Elämän räsymatto jatkaa kutoutumistaan niin kauan kuin päiviä riittää. Kukaan ei osaa ennustaa, minkä värisiä raitoja mattoomme tulee. Ajan mittaan siihen tulee sekä kirkkaita ilon ja tummia surun sävyjä. Jonkinlaisena loimena tässä matossa kulkevat oma ikääntyminen ja sairauden kosketus, veljen vammautuminen ja sitten puolison kuolema, surusaatto. On tärkeätä olla kiitollinen siitä, mitä nyt ja vielä on ja oppia iloitsemaan myös siitä, mitä on ollut.
perjantai 19. elokuuta 2016
Arkisto
Yksi surutyön etappi tänään oli se, että Sepon kirjallinen tuotanto ja arkisto 70-luvulta alkaen lähtivät Helsinkiin, MSL:n arkistoon, jossa se on tarkoitus luetteloida ja arkistoida niin, että tutkijat voivat sitä käyttää. Joskus kysyin, mitä kotiarkistolle tehdään, jos se jää minun hoidettavakseni. Hän ei vastannut mitään. Olin jo päättänyt pitää sen Torpan peräkamarissa. Uskon, että tämä minulle ehdotettu ratkaisu on parempi ja olisi hänelle mieleen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti