Eipä kestänyt kauan veljen kotonaolo nytkään, yhden yön ja päivän. Illalla jo soitettiin, että taas pitää tilata ambulanssi. Siellä hän nyt makaa sairaalan käytävällä, kun huoneet ovat täynnä. -Tuo minulle limsaa, kurkkupastilleja ja mandariineja, hän soitti eilen.-Silmälasikotelo meni hukkaan, lähde etsimään, hän soitti tänä aamuna. Nyt en luvannut lähteä, kehoitin pyytämään hoitajilta apua. Jotenkin urheana hän siellä kuitenkin makaa: -Tämä on nyt minun osani.
Yhteistyö palvelukodin ja sairaalan välillä ei toimi, minä kuljen välittäjänä, vaikka en ole asiantuntija enkä edes muista lääkkeiden nimiä. Eilen piti kuitenkin setviä lääkelistaa, kun heräsi epäilys niiden vaikutuksista. Kävi ilmi, että veljelle menee lääkkeitä, jotka aiheuttavat akuutit oireet. Niitä ei ole lopetettu, vaikka niiden tarve meni ohi. On myös otettu takaisin lääke, jonka käyttö keskussairaalassa lopetettiin sivuvaikutusten takia. Hoitaja lupasi puhua lääkärille, että tämä katsoisi lääkelistaa! Voisiko olla oikein palaveri palvelukodin ja sairaalan kesken, ettei minun tarvitsisi sohlata siinä välissä? Vaikka en ole varsinainen omaishoitaja, olen joka päivä kiinni veljen asioissa jollakin tavalla. Täytyy kai sanoa minunkin, että "tämä on nyt minun osani".
Elämän räsymatto jatkaa kutoutumistaan niin kauan kuin päiviä riittää. Kukaan ei osaa ennustaa, minkä värisiä raitoja mattoomme tulee. Ajan mittaan siihen tulee sekä kirkkaita ilon ja tummia surun sävyjä. Jonkinlaisena loimena tässä matossa kulkevat oma ikääntyminen ja sairauden kosketus, veljen vammautuminen ja sitten puolison kuolema, surusaatto. On tärkeätä olla kiitollinen siitä, mitä nyt ja vielä on ja oppia iloitsemaan myös siitä, mitä on ollut.
torstai 17. huhtikuuta 2014
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ja tuo kaikki tänä aikana, kun kaikki on "koneella". Sieltä vain napin painalluksella pitäisi löytyä määrätyt ja poistetut lääkkeet. Sivuvaikutukset ym. Jossakin kuitenkin aina tiedonkulussa mättää näköjään aina vaan.Veljesi on kyllä onnekas, kun hänellä on sinut, mutta sinua käy surku.
VastaaPoistaMarjatta
Onhan tässä tullut aika pitkästi harmaanruskeata raitaa, samaa väriä kuin tämän talven luonto.
PoistaOlen nyt puhunut kummallekin hoitavalle taholle, että pitäisivät enemmän suoraa yhteyttä, kun samaa ihmistä vuorotellen hoitavat. Minä voin vaikka sotkea asioita.