Minä en ole tottunut sairastamaan, paitsi että onhan noita ajoittaisia nivelkipuja ollut kauankin. Näihin asti koko kesän tunsin olevani elämäni kunnossa, pyöräilin, kävelin, rehkin pihalla. Nyt kun pitää varoa ihosiirrettä, ei voi saunoa, uida, hikoilla, ponnistella, ei edes tehdä kaikkia joogaliikeitä kunnolla. Selkä valittaa. Aika käy pitkäksi Jyväskylän hipihiljaisessa ja kuumassa talossa. Selailen facebookia vähän väliä, luen sängyssä, viilentelen suihkussa, katselen ikkunasta. Tilaisuuksissa olen kyllä käynyt, kesäteatterissa ja konsertissa ja tavannut tyttären perhettä. Kaikkeen on liikaa aikaa.
Kasvoja on leikelty. Se ei tunnu mukavalta. Vielä ei tiedä, millaiset arvet siitä jää. Eivät kai ne minun vanhasta naamastani juomujen seasta paljon erotu, mutta pysyvää muutosta on kuitenkin. Sillä ei oikeasti ole edes väliä, jos muuten on terveys kunnossa. Vaivainen olo tässä kuitenkin on, kuin ei koskaan enää olisi entisellään. Kirkossa puhuttiin itseriittoisuudesta. Se tässä rapisee. Se lienee terveellistä. Elämä opettaa, jos ei muuta niin hiljaa kävelemään.
Tällaisen kirjallisen valituksen teko auttaa, muistaa näet taas kuinka paljon kovasti kipeitä ja sairaita ihmisiä on, tuttavapiirissäkin.
Kyllähän naisihmistä 'kasvojen menetys' koskee. Se tutuksi käynyt naama, joka on vastassa, kun peiliin katsoo, saakin uusia yksityiskohtia. Niihinkin tottuu. Yhtä ja toista muutakin muutosta nuoruusvuosista on jo meidän iässä, kaikki vain ei sillä tavalla näy kuin kasvot. Kun haavat paranevat, pääset elämään kuten ennenkin - auringolta vain on suojauduttava. Tsemppiä!
VastaaPoistaSitähän sitä toivoo, että voisi elää kuin ennenkin. Elokuun lopun tiedot näyttävät suuntaa, tuleeko uusia operaatioita vai ei.
Poista