Velipoika on päässyt kaulaputkesta eroon ja käyttää vain hengitysmaskia tukena. Piakkoin hänet siirretään neurologian osastolle, ellei takapakkeja tule. En arvaa mennä nyt käymään, kun on itsellä flunssan oireita, ettei vain tartu. Äsken hän oli fysioterapeutin ja pyörätuolin kanssa liikkeellä, niin en saanut häntä puhelimeen. Täytyy soittaa myöhemmin.
Edistyksen tunnelmassa on mukavampi lähteä matkalle, joka varattiin jo joulun maissa. Mies on kauan halunnut Eilatiin ja Jerusalemiin. Minua se ei ole niin kiinnostanut, mutta joskus pitää antaa myöten toiselle. Voi se olla hyvinkin kiinnostava matka.
Elämän räsymatto jatkaa kutoutumistaan niin kauan kuin päiviä riittää. Kukaan ei osaa ennustaa, minkä värisiä raitoja mattoomme tulee. Ajan mittaan siihen tulee sekä kirkkaita ilon ja tummia surun sävyjä. Jonkinlaisena loimena tässä matossa kulkevat oma ikääntyminen ja sairauden kosketus, veljen vammautuminen ja sitten puolison kuolema, surusaatto. On tärkeätä olla kiitollinen siitä, mitä nyt ja vielä on ja oppia iloitsemaan myös siitä, mitä on ollut.
tiistai 13. maaliskuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
En tiedä, oletko jo matkalla. Jerusalemissa esitellään paikkoja välillä "tässä se nyt on"- tunnelmalla. Se välillä hämäsi. Silti, puhuttelevinta minulle oli se, että juuri "täällä lähellä jossain" kaikki tapahtui, näissä maisemissa...
VastaaPoistaVeljesi on sitkeä. Luulen, että olemassaolosi on antanut hänelle myös rohkeutta.
Minuakin häiritsi aiemmin käsitys kaiken keinotekoisuudesta, mutta paikan päällä tuli kuitenkin tunne Raamatun tapahtumien historiasta ja Jeesus Nasaretilaisen läsnäolosta kaupungissa. Merkillinen paikka maailmassa on tämä monien uskontojen ja ristiriitojen keskus.
VastaaPoista