Koti kuin ennen

Kahden eläkeläisen hiljainen talvikoti herää eloon, kun odotetaan viikonloppuvieraita. Yleensä vieraamme tulevat Torpalle, mutta nyt ei olla siellä. Tuuletetaan vieraspetivaatteita, kaivetaan paremmat lautaset kaapin perukoilta ja pestään ne, otetaan esiin melkein unohtuneet kahdeksankymmenluvulla ostetut venäläiset teekupit ylimmältä hyllyltä. Etsitään iltapalareseptejä myöhään illalla saapuville vieraille. Tai tutuille, pojalle ja hänen rakkaalleen. Paistosten tuoksu tulee heitä ovella vastaan.

Astioita pois kokoillessani muistelen aikaisempia koteja. Tämän kodin huonekalut muistuttavat niistä. Varhempina perheajan vuosikymmeninä oli useinkin vieraita, sukulaisia ja ystäviä, lapsiperheitä, astioiden kilinää. Elämä on hiljentynyt.

Leipäressua

Tietääkö kukaan, mitä on leipäressu? Keittelin sitä juuri kuivuneesta ruisleivästä. En ollut muutamaan vuoteen muistanutkaan tätä ruuan hyötykäyttöä. Lapsuudessa se oli tuttu ruoka. Kotona leivottu ruisleipä kuivatettiin orressa. Jossain vaiheessa se kuivui niin, ettei siitä saanut hyvähampainenkaan palasta. Leipä pilkottiin kattilaan, vettä päälle ja hiljaisella tulella kiehuteltiin puuroksi. Näin tein nytkin.Voita ja maitoa päälle, vähän puolukkahilloakin. Hyvää on mielestäni. Lasteni mielestä ei ollut, kun sitä joskus tarjosin.
Nyt tuntuu yksinolo pitkästyttävältä. Ei ollut tarvetta yksinoloon tällä kertaa. Mies lähti  neljän kaverinsa kanssa viideksi päiväksi Saksaan  uudelle "filosofien jalanjäljillä"- reissulle. Pitävät siellä luentoja toisilleen ja katsastavat paikkakuntia hyvässä seurassa.Sitä voisi varmaan sanoa omatoimiseksi laatuelämäksi.
Aika on hidasta senkin takia, kun odotan toista viikkoa remonttimiehen soittoa. Ei voi oikein sopia mitään muuta. Torpalla aletaan tehdä kylpyhuone- ja keittiöremonttia. Ei voi oikein tehdä tarviketilauksiakaan. Ahtaan kylpyhuoneen ratkaisut selviävät vasta, kun lattia on purettu pois ja voidaan päättää, mitä voi siirtää.
Kudon tässä sitten sukkaa Kodin Pellervon ohjeella ja jäähdyttelen leipäressua.

Hetken välähdys

Sunnuntai-iltana oli paikkakuntamme yhden kirkkokuoron vuosijuhlakonsertti. Kirkko oli melkein täynnä väkeä. Oli hieno konsertti, kuoro soi kauniisti ja kirkkaasti, ohjelma oli monipuolinen, kuorokin liikkui alttarilta keskiristille ja lehterille. "Niinkuin janoinen maa" jäi päällimmäiseksi mieleeni. Lopuksi taas kiitettiin seisaaltaan laulaen "Herraa hyvää kiittäkää". Vieressäni istunut nuorehko mies alkoi komella bassoäänellä laulaa toista ääntä. Voin hetken kuvitella, että minäkin osaisin laulaa.

Lehteriltä laskin 18 tuttua henkilöä. On se kymmenkunta enemmän kuin ennen paluumuuttoa. Minkähänlaista olisi, jos tuntisi useimmat? Kuunnellessani ja katsellessani ihailin tämän  maaseutukaupungin harvinaisen monipuolista  kulttuuritarjontaa. Viikon sisällä olen ollut teatterissa ja kahdessa konsertissa. Naapurikunnistakin tullaan usein tilaisuuksiin ja muutetaankin. Paikkakunta on Etelä-Pohjanmaan harvoja muuttovoittokuntia. Kulttuuri ja harrastusmahdollisuudet vetävät talouttakin eteenpäin.

Pieneksi hetkeksi välähti kotonaolon tuntu, mutta katosi samantien. Tässä kirkossa olen istunut monina vaikeina nuoruuden pyhäaamuina, mutta silti en koe sitä omakseni. Se tuntuu minulle liian isolta. Syrjäkyläisen identiteetti  istuu syvässä. Tiedän, että tämän ymmärtävät ainakin jotkut kotikyläni kasvatit. Sisäinen kodittomuus jatkuu.

Virtausta ja tulvahuippu

Piti lähteä jokivarteen katselemaan kevättä. Se tulee täällä maaseudulla sulavana, märkänä, virtaavana, rapaisena, silmuisena. Sitä kaipasin Kruunuhaan asfalttikeväänä vuonna 1986 niin, että kipeää teki.







Illalla lähdin pyöräilemään toiseen suuntaan. Rautatiesillan alla oli tie poikki veden takia, mutta pyörällä pääsi jalkoja nostellen suhauttamaan läpi. Kahden sillan luona oli jäämassoja, muualla joki on auki. Vettä on kymmeniä metrejä uoman molemmin puolin. Ihmisiä kulki katselemassa ja kuvaamassa tätä kevään näytelmää keskellä kaupunkia. Katseltiin, kuinka lähellä taloja vesi on. Nyt pitäisi veden alkaa laskea. Padot on avattu. Muisteltiin, milloin viimeksi hiihdettiin jäällä.

