Luulin jo, että tämä on ensimmäinen talvi, etten hiihtele yhtään metriä. Sakea lumisade oheni ja maassa on kymmenen sentin kerros lunta. Hain monot vintiltä ja sukset vajasta. Suuntasin tasaisille kesantopelloille, tein latua niiden ympäri. Luoman varressa on vaihteluna pieni mäki, jonka kyllä kolmivuotiaskin laskisi. Lumentulo lakkasi kokonaan ja taivas kirkastui talvensiniseksi, lumitimantit löytyivät. Yöllä pakastunee hyvinkin kylmäksi. Nyt olikin ilmojen välissä hieno hetki suksitella. Keuhkojen raskas sisäilma hapettui raikkaaksi. Parin kilometrin tallusteluun jäi varmaan tämän talven suksitie. Pellon reunalla muistelin tykkilumisten kuusten lomassa kaarteilevia, mahtavia Ainiovaaran ja Romakkavaaran latuja.
Aina on myös varjoa. Mieltä kiertää eilinen yllättävä tora kotiinsa päässeen veljen kanssa. Sellaisesta puhdistaa lumen valo, mutta maailmanpoliittista varjoa ei voi hallita. Voi vain toivoa, ettei rauhan taivas kiristy talvisodan pakkasiksi, joista juuri luin. Raatteen hyiselle tielle joutuivat ukrainalaisetkin, oudot sukset jalkojensa alla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti