Mökkiterveiset

Mökin kymmeniä vuosia vanha laituri petti jo jalkojen alla. Uusi laituri koottiin rannalla tyttären perheen avustuksella ja uitettiin saareen. Aikamoinen homma. Oli hieno näky, kun mies souti ja vävy sekä tyttärenpoika makoilivat laiturilla, joka oli kiinnitetty veneeseen. Styroksit pitivät laiturin lauttana.  Hitaasti retkue lähestyi määrärantaansa. Rappusia  ei ole saatu vielä paikoilleen, kun osia puuttuu.
Olen tässä puuhaillessani muistellut entisiä kesiä ja mietiskellyt mökkimotiiveja. Minulle tuli aivan pakokauhu ensimmäisenä  Kruunuhaan kesänä vuonna 1986, kun ei ollut luonto ympärillä. Siitä pelasti tämä saari, kooltaan pieni kuin laiva, pieni mökki vanha jo silloin. Maalaisjuuret ajattivat meitä(kin) satoja kilometrejä viikonloppuisin. Toinen juuriin sitova asia on tämä yksinkertaisuus. On niinkuin lapsuudessa: vedet kannetaan molempiin suuntiin, haetaan puita, pilkotaan niitä, ei ole sähköä, paitsi myöhemmin aurinkosähkö lamppuihin. Aluksi olin ilonen, kun ei ollut puhelintakaan. Säästin kaasua, kun tiskasin iltamyöhällä saunavesillä ja pesin pyykkiä, huuhtelin järvessä auringon laskiessa. Että viitsinkin. Kolmas asia oli aikuisten tutut roolit : Mies puita hakkaamassa puuvajan kulmalla, vaimo tiskaamassa ja pesemässä ikkunoita. Kai sitä lapsuuden elementeillä pitää itseään koossa, jos elämä kovin muuttuu.
Nytkin täällä toimitaan samaan tapaan, aina on jotain laitettavaa ja siivottavaa. Huomasin illalla, että saunanikkunan puitteissa on maali aivan rapistunut. Nyt se on maalattu. Kiinteistönhuoltajan  rooli alkaa  kuitenkin nostaa kysymyksiä jatkosta.
Vesi on tyyni, aurinko kilottaa veden pinnassa, koivu tuoksuu, saunasta leviää savun tuoksu saaren ylle. Siinäpä ne neljännet syyt saarireissuihin.
Leppoisaa keskikesän juhlaa!