Pakko oli illalla lähteä päivystykseen. Lääkäri totesi, että niskassa on lihas pahasti tulehtunut ja turvonnut. Sain tulehduskipu-sekä relaksanttipiikin kankkuun ja Arcoxia 120 mg tulehduskipulääkkereseptin. Nyt tuntuu, että jo helpottaa, joskin jokin lukkomainen, kirvelevä kiristys niskassa vielä on.
Jonkinlainen lihasvaurio niissä raskaiden tavaroiden heivaamisissa siis tapahtui, vaikka en kipuja silloin tuntenut. Päinvastoin, tunsin itseni oikein voimissani olevaksi. Itseni ylitys kostautui. Lääkäri sanoi, että kyllä näitä nuorillekin tulee. Poika nuhteli minua toistuvasta varomattomuudesta. Kerroin, että vähän riskialttiina pidin itsekin sitä, kun kiipeilin yksinäni puhdistamassa korkean ladon liukasreunaisia räystäskouruja. Mutta mistä minä joka lähtöön kaverin otan? Tekisi mieli lähteä Torpalle lämmittämään tupaa ja katselemaan kuutamoa, mutta lienee nyt parasta malttaa mielensä ja odottaa paranemista rivitalon helppoudessa.
Elämän räsymatto jatkaa kutoutumistaan niin kauan kuin päiviä riittää. Kukaan ei osaa ennustaa, minkä värisiä raitoja mattoomme tulee. Ajan mittaan siihen tulee sekä kirkkaita ilon ja tummia surun sävyjä. Jonkinlaisena loimena tässä matossa kulkevat oma ikääntyminen ja sairauden kosketus, veljen vammautuminen ja sitten puolison kuolema, surusaatto. On tärkeätä olla kiitollinen siitä, mitä nyt ja vielä on ja oppia iloitsemaan myös siitä, mitä on ollut.
tiistai 29. joulukuuta 2015
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Argoxia oli ainoa kipulääke, joka minua helpotti lonkkasäryssä. Niskajumi on yhtä paha, ei sekään anna nukkua. Hyvä, että sait apua.
VastaaPoistaHyvä uudenvuoden lupaus olisi (jos sellaisia harrastaisi), etten enää näillä rahkeilla ylitä itseäni fyysisesti, asettaudun kohtuuden ystäväksi siinäkin.
Joo, neuvosi on viisas. Pitää oppia odottamaan.
Poista