En saa tällä digikameralla niin hyviä kuvia kuin blogiin pitäisi olla, mutta en minä taitaisi enää oppia järjestelmäkameran käyttöä. Saavat kelvata.
Elämän räsymatto jatkaa kutoutumistaan niin kauan kuin päiviä riittää. Kukaan ei osaa ennustaa, minkä värisiä raitoja mattoomme tulee. Ajan mittaan siihen tulee sekä kirkkaita ilon ja tummia surun sävyjä. Jonkinlaisena loimena tässä matossa kulkevat oma ikääntyminen ja sairauden kosketus, veljen vammautuminen ja sitten puolison kuolema, surusaatto. On tärkeätä olla kiitollinen siitä, mitä nyt ja vielä on ja oppia iloitsemaan myös siitä, mitä on ollut.
keskiviikko 3. syyskuuta 2014
Rauniotarhan syksyä
En saa tällä digikameralla niin hyviä kuvia kuin blogiin pitäisi olla, mutta en minä taitaisi enää oppia järjestelmäkameran käyttöä. Saavat kelvata.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Rauniotarha - enpä ole ennen moista sanaa tavannutkaan. Kuviasi katsellessa ei voi kuin todeta, että kyse todella on rauniotarhasta. Ihana on.
VastaaPoistaPs. yritin panna kommenttia jo aiemmin, ei vain lähtenyt liikkeelle. Vai lähtikö sittenkin?
No ei ole aiemmin tullut, mutta tämä tuli. Tuo kivinavetta on ollut käytössä 1930- luvulle asti, jolloin äidin veljet rakensivat uuden kivinavetan.
Poista