Minulla on ollut useinkin mielessä sana "todellistuminen", kun käyn jossakin, josta olen taas kohta poissa. Lauri Rauhalalla on sellainen termi, kun hän puhuu situationaalisesta säätöpiiristä, johon kuuluvat keho, situaatio eli tilanne ja tajunta.Minulla tämä ajatus on suppea versio Rauhalan tarkoittamasta asiasta.
Kävin Savonlinnassa eläkejuhlissa työajalta tutussa paikassa, jossa olen käynyt kymmeniä kertoja ja viimeksi seitsemän vuotta sitten. Etukäteen kävelin mielessäni tuon tuostakin vehmaissa maisemissa ja tutuilla pihoilla kauniissa kesäsäässä, olin siellä tajunnassani. Kun kehossani tulin paikalle, olin siinä sisällä todellisesti. Kaikki oli suunnilleen samanlaista kuin ennenkin, ihmisetkin. Sää vain oli sateinen ja tuulinen. Joitakin nimiä oli menomatkalla kateissa, mutta perillä ne alkoivat nousta mieleen, kun juhlaväki kokoontui. Istuimme iltaa vanhimpien tuttujen kanssa. Pian tuntui ettei niitä seitsemää vuotta ole välissä ollutkaan.
Kuulin taas sen hersyvän naurun ja sen räväkän naurun, näin vaistoherkät emot ja vakaan luottamuksen. Kuulin murheet ja tarpeet, joihin pitäisi järjestää apu. Näin näiden lapsilahjakkaiden ihmisten kainaloihin tulevan lapsia kuin arkoja jäniksenpoikia pensaan alle turvaan. Ihailin sitoutumista lapsiin ja rohkeutta muokata elämänsä sen mukaan. Näin sukupolvien kasvun, entisten lasten lapsia. Kuulin muutoksista. Olin sisällä siinä, missä elin työaikaani. Se oli minulle hetken todellistuminen siinä, mikä jatkuu edelleen, mutta josta olen ollut vuosia kaukana. Hyvä että se jatkuu edelleen. Minulla oli vähän epätodellinen olo tässä todellistumisen hetkessä, joka lienee viimeinen siinä situaatiossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti