Ikävästä yllätyksestä on kulunut kaksi ja puoli viikkoa. Vaikutukset tuntuvat edelleen. Viime yönä nukuin ensi kertaa aika hyvin. Edellisyönä piti valppaana se, että tuleeko kännykkään viestiä murtohälyttimestä. Toistaitoinen olo jatkuu ja pieniä kömmähdyksiä sattuu edelleen. Esimerkiksi helppo sudoku ei tahdo onnistua, teen turhia virheitä. Laitan samoja numeroita ruudukkoon, vaikka kuinka koetan keskittyä. Onneksi en aja autoa.
Ei tästä enää huvita jatkuvasti puhua, mutta vakuutusyhtiön korvaushakemusten täyttö nosti taas asiaa esiin.
Tämä on avannut omakohtaisesti turvattomuuden maailmaa. Se on ollut olemassa ennenkin, mutta mitään ei oikein tajua, ennenkuin itse kokee. Liioitellakaan ei pidä, vaan pyrkiä tasapainoon. Enemmän kuin ennen ajattelen uutisia kuunnellessani, että miten ne ihmiset osaavat elää, nukkua ja toimia Gazassa, Israelissa ja muissa maailman pysyvissä kriisipaikoissa, puhumattakaan vainon ja kidutuksen maista. Tyttöjen ja naisten sorron dokumentit ovat tuntuneet aina järkyttäviltä. Meidän oravanpesämmekin murtuilee.Toivottomuuden maat tuottavat rikollisuutta, joka pääsee nykyään leviämään helposti.
Onneksi saan odottaa iltaa ja tyttären perheen tuloa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti