Aloitin juuri Pirkko Siltalan uuden "Vanhuus. Elämä haluaa tulla eletyksi"- kirjan lukemisen. Lukijalle- kappaleessa on heti tekstiä, jota tekee mieli kerrata:
"Vanhuudessa kehittyy laajeneva tietoisuus: elämäkerralliset muistot tulvahtavat mieleen ja vanhus tutkistelee itseään ja elämäänsä. Vanhus voi näin kietoutua uudella tavalla elämäänsä. ---Vanhuus kehittyy ajallisesta jatkuvuuden tunteesta. Vanhuudessa on kaikki aika läsnä."
Viime aikoina pääkaupunkiseudun 22 vuottamme on noussut uudella, hyvällä tavalla muistoihini. Se tuntuu eheyttävältä. Jokin auki jäänyt ristiriita kuitenkin liikkuu kuin varjo mielen hämärillä pihoilla. Eheys on Erik H. Erikssonin - jonka mukaan Siltala kuvaa vanhuutta pohjaavia elämänvaiheita - tunnetun jäsennyksen mukaan vanhuuden haaste. Eheyden ja epätoivon ristiriidasta voi kasvaa vanhuuden perusvoima, viisaus.
Vuosi on kulunut siitä ikävästä asiasta, kun kotiimme oli tunkeuduttu ja kaikki myllerretty.
Sekin kokemus on olemassa, vaikka mieli on aika hyvin toipunut. Vanhat kirjat ovat korjaamatta.
Etsin ja löysin tähän ajatukseen liittyvää pohdintaani aikaisemmilta vuosilta. Näin kirjoitin syyskuussa 2011:
VastaaPoista"”Meissä kaikissa on elämämme kaikki kuvakulmat ja kaikki lukemamme kirjat, ja joka katseella ja joka sanalla olemme itse muuttuneet kuin hiekkaranta, jossa aina jokin pieni hiekansiru on vaihtanut paikkaansa ohimenneen laivan loppuaalloissa, huomaamattomasti ja varmasti”
Onpa hienosti sanottu tämä aforismi tai runo!
Poista