Elämän räsymatto jatkaa kutoutumistaan niin kauan kuin päiviä riittää. Kukaan ei osaa ennustaa, minkä värisiä raitoja mattoomme tulee. Ajan mittaan siihen tulee sekä kirkkaita ilon ja tummia surun sävyjä. Jonkinlaisena loimena tässä matossa kulkevat oma ikääntyminen ja sairauden kosketus, veljen vammautuminen ja sitten puolison kuolema, surusaatto. On tärkeätä olla kiitollinen siitä, mitä nyt ja vielä on ja oppia iloitsemaan myös siitä, mitä on ollut.
torstai 2. elokuuta 2012
Sama kuu
"Sama kuu loisti paratiisissakin". Tämä lause toistui eräässä kertomuskirjassa, joka meillä oli lapsena. Se teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Se avasi minulle historiallisen ja maantieteellisen perspektiivin. Antaisin paljon, jos saisin sen kirjan jostain. Nyt sama kuu loistaa Jyväskylässäkin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti