Lomapuuhaa

Aamulla istun keinutuolissa ja katselen pihaa. Omenapuun tuuheus on jo kovasti harvennut. Muutama omena killistelee latvaosissa, nekin lintujen nokkimina. Omenapuun takana on ohut sumuverho, kuin valkoisella akryylillä olisi vedetty ohut kerros matsämaiseman päälle. Tuon tuostakin leijailee lehti alas, vähän kuin tähdenlento. Tulee mieleen, että pitäisi toivoa jotain. Toivonkin. Kun sumu haihtuu, kirkastuu päivä loistavan tummankirkkaaksi syyssääksi. Eilen mies jo ehdotti, että jos ei sada, tulisin kaveriksi puiden sirkkelöintiin. Sateet ovat haitanneet klapintekoakin. Mies on syksyn mittaan pieninyt viisi isoa koivua, jotka lahoavina kaadettiin vanhan kiviraunion päältä. Yksi runko kaatui jo tammikuussa 2010 ja siitä laitoin kuvan edelliseen blogiin, yksi puu kun oli lasten lohikäärme Eetvartti. Nyt piti katkoa kasa isoja oksia. Mies työntää puuta sirkkeliin, minä kärrään palaset vuorotellen kahdella kottikärryllä latoon, siellä ohuet omaan kasaansa, halkaistavat toiseen.Välillä vedän kasoista oksia valmiiksi sirkkelin viereen. Olo tuntuu kankealta, jalat väsyvät. Vähitellen alkaa työ sujua, olo vetreytyy, tulee työn rytmi, selkä kostuu.Pienempien oksien kasoja poltetaan. Välillä savun suunta kääntyy ja katku pelmahtaa päälle. Pidetään taukoa, mies kohentelee valkeaa. Taivas on loistavan sininen, pientä valkoista pilveä pohjoisessa. Sirkkeli hohtaa auringossa oranssina, samoin latojen ovet tummanpunaisissa seinissä, kottikärry loistaa punaisena. Luontoäänenä ovat sirkkelin vihlaisut, mutta taukojen aikana töryyttelevät joutsenet. Neljältä tuvan varjo yltää jo pihan yli vastapäisen rakennuksen kivijalkaan. Urakka on tehty, voi pyyhkiä roskat rukkasista ja housunpolvista. Kahvi maistuu. Hyvä syyslomapäivä!