Ajatukset ovat liikkuneet elämän pituusakselilla. Toissailtainen nuoruuspäiväkirjan lukeminen avasi vuosikymmenten kanavia. Nyt tiedossani on menneen nuoruuden tulevaisuus tähän asti.
"Vanhuudessa kehittyy laajeneva tietoisuus: elämäkerralliset muistot tulvahtavat mieleen ja vanhus tutkistelee itseään ja elämäänsä. Vanhus voi näin kietoutua uudella tavalla elämäänsä. ---Vanhuus kehittyy ajallisesta jatkuvuuden tunteesta. Vanhuudessa on kaikki aika läsnä."( Pirkko Siltala)
Yhtä lailla kuin nuorena on tälläkin hetkellä edessä tuntematon tulevaisuus, joka sekin aikanaan on menneisyyttä. Siinä on sävyero nuoruuteen verrattuna. Katsotaan elämän aamuun tai iltaan. Nuorena elämän muutokset voivat olla hyviä, vanhana muutokset harvemmin ovat hyviä.
Tähän asti on tarvittu rohkeutta ja energiaa. Ehkä niitä tarvitaan edelleenkin, mutta myös kärsivällisyyttä, nöyryyttä, luottamusta ja sisäistä rauhaa tullaan kysymään. Tosin niitäkin olisi tarvittu tähänastisen matkan varrella. Samaa elämää tässä jatketaan tyynin mielin.
"Vanhuudessa on kaikki aika läsnä." Tuo Pirkko Siltalan kommentti niin totta. Joku totesi kans jossakin, et mitä vanhemmaksi ihminen tulee sitä lähempänä lapsuus. Se on kyllä aivan järkyttävää, kun demnmentiaosastoilla jotkut hoidettavat huutavat äitiä avukseen. Tulin hyvin mietteliääksi tästä aiheesta.
VastaaPoistaKoen tässä vaiheessa rikkautena sen, että kaikki eletyt vuosikymmenet ovat läsnä. Tietenkin paljon on unohtunut. Jatkan pikku hiljaa myöhempien päiväkirjojen lueskelua, joskin se on jotenkin voimia kysyvää. Varhaisimmat asiat ainakin pariinkymmeneen ikävuoreen asti piirtyvät tuoreisiin aivoihin syvimmin ja saattavat jäädä pinnalle, kun myöhemmät urat pyyhkiytyvät pois. Tätini näki hoivaosastolla unta, että istui äitinsä sylissä ja otti äitiä kaulasta. Hänellä oli ollut hyvin läheinen suhde äitiin. Olimme molemmat onnellisia tästä lohdullisesta ja elävästä hetkestä, joka eli vahvasti hänen tunnelmissaan seuraavana päivänäkin.
VastaaPoista