Istuin eilisiltana uimahallin höyrysaunassa. Hämärän höyryn ja huminan keskellä vaivuin ajatuksiini. Havahduin siihen, että suunnittelin hautajaisiani. Ideana oli se, että minut siunattaisiin haudalla vanhaan tapaan, jos sää sallii.
Taitaa olla hyvä aika lähteä hetkeksi paikkaan, jossa nostalgisen haikeuden ja luopumisen sijaan vallitsevat toiveikkaat tulevaisuudensuunnitelmat sekä ilo ja nauru ja missä opetellaan elämän ensiaskelia!
Elämän räsymatto jatkaa kutoutumistaan niin kauan kuin päiviä riittää. Kukaan ei osaa ennustaa, minkä värisiä raitoja mattoomme tulee. Ajan mittaan siihen tulee sekä kirkkaita ilon ja tummia surun sävyjä. Jonkinlaisena loimena tässä matossa kulkevat oma ikääntyminen ja sairauden kosketus, veljen vammautuminen ja sitten puolison kuolema, surusaatto. On tärkeätä olla kiitollinen siitä, mitä nyt ja vielä on ja oppia iloitsemaan myös siitä, mitä on ollut.
torstai 19. toukokuuta 2016
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Lapset ja lapsenlapset ovat kyllä varsinaisia tähän hetkeen palauttajia. Että on vain tämä tässä ja nyt, vaikka kuinka välillä vaipuisikin syviin aatoksiin. Kyllä me saamme olla kiitollisia, joilla on noita tähän hetkeen elämässä kutsujia!
VastaaPoistaNäin on. Tämän reissun aikana olen kuullut monta tarinaa vaikeista elämäntilanteista, sairauksista ja perheidyllin rikkoutumisista. On monta surun lajia ja jotkut niistä tuskallisempia kuin toiset, myös sellaisia joihin kiitosmieltä ei pysty kehittämään.
Poista