Tila ajassa

Istun hiljaisessa tuvassa keinutuolissa iPad sylissäni. Kuuntelin Ehtookellot ja hartauden, toivottuja levyjä ja nyt toivekonserttia. Pappi puhui Kristuksen läsnäolosta kipujen maailmassa. Luin Parkinsonin taudista ja Alzheimerista, joita sairastavia olen tavannut tällä viikolla.
Ulkona on pimeätä. Kynttilän valo heijastuu ikkunasta. Pihavalo rajaa kodin piirin toisella puolen taloa. Aamulla löytynyt kostea lumi hohtaa pihassa. Jo 1800- luvulla tässä tuvassa joku ja monikin katseli illan pimeään tuikun valossa. Silloin ei varmaan ollut näin hiljaista. Väkeä oli aina paljon, ovi kävi, lapsia nukkui ylisängyssä poikittain.

Tässä nyt vain elellään. Seuraava syntymäpäivä on seitsemänkymmentä. Niin paljon jo! Ei tunnu siltä. Kaikki ajat ovat minussa. Olen juuri piirtänyt lapsuuteni nyt kylmillään olevan kotimökin,  ( ei tämän syntymäkodin) pihapiirin. Tuvan lisäksi piirsin kuusikymmenluvulla palaneen savusaunan mäen alle sekä samaan aikaan puretun korkean puorin, joka oli toiminut tuulimyllynä aiemmin. Sen yläosassa oli nuoruusvuosieni ihana kesäkamari. Laitoin piirroksen kirpputorilta löytyneisiin kehyksiin. Kuvasta löydän itsenikin hakemassa vettä entisestä kaivosta, vaikkapa kymmenvuotiaana. Olen siinä, muistan hyvin kun halusin lähettää vettä  Afrikan janoisille.
Kannatan Helsingin Sanomien artikkelin ajatusta vanhuudesta täydentyvänä elämänkertomuksena.

No niin, kuulin että pronssia tuli ja kohta alkaa Putous.