Suremista

Vanhat päiväkirjapohdintani oli melkein aina kirjoitettu flunssa- tai poskiontelotulehduksen sairaspäivinä. Yksin kotona arkipäivänä, sängyssä, puunlatvojen liikettä katsellen oli tilaa tutkailla elämää ja usein myös työasioita. Tänään olen tarvinnut samanlaista olotilaa. Flunssaoireet ovat aivan lieviä, pikemminkin sairastan veljeni kohtaloa. Valvoin yöllä surren hänen elämäänsä sairauksien vankina. Mietin, mitä voisin tehdä. Ahdistus ja monenlaiset hankalat oireet pitävät häntä vallassaan. Maailma murenee, vaikka hän yrittää taistella sen koossa pitämiseksi.Eikö yhden ihmisen osalle riittäisi vakava onnettomuus ilman eteneviä sairauksia? Eilen kuulin hänen rukoilevan, että pääsisi pian pois. Soitin tänään hoitavalle lääkärille, että jos lääkityksestä löytyisi jotain lievitystä. Vastaanottoaika on vasta kuukauden päästä.
Koivut seisovat huhtikuun kylmänkosteassa tuulessa. Paljaat latvat liikahtelevat harmaata taivasta vasten.

Mukaan rakastettu?

Tänään oli Raamattukurssin jatkopäivä opistolla. Hyvä teologinen opetus avaa Raamatun tekstejä aivan uudella tavalla kiinnostaviksi. Taustatietoni ovat koulutiedon aikaisia eikä usein tule Kirjaa avatuksi. Vuosituhantinen perspektiivi avaa näköalan ihmisen ikuisiin kysymyksiin syyllisyydestä, anteeksiannosta ja rakkaudesta. On mielestäni ihmeellistä, että Raamattu käsittelee syvällisesti näitä teemoja ja antaa niihin ainutlaatuisen vastauksensa. Yksi tänään käsitelty kohta oli Joonan kirja. Nuori pappi luokitteli sen lähinnä novelliksi. Sen sisällöstä löysimme tarinan, jolla Jumala koulutti ylpeää Joonaa koettelemusten ja lempeyden avulla. Kukahan senkin tekstin on raapustanut johonkin tauluun tuhansia vuosia sitten?

Useimmat tuntemani körttipapit ovat avarakatseisia, epäfundamentalistisia ja huumorintajuisia. Iäkäs pappi nauratti suurta salillista ihmisiä luennossaan "Siionin virret raamatun tulkitsijoina". Tämän luennon aikana osallistuimme herännäiskuorojen opetukseen. Virret kuvaavat keskeneräisyyden tuntoja ja hengellistä kasvamista. Virren aikana piti oikein kääntyä katsomaan, kun järeiden miesten rivistöt veisasivat täydellä volyymillä. "En pelkää siis vaarojen matkaa, Hän silloinkin kantaa ja vie. Kun polku on synkeä, kaita on tie. Voin kanssansa taivalta jatkaa. Hän vastakin auttava lie".
Merkillisellä tavalla körttiliikekin vetää ihmisiä piiriinsä, vaikka sieltä puuttuu avoin rukoilu ihmisten vaikeuksien puolesta, uskon todistukset, jopa yhteinen rukous. Virret ovat rukousta ja vastauksia puheenvuoroihin. Tänään sanottiin, että virsipoljentoon kuuluvat pienet tauot ovat miniretriittejä. Ehkä tämä liike sopii hiukan sisäänpäinkääntyneille ihmisille, jotka karttavat suuria eleitä, julkisia tilanteita ja tiukkoja sääntöjä. Tänään kuulin vanhan termin "tähän liikkeeseen rakastettu". Sen kertoi kokemuksenaan eräs paikkakunnalle muuttanut henkilö. Ei kai meitäkin, minua ja miestäni olla rakastamassa tähän ystäväjoukkoon? Meitähän on monella tavalla arvostavasti huomioitu ja kutsuttu mukaan.

Ilmatila hallussa

Mies lähti ulkomaanmatkalle erään työryhmän mukana.Pitkästä aikaa olen muutaman päivän yksin. Tuntuu, että on enemmän tilaa ja aika laajenee. Se hämmästyttää tälläkin kertaa, mies kun ei mitenkään määräile olemistani. Nukun leveästi, kun kukaan ei työnny kylkeeni. On monenlaista omaa tekemistä. Kävin eilen esimerkiksi ostamassa maalia ja maalasin kylpyhuoneen kuluneet putket siistin valkoisiksi. Tänä aamuna maalasin akryyliväreillä uusiksi erään kehystetyn, pliisun mökkimaisematekeleeni. Sain siihen vähän enemmän jännitettä. Korjasin vielä kuvankäsittelyssä piselöinneillä. Jonain päivänä maalaan taas päälle. Tällaisesta tulee eläkealun kuherrusaika ja uutuudenviehätys mieleen. Silloin olin paljon yksinäni ja nautin omista puuhailuista. Kun olemme molemmat