Talo on taas järjestetty ja siistitty, tiskit tiskattu, tyttären perhe jo kotonaan. Sima ja herkut ovat kadonneet. Oli mukava perhevappu rakkaassa seurassa, oli monenlaista pientä puuhaa ja "maalaiskylpylän" vappuperinne tälla kertaa hienossa säässä. Joku meitä varmaan myhäillen katseli sieltä toisesta todellisuudesta.
Luonto on ihmeellinen, sen kasvuvoima on uskomaton. Joka kevät on ihme, että kaikki harmaanruskea muuttuu runsaaksi vihreäksi ja värikkääksi. Sepolla oli viime vuosien tavoitteena havainnoida kevään tuloa, joka ennen oli mennyt ohitse. Silmätkin olivat katsoneet päänsisäisiin projekteihin. Viime keväänä hän ainakin kertoi luontohavainnoistaan.
Luonnon pienet ilot eivät oikeasti ole pieniä, vaan isoja elämän jatkumisen ja uusiutumisen voitonmerkkejä.
Elämän räsymatto jatkaa kutoutumistaan niin kauan kuin päiviä riittää. Kukaan ei osaa ennustaa, minkä värisiä raitoja mattoomme tulee. Ajan mittaan siihen tulee sekä kirkkaita ilon ja tummia surun sävyjä. Jonkinlaisena loimena tässä matossa kulkevat oma ikääntyminen ja sairauden kosketus, veljen vammautuminen ja sitten puolison kuolema, surusaatto. On tärkeätä olla kiitollinen siitä, mitä nyt ja vielä on ja oppia iloitsemaan myös siitä, mitä on ollut.
sunnuntai 1. toukokuuta 2016
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kevään merkit ovat niin terapeuttisia, erityisesti surun kanssa kulkeville. Kun tajuaa, että talvi ei ole luonnon kuolema vaan välivaihe, joka tarvitaan ennen uutta kevättä.
VastaaPoistaKristityille ihmisenkin kuolema on välivaihe. Sitä voi ainakin pitää mahdollisena.
Poista