Poistin blogista kaksi edellistä kirjoitusta. Tuntui ikävältä, että tietyt tapahtumaamme liittyvät googlen hakusanat toivat aina tähän "mummolaan". Halusin suojata edes tätä pientä sivua, joka usein on kertonut Torppamme elämästä. Jollain kurssilla piti valita turvapaikka ja sitoa siihen sisäisen levon mielikuvat. Minulla se paikka oli tietysti Torpan tuvassa. Missähän se nyt olisi? Viime yön nukuin hyvin pojan asunnossa Helsingissä, kolmen lukon takana kuudennessa kerroksessa. Ensin pihaportti, sitten alaovi ja lopuksi asunnon ovi. Parikymmentä vuotta sitten olin työmatkalla Pariisissa. Yövyin järjestäjän vierasasunnossa. Minua neuvottiin lukitsemaan huolella takanani kaikki viisi lukkoa, joiden takana vasta oli turvassa. Tämmöistäkö turvattomuutta täällä on, ihmettelin. Olen pelännyt enemmän tulipaloa kuin muita vaaroja. Olen halunnut asua maantasalla, koska siitä pääsee pelastautumaan. Nyt olikin turvallista olla kuudennessa kerroksessa.
(Matkan aihe oli entisen työpaikkani historiajuhla, oikein hyvä tilaisuus. Vähän outo tunne on olla historiaa, mutta hyvä että jotain jälkeä työstä on löytynyt. Kävin illalla myös Musiikkitalon konsertissa ja tänään Kiasmassa. Muuten hauskaa, mutta suotta hienostelin panemalla matkalle jalkaani ohutpohjaiset nilkkurit, joihin omat erikoispohjalliseni eivät mahtuneet. Jalkapohjat särkivät kaiken aikaa. Oli helpotus ottaa junassa heti kengät pois ja vetää villasukat jalkaan.)
Ymmärrettävää hyvinkin. Varmaan haluaisit pyyhkiä mielestäkin kaiken sen ikävän, mikä oli teitä vastassa. Jälkien raivaamisen hitaus ja tuskallisuus on raskas vaihe eikä järkkynyt turvallisuuden tunne ihan nopeasti löydy uudelleen siellä. Kaikki muuttuu vielä hyväksi, haluan rohkaista Sinua.
VastaaPoistaHelsingissä on edelleen mukulakivikatuja ja aukioita! Ei täällä tosiaan kannata hienostella :)
Kiitoas rohkaisusta. Jälkien siivoamiseen meni neljä päivää. Nyt on edessä, uskallammeko mennä sinne yöksi. Tai tuleeko uni?
VastaaPoista