Suuntana oli tietysti hautausmaa ja omaisten hautojen kastelu helteen alla. Minulla oli myös kutsu erään entisen iäkkään naapurin luo. Voi miten ihana koti hänellä oli vanhassa talossa, joka oli kalustettu vanhoin kalustein. Ei hän varmaan pahastu, jos laitan jonkun kuvan tähän. Ja mikä kiinnostavinta, talo oli kahteen kertaan siirretty vanhanvanha hirsitalo, jonka ovat aiemmin omistaneet isäni sukulaiset. Ehkä isän isoisä ja -äiti, joiden hautaa kastelin, ovat asuneet siinä 1800- luvun loppupuolella.
Elämän räsymatto jatkaa kutoutumistaan niin kauan kuin päiviä riittää. Kukaan ei osaa ennustaa, minkä värisiä raitoja mattoomme tulee. Ajan mittaan siihen tulee sekä kirkkaita ilon ja tummia surun sävyjä. Jonkinlaisena loimena tässä matossa kulkevat oma ikääntyminen ja sairauden kosketus, veljen vammautuminen ja sitten puolison kuolema, surusaatto. On tärkeätä olla kiitollinen siitä, mitä nyt ja vielä on ja oppia iloitsemaan myös siitä, mitä on ollut.
perjantai 26. heinäkuuta 2013
Kesäiloa
Eilen, tuulettomana hellepäivänä tein pyöräretken naapurikylään, kotikylääni jonne muutin tästä syntymätorpasta puolitoistavuotiaana. Ajoin rauhallisesti metsäistä, syrjäistä hiekkatietä, jossa ei tarvitse pelätä autojen humisevaa virtaa. Ajellessa tuntee tuoksut: lämmenneen männynpihkan, viileänkirpeän suon, jossain jo tuleentuvan ohran, yhdessä kohtaa tyhjillään olevan kettutarhan lemahduksen. Kotikylän ensimmäiset punaiset talot tuovat omanlaisensa tunnelman. Siinä on järviseutumaista pienasumisen vaatimatonta, nättiä kodikkuutta.
Suuntana oli tietysti hautausmaa ja omaisten hautojen kastelu helteen alla. Minulla oli myös kutsu erään entisen iäkkään naapurin luo. Voi miten ihana koti hänellä oli vanhassa talossa, joka oli kalustettu vanhoin kalustein. Ei hän varmaan pahastu, jos laitan jonkun kuvan tähän. Ja mikä kiinnostavinta, talo oli kahteen kertaan siirretty vanhanvanha hirsitalo, jonka ovat aiemmin omistaneet isäni sukulaiset. Ehkä isän isoisä ja -äiti, joiden hautaa kastelin, ovat asuneet siinä 1800- luvun loppupuolella.
Palatessa piti tietysti käydä uimassa kotijärvessä. Pinta oli ehtinyt lämmetä. "Kuin keitettyä", sanottiin lapsena.Kaipa helle jotain verotti, kun kotona hetken aikaa vilisi salamoita silmäkulmissa ja korvissa oli painetta. Täytyy lähteä joskus toistekin tänä kesänä, kun tällaisessa pyöräretkessä on niin erityinen ilo mukana. Silloin pitää kiertää kylätie, joka kulkee kylän keskellä olevan järven ympäri.
Suuntana oli tietysti hautausmaa ja omaisten hautojen kastelu helteen alla. Minulla oli myös kutsu erään entisen iäkkään naapurin luo. Voi miten ihana koti hänellä oli vanhassa talossa, joka oli kalustettu vanhoin kalustein. Ei hän varmaan pahastu, jos laitan jonkun kuvan tähän. Ja mikä kiinnostavinta, talo oli kahteen kertaan siirretty vanhanvanha hirsitalo, jonka ovat aiemmin omistaneet isäni sukulaiset. Ehkä isän isoisä ja -äiti, joiden hautaa kastelin, ovat asuneet siinä 1800- luvun loppupuolella.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti