkin. Mieluisimmat ja runsaimmat muistot ovat kodeista, joissa on pidetty perhejuhlia ja tavattu paljon vieraita. Espoon kodin kuusitoista vuotta olivat työn painamia aikoja ja lapset olivat jo muuttaneet pois. Niistä vuosista jäi lyhyt muisto. Tämä kodikas rivitalokoti on ollut enemmän tukikohta kuin peruskoti kahdeksan vuoden ajan. Kulmakunta on kuitenkin tuttu viidenkymmenen vuoden ajalta, kun tätien rakas koti oli tässä lähistöllä. Vieläkin kurkin puiden välistä, näkyykö sieltä valoja, vaikka toinenkin täti kuoli kuusi vuotta sitten.
Kyllä tämä tästä, mutta monta siirtoa ja kädenliikettä ja nostoa vielä tarvitaan. Alan jo odottaa, että kaikki olisi paikoillaan pikkukodissa. Ensin viedään Torpan kuorma ja viikonloppuna Jyväskylään.

Veljen kanssa kirjoitettiin joulukortit ja saatiin vähän jutelluksi asioista. En sano, että muutan pois, vaan että jatkossa asustelen Torpalla ja Jyväskylässä ja hoidan hänen asioitaan niinkuin tähänkin asti.
Terassille syttyivät valot, lumipyry hellittää. Lähden ystäväperheen luo syömään perinneherkku piimävelliä ja sitten menemme kirkkoon Jussien joulukonserttiin. Sekin on hyvästelyä.