Veljen haavaleikkaus on onnistunut kuulemma hyvin. Ihoa on venytetty haavan peitteeksi, ei ole tehty ihonsiirrettä. Nyt on tärkeätä, että hoidetaan huolella ja pysytään kylkimakuulla kuusi viikkoa. Veli oli petillään vielä aivan rauhallisella mielellä ja jäi lukemaan päivän lehtiä. Asettelin pikkutarvikkeita ja juotavaa käden ulottuville sairaalapöydälle. Toivottavasti niitä nostellaan toisella puolella olevalle pöydälle, kun hänet käännetään toiselle kyljelle, muutoin hän ei saa radiota tai kaukosäädintä käsiinsä. Jalkapallon katsominen on hänelläkin ohjelmassa yömyöhään. Vetosin osaston toimistossa parhaani mukaan, että hän saisi olla juhannuksen yli keskussairaalan hyvässä hoidossa. Ei luvattu mitään, kun täyttä on sielläkin. Oman paikkakunnan viranhaltijoilla on menossa kaikkien henkilöstöryhmien lomautus ja sairaanhoidon supistukset. Voin arvata, minkä reaktion paikkakunnan sairaalassa tulee herättämään tieto kuuden viikon raskashoitoisesta, liikuntakyvyttömästä potilaasta.
Kylmä, puuskainen Jäämeren tuuli ravisuttelee puita ja pensaita ja laineittaa lakeuden viljapeltoja kuin järven aalloiksi. Erikoinen juhannusviikko. Pitää tehdä tulta hellanpesään.
Elämän räsymatto jatkaa kutoutumistaan niin kauan kuin päiviä riittää. Kukaan ei osaa ennustaa, minkä värisiä raitoja mattoomme tulee. Ajan mittaan siihen tulee sekä kirkkaita ilon ja tummia surun sävyjä. Jonkinlaisena loimena tässä matossa kulkevat oma ikääntyminen ja sairauden kosketus, veljen vammautuminen ja sitten puolison kuolema, surusaatto. On tärkeätä olla kiitollinen siitä, mitä nyt ja vielä on ja oppia iloitsemaan myös siitä, mitä on ollut.
keskiviikko 18. kesäkuuta 2014
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Niin, ne sairaaloiden ja terveyskeskusten kesäsupistukset... Maailman paras terveydenhoitojärjestelmämme (?), kuten usein muistutetaan, toimii ihmisten työn varassa. Ja raskaan hoitotyön tekijät tarvitsevat kesälomansa jaksaakseen. Välttämättömän ja pikaisen hoidon tarpeessa olevat eivät jää hoitamatta, se on luvattu. Mutta niitä muitakin sairastavia on ja heihin ja heidän omaisiinsa supistukset sattuvat.
VastaaPoistaEräänä pääsiäisenä toin yksinasuvan tätini meille, kun hänet pantiin pyhiksi pois sairaalasta, vaikka alkanut epilepsia tärisytti ja heitti häntä vähän väliä. Veljeni kanssa en pysty samaan. Monasti mietin, mikähän olisi hänen ja omaisten tilanne jossain alikehittyneessä maassa.
VastaaPoista