Kuinka elämä sujuisi täällä Jyväskylän kupeella? Sitä olen testaillut tällä viikolla, vaikka paikka onkin tuttu kahdeksan vuoden ajalta. Tilitän tässä viikkoani eniten itselleni. Ei tällainen kiinnosta ketään muuta kuin ehkä sellaista, joka on hyvin samanlaisessa punnintatilanteessa.
Tulin tiistai-iltana tänne yksiöön eli pikkumummolaan, joka on kuuden kilometrin päässä keskikaupungilta. Keskiviikkona oli nuoruuteni yliopistolla ikääntyneiden yliopiston luento toiminnallisista vatsavaivoista. Ei syntynyt paljon keskustelua! Olen käynyt näillä ikäluennoilla ennenkin. Auditorio on täynnä vieraita ihmisiä. Se on jotenkin vieraannuttava kokemus. Naulakolla yksi nainen sanoi minulle että oli pettynyt luentoon. Ei puhuttu nimenomaan ikäihmisistä. Illalla oli taloyhtiön hyvin hoidettu kokous. Siellä oli jokunen jo tutuksi tullut asukasnaapuri, luvattiin käydä kahvillakin toisissamme. Valtaosaa tämän hiljaisen, kuusikerroksisen talon asukkaista en ole nähnyt koskaan. Kotipalveluihmisiä näen useammin, kun he omilla avaimillaan avaavat ovia ja huikkaavat reippaat huomenet. Nuoremmista asuntojen omistajista moni asuu enimmäkseen mökeillään, kun vielä pystyvät. Työikäisiä asukkaista taitaa olla pari kolme.
Päivällä olin ostanut lähikirppikseltä kaapelitelevisioon sopivan digiboxin, kun tajusin, että tässä talossahan on kaapelitelevisio. En saanut sitä toimimaan, vaikka mitä yritin. Nuori isännöitsijä tuli kokouksen jälkeen katsomaan ja kas, pianhan kanavat löytyivät. Ei huolinut maksua.
Olen tavannut lapsenlapsia, laittanut ruokaa, siivonnut, tehnyt pikku muutoksia asunnossa. Lapset tulivat koulusta odottelemaan hakua tai bussia kotiinsa 10 km päässä. Eilen olin vesijumpassa. Uimahalli on muutaman sadan metrin päässä, niinkuin muutkin peruspalvelut. Oli hyvä jumppa lämpimässä altaassa, jumppa yhdessä miehille ja naisille toisin kuin kotipuolessa, mutta huono akustiikka. Oli vaikea saada ohjaajan puheesta selvää.
Huomasin, että taidemuseossa on intuitiivisen kirjoittamisen kurssi lauantaina ja sunnuntaina. Pääsin mukaan, vaikka en ole kaupungin asukas - Tämähän on hyvää mainosta, jos harkitset tänne muuttoa, iloitsi virkailija. Menin kurssille miettimään, mitä oikein tekisin. Tämä asumiskysymys on yksi ikäihmisen kysymyksistä, varsinkin yksin asuessa, mutta myös pariskunnilla. Missä pärjäisi pitkälle, mihin on varaa, missä saisi apua, kyselee moni tuttunikin. En ole ainoa, joka tällaisia miettii. Yksi ystävä oli jo käynyt asianajotoimistossa suunnittelemassa edunvalvontaa, kun hänen lapsensa ovat kaukana. Toinen, jolla ei ole lapsia, miettii valmiiksi samantapaisia kuvioita.
Kirjoiteltiin harjoituksia Tommi Toikan " Mutatio Mutandis"- hahmoista, tai siis niistä löytyvistä omista tunnoista. Se ei tuntunut vaikealta, mutta nyt olen kuitenkin ihan poikki, kun vielä kierreltiin tyttären ja lasten kanssa tungoksessa kaupoissa etsimässä tytölle kevättakkia. En jaksanut lähteä heille illaksi, vaan tulin omiin oloihini kokoamaan itseäni. Niinkuin en saisi tarpeeksi olla yksinäni! Huomenna ensin kirkkoon ja sitten kurssille. Siellä jatkuu tutkinta, löytyisikö sisältäni vastauksia. Sitten junalla lakeutta kohti.
Mikä on tutkimuksen tulos? Kyllä täällä voisi elää - siis talviaikaan, kesät Torpalla - ja olla vähän avuksi tyttären perheelle heidän ruuhkavuosinaan. On mukava tunne, kun hän soittaa kymmenen eikä kahdensadan kilometrin päästä. Siellä pienemmällä paikkakunnallakin on kuitenkin muutoin kaikkea, mitä minä tarvitsen. Ikäyliopiston luentojakin näkyy videoluentoina, on hyvä uimahalli, jossa nyt totesin väljyyden ja hyvän akustiikan, kirjasto, musiikkia, kirkko, tuttuja, Torppa lähellä. Perhe sieltä vain puuttuu, omat ihmiset, tuki. Kaukaa on vaikea olla arjen tukena. Olen onnellinen, että pystyin olemaan tätini turvana hänen viimeiset vuotensa samalla paikkakunnalla.
Veljen tilanne on solmukohta, jonka yli on vaikea mennä. Hänen asumiseensa pitäisi nykyisen palvelukodin mukaan saada muutosta eli hakea paikkaa vanhuspuolelta tämän vammaispaikan sijasta. Jos paikan joskus saisi, siitä seuraisi monenlaisia muutosoperaatioita ja paikallaolon tarvetta. Tukikohdan tarvitsen siellä lähellä joka tapauksessa.
Kyllä minä huomenna taas kotiin lähden. Enkä hetkeen ajattele mitään.
Mutta täälläkin soivat radiossa Ehtookellot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti