Tänään on kulunut 16 vuotta enoni kuolemasta, hänen joka jätti hoitamansa vanhan perhetilan yllättäen minulle, kummityttärelleen.Hän kärsi vuosikymmenet lapsettomuudestaan ja tilan jatkajan puutteesta.
Talon näköpiirissä on iso kuusi, joka oikeastaan on kaksi kuusta. Enoni Veikko ja naapurin Jussi ovat kuulemani mukaan kymmenvuotiaina kiertäneet kaksi notkeata kuusentainta yhteen. Siitä on nyt yli yhdeksänkymmentä vuotta. Puu on melkein satavuotias. Se versoo ja kukoistaa. Mustarastas istuu usein sen latvassa laulamassa.
Asuimme Espoossa, kun tila tuli meidän hoitoomme. Missähän me nyt asuisimme, jos tätä ei olisi tapahtunut? Ehkä Espoossa, ehkä Jyväskylässä. En olisi ollut paikkakunnalla auttamassa tätiäni enkä veljeäni. "Kaiken hyvin johti hän".. Niin on hyvä ajatella.
Niin. Saa sitä aina jälkeen päin ihmetellä miten se tämä elämä meitä kuljettaa. Hyvin on minuakin kuljettanut, vaikka vielä 90-luvun loppupuolelle asti oli olevinaan mahdoton ajatus muuttaa pääkaupunkiseudulle. "Kuopio on eteläisintä missä voisin kuvitella asuvani", selitin muuttoa miettiessäni lasten lähdettyä opiskelemaan.
VastaaPoistaNyt olen äärettömän kiitollinen, että tänne etelään muutettuani olen saanut olla lähi-isoäitinä kaikille lapsenlapsilleni heidän vauva- ja pikkulapsiaikanaan.
Meillä ei täällä ole nuorempia lähi-ihmisiä, se on puute, mutta ensi viikolla lapsenlapset tulevat kahdestaan junalla hoiviimme.
Poista