Laitoin tekstiä jo saaresta, mutta nyt se näkyi vain luonnoksena. Laitetaan sitten retkikertomus.
11.9. Metka tunnelma täällä saaressa. Tuuli on lämmin, mutta huhtoo aavalta syksyisesti, ulvoo suorastaan savupiipussa. Päivä alkaa pimetä jo kahdeksalta. Kävin varovasti pyyhkeiden peitossa saunassa puolentoista kuukauden tauon jälkeen ja kaksi kertaa järvessäkin. Takka on lämmennyt kodikkaasti. Tällä kulmakunnalla ei näytä olevan enää ketään muita, ei näy valoja. Ympärilläni on joka paikassa kovin väljää.
Kiinteistönhuoltajan toimeni jatkuvat. Kaksi päivää siistin rivitalokotia näyttökuntoon. Täällä on talvikuntoon laitto. Näkee, että Rauli- myrsky on täällä itsekseen riehunut, yksi leppä kaatunutkin. Kyselemällä löytämäni paikallinen mies oli pieninyt viime talvena rannassa kaatuneen ison kuusen klapeiksi ja tehnyt niille hienon peltikatoksen.
Tasan vuosi sitten olin täällä myös yksinäni. Jotain vuosi muuttaa, ikävänpilvien keskellä alkaa tottua pikku hiljaa ja kasvaa pallon puolikkaasta kokonaista kohti. Vuosi sitten lähtiessäni itkin tutulla maantiellä, nyt tullessani junalla Sepon koulupaikkakunnalle muistin tarinoita hänen legendaarisista ruotsinkielen käännöskukkasistaan ja minua nauratti. Voi koululaisen luovuutta!
12.9. Tuli uusi aamu ja uusi ilta. Kylänmies, joka tuli kaverinsa kanssa nostamaan laituria, tarjoutui ostamaan saaren. Tytär puhelimessa sanoi: Ei ole myynnissä. Mies tarjoutui tekemään uuden, kaivomaisen kellarikuopan kannen ja raivaamaan rantapalstan. Sopiihan se, ei ole kovin kallista. Pitää oppia ostamaan palveluja, kun ei itse pysty tekemään. Silloin ei tarvitse luopua ennen aikojaan.
13.9. matka jatkui pojan perheeseen.Oli hauskaa, että pikku Ee tykkäsi kokonaisista puolukoista, olisi syönyt vaikka koko rasiallisen. On etelässäkin syyssatoa!
17.9. Onnibussilla tyttären perheeseen. Siellä oltiin puolukassa ilman kuvaa. Omenasadosta tuli tosi maistuvaa omenapaistosta. Tunnen lasteni keittiöt yhtä hyvin kuin omani ja voin loihtia hyviä tuoksuja kotiin palaavien iloksi.
19.9. Flunssa lähetti ennenaikaisesti kotikulmille. Ei ole ollutkaan flunssaa yli kahteen vuoteen. Ääni on poissa.
Elämän räsymatto jatkaa kutoutumistaan niin kauan kuin päiviä riittää. Kukaan ei osaa ennustaa, minkä värisiä raitoja mattoomme tulee. Ajan mittaan siihen tulee sekä kirkkaita ilon ja tummia surun sävyjä. Jonkinlaisena loimena tässä matossa kulkevat oma ikääntyminen ja sairauden kosketus, veljen vammautuminen ja sitten puolison kuolema, surusaatto. On tärkeätä olla kiitollinen siitä, mitä nyt ja vielä on ja oppia iloitsemaan myös siitä, mitä on ollut.
sunnuntai 11. syyskuuta 2016
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Koko ajan sinullakin kovasti projektia. Kuulostaa hyvältä.
VastaaPoistaJa nyt ollaan jo sinun sektorillasi.
VastaaPoista