Työkykyä?

Joskus mietin arvoitusta, olisinko vielä työkykyinen ja missä määrin, nyt kun olen pian 69-vuotias. Siis jos pitäisi, jos olisi sopivaa työtä ja vaikka osa-aikaista. Vai jaksaisinko vielä entistä laaja-alaista ja matkustavaista hommaani, jos olisi pakko? Joskus tuntuu, että olen edelleen sama  ihminen ja että  jaksavathan jotkut muutkin vaikka mitä. Sitten kun pitäisi tehdä jotain erityistä, onkin vastarinta ja lähtökitka vastassa. Ennen tuo yhteisvastuukeräyskään ei ole jarruttanut. Nyt piti pakottaa itsensä pian liikkeelle, että sai asian pois stressaamasta. Päivän se otti oikeastaan, kun piti osassa käydä monta kertaa ovella, mutta helppoahan se on ja mukavaakin, kun pääsee alkuun.
Vai onko kyse myös siitä, ettei ole enää työrutiinia ja että on tottunut omaehtoiseen elelyyn tässä iltaruskon ajassa? Ei ole helppoa tietää, mikä on sopeutumista eläkeaikaan, mikä laiskistumista ja mikä vanhenemisen tuomaa.
Nuorena kesätöissä Ruotsin sairaaloissa väsytti aina hirveästi kaksi viikkoa. Sitten alkoi sujua. Uimahallissa joku sanoi, että työpaikalla nuoret ovat väsyneitä ja unohtelevat paljon, mutta eivät pidä sitä ongelmana. Jos hänellä itsellä on samaa, hän itsekin uskoo ongelmien johtuvan vanhuudestaan. Sellainenkin ilmiö on, että luulee olevansa työkykyinen ja jumittaa toisten riesana työpaikallaan. Sellaisen virheen kai vältin, kai?

Työssä jaksaminen seitsemänkymppiseksi voi olla nuoremmalle polvelle edessä oleva haaste. Vai ehkä normaali asia siinä vaiheessa?