Minun tiistai- ja keskiviikkopäiväni on nyt ohjelmoitu harrastuksille: jooga, kuvataidekurssi, kirjallisuuspiiri, senioriklubi, kirpputorivuoro. Myös veljen kauppareissu ja ulkoilu mahtuvat ohjelmaan. Ainakin ne päivät olemme keskustakodissa. Sitten viikon työt on tehty ja loppuaika on vapaata! Poikkeuksia tosin on, esim. nyt pe-su on taas raamattukurssi.
Minulla oli mielessä kirjoitusaihe kuusikymmenluvun koululaisten kesätyömatkoista Ruotsin sairaaloihin ja vanhainkoteihin, sen ajan vierastyöläisinä. Minulla on tallessa kesän 1966 päiväkirja. Lähdin silloin kesken ylioppilasseurojeni Tukholmaan vanhainkotityöhön. Eilen etsin päiväkirjasta joitain faktatietoja, mutta luinkin vihkon kokonaan. Tukholman kesän lisäksi vihkoon mahtui opiskelujen aloitussyksy.Olin kirjoittanut ruotsiksi, englanniksi ja vähän saksaksikin. Faktoja oli vähän, omien tunteiden, ajatusten ja ihmissuhteiden pohdintaa sitäkin enemmän.
Tutustuin lähes viidenkymmenen vuoden takaiseen itseeni, elämänmurrokseen, itsearviointeihin, itsekeskeisyyteen, itsetunnon hakemiseen, lapsellisen tasoisiin seurustelukuvioihin, hengelliseen tuskailuun, naiseksi kasvamiseen, parisuhteen kaipuuseen. Se kesä oli ainut oikea nuoruusaikani, jolloin kukoistin yksinäisten vuosien jälkeen Tukholman suomalaisen seurakunnan kesätoiminnan piirissä. Syksy toi ahdistuksia ja isän sairastumisen, raskaan joulun. Päiväkirja päättyy juuri ennen kuin tapasin tämän edelleenkin nykyisen mieheni. Näen, kuinka valmistauduin tai jopa että minua johdatettiin hänen kohtaamiseensa. Pienetkin valinnat voivat vaikuttaa liittymiseen tai ohittamiseen.
Pääosin muistan asiat, mutta päiväkirjan lukeminen vei minut tämän ylioppilaskesän tunnelmiin. Kai minä pääosin olen sama kuin silloin. Syvimmät viatkaan tai persoonan piirteet eivät ole korjautuneet. On merkillistä eläytyä aikaan, jolloin kaikki myöhemmin tapahtunut on tuntematonta. Valintojen seurauksista tai elämän käänteistä ei ole tietoa. Tulevien ongelmien juuret olivat kyllä nyt jälkikäteen nähtävissä.
Suon sille nuorelle naiselle sen hyvän, mitä elämä on antanut.
Putkiremontin takia kellarimme tyhjennyksessä löytyy vanhoja kirjeitä, jotka ovat sinne jossain vaiheessa jääneet. Minä en ollut Ruotsissa, missä osa ystävistäni oli sairaala-apulaisena, vaan Hannoverissa diakonissalaitoksessa Putzfrauna. Siihen aikaan ei ollut interrailia, mutta matkoilla opittiin muuten itsenäisyyttä.
VastaaPoistaYhden huomion tein. Kuinka paljon siihen aikaan ystäväpiirimme kirjoittelikaan kirjeitä. Sen olin jo unohtanut. Jotenkin tuntuu erikoiselta se, kuinka paljon tuossa olen muuttunut. Miten ihmeessä pystyin olemaan niin monelle sellainen ystävä, jolle he halusivat kirjoittaa...
Meilyä löytyi taas myös seurustelun alun kirjenippuja. Se kaikki tuntuu vuosien jälkeenkin vielä ihmeelliseltä. Noita samoja valmistelun/johdatuksen mietteitä olen minäkin ajatellut. Miksi juuri me teimme ne pienet valinnat aikataulussamme, jotka saivat tuttavuuden muuttumaan siksi ihmeelliseksi - nuoruudenrakkaudeksi. Ja miksi ihmeessä se edelleen tuntuu hyvältä:)
Kai se kirjeenvaihto oli samaa pohjaa kuin nykyinen some, mutta paperimuodossa. Kirjeitä oli hauska odottaa ja postilaatikolle meno jännittävää. Silloin jaksoi matkoillakin tutustua uusiin ihmisiin.
PoistaTulin blogiisi vierailulle pitkästä aikaa ja pysähdyin tämän tekstin äärelle. Onpa hyvä, että olet säilyttänyt vanhoja päiväkirjoja ja saanut sukeltaa menneisyyden poluille. Samanlaista matkaa olen itsekin tehnyt vime vuosina. Osa päiväkirjoista on hävinnyt, mutta aika monta niistä on tallessakin. Kirjojen sivuille on kätketty samanlaista etsimistä ja kyselyä, kipua ja iloja, ihastumista ja pettymyksiä, yksinäisyyttä, rakastumisen pakahduttavaa tunnetta. Mahtavaa lukea, että sinäkin olet tallannut samantapaisia polkuja. Päiväkirjojen pitäminen hävisi elämästäni niinä vuosina, kun tulin äidiksi, mikä sinänsä on harmillista, koska nyt muistoja olisi kiva lukea. Nyt pidän päiväkirjaa säännöllisesti. Kaikki alkoi uudestaan äidin kuoleman jälkeen 2007.
VastaaPoistaKaikkea hyvää ja kaaunista elämääsi!
Kiitos kommentista! Minulta on ikävä kyllä hävitetty lapsuuskodin vinttiin jättämäni vanhemmat päiväkirjat, mutta tämä yksi oli mukanani. Nyt se tuntui aarteelta. Meissä ovat mukana kaikki iät ja ajankohtaisesti kirjoitettu avaa silloisia elämäntasoja tuoreesti.
Poista