Poistoja ja löytöjä

Nyt on Torpan vajoissa ja aitoissa väljää ja siistiä, kelpaa siellä hiirten viettää joulua. Veimme eilen vävyn kanssa täyden kuomuperäkärryllisen tavaraa jäteasemalle. Vintistä hain vielä kuormaan monta laatikollista kirjoja, jotta tulee tilaa muualta siirrettäville. Joka konttiin riitti lajiteltavaa. Tämä operaatio jäi meiltä kesällä tekemättä ja se vaivasi minua. Seuraava peräkärryllinen on täynnä miehen koneita ja laitteita kuten halkomakone, klapisirkkeli, mönkijä, öljypulloja. Ne siirtyvät tyttären huusholliin. Kuulostelimme vävyn kanssa, että kyllä Seppo ne sinne antaisi, kun täällä käyttämättöminä menisivät piloille tai voisivat tulla nostetuiksi vieraisiin kyyteihin.
Tänään olen järjestänyt Torpan kirjahyllyyn rivitalolta tuomani kaksi isoa matkalaukullista miehen omaa tuotantoa. Piti poistaa vastaavasti kaksi laukullista kirjoja, että tuli tilaa. Jätin ne, joiden tiesin olleen miehelle tärkeitä vuosien mittaan tai joiden kirjoittajat olivat hänen kavereitaan. Mielessäni ikäänkuin hyväksytin hänellä jäävät ja poistettavat, ettei mene mitään hänelle tärkeätä. Erikseen otin ne, joiden uskon menevän kaupaksi kirppiksellä. Lopussa huomasin, että minun kirjojani on vain puoli hyllyllistä alimmalla, lattiatason hyllyllä. Onkohan tässä nyt jotain hassua?

Järjestellessäni viime viikolla kirppiksen kirjahyllyjä löysin lisää surukirjoja. Fredrik Wislöffin vuonna 1961 julkaistu "Sinulle, joka olet menettänyt läheisesi" oli kädessäni vuonna 1989 ilmestyneenä 21. painoksena. Mikä siitä on tehnyt noin suositun? Alussa oli kohtia, joista olin eri mieltä. Hän kirjoittaa, että surevasta tuntuu, ettei kukaan ymmärrä ja ettei suruaan osaa pukea sanoiksi. En minä olen niin kokenut. Monissa surukirjoissa moititaan, etteivät ihmiset osaa lähestyä surevaa oikein, vaan ovat ärsyttäviä. En ole sitäkään kokenut.
"Suru on Jumalan koulua", on eräs otsikko. "Mitä Jumala tarkoittaa ottaessaan rakkaan pois? Ensiksi: Hän tahtoo opettaa jotain meille eloonjääneille. Toiseksi: Jumala on toteuttanut salatun suunnitelman rakkaan vainajamme elämässä." En osaa ajatella, että lapsi kuolee, että vanhemmat oppisivat jotain, että leski jää yksin pienten lasten kanssa opetukseksi itselleen. Sen jo ymmärrän, että ihminen voi surun myötä kasvaa ja muuttua, mutta että Jumala sen takia tekisi tällaisia päätöksiä! Jälkimmäisen kohdan voin hyväksyä mieheni kohdalla, että Jumalan aika oli täynnä, varsinkin kun hän itse taisi olla sitä mieltä.

Kirjasen loppupuolella koetetaan katsella esiripun taakse, tuonpuoleiseen ja se on todella lohdullista lukijalle. "Taivaan autuudessa, vioista ja synneistä vapaina he kiittävät Jumalaa..Lasimeren äärellä seisovat katsovat taaksensa menneeseen elämään. Lasimeri on hiljainen ja kirkas kuin kristalli. Elämän arvoitukset on nyt ratkaistu.Täällä he ymmärtävät Jumalan tien, sen, joka kerran näytti niin arvoitukselliselta... Tiedämme, että ikuisuuden kauneus ja rikkaus ylittää rohkeimmankin ajatuksen.. Me pyyhimme kyynelen, ristimme kätemme -  ja kiitämme. Tämä kiitos yhdistää meidät ylhäällä oleviin..Muistojakin kallisarvoisempi on toivo, että kerran saamme nähdä rakkaamme. Jeesus sanoo, että meillä on vastaanottajat ikuisissa majoissa".

Wislöff rohkaisee vahvasti elämän jatkamiseen: " Elämällä on vielä paljon annettavaa. Uudet tehtävät kutsuvat, uudet ilot odottavat. Ei pidä eristäytyä, on lupa iloita." "Kaikille sureville kuuluvat profeetan sanat: -Minä annan sinulle aarteet pimeän peitosta, kalleudet kätköistänsä (Jes.45,3.)"
Tässä  taivaskuvauksen lohdutuksessa ja elämän jatkamiseen rohkaisussa taitaa olla Wislöffin surukirjan voima, tai minä koin niin. Toisille voivat monet muut kohdat olla tärkeitä.

Samalla kirppishyllyllä sattui käteeni kirja" Taivas on totta" nelivuotiaan Colton Toddin taivasvierailusta leikkauksen aikana. Lapsen kuvaukset muistuttivat Ilmestyskirjan näkymiä ja Jeesus oli kiva. Hän alkoi myös puhua sisarestaan, jonka tapasi taivaassa. Hänelle ei oltu kerrottu kohtuun kuolleesta sisaruksestaan.
Kirppiskirjasarjan lopuksi avasin Jaakko Haavion "Kirjeitä surukotiin". Se avautui sivulta, jossa sanottiin: "Rukoile Jeesuksen opettama Isämeidän rukous. Olet huomaava, miten se sana sanalta tulkitsee juuri sinun, surevan ihmisen ajatuksia. Rukoukseksi muutunut suru on lohdutettu suru". Viime keväänä Seppo, jolle uskontunnustus tuotti vaikeuksia, sanoi yhtäkkiä:  "Olen löytänyt Isämeidän rukouksen. Siinähän on kaikki. Tapahtukoon Sinun tahtosi." Siksi olen sen joka ilta rukoillutkin.Wislöff sanoo, että juuri surun aikana lukuisat ihmiset ovat kokeneet, mikä voima rukouksessa ja Jumalan sanassa on.

Vietän hiljalleen yksikseni muistojoulua Torpan pimeässä, puolikuun ja tähtien alla, että pystyn ensi viikolla rauhallisin mielin lähtemään Helsinkiin viettämään lapsiperheen joulua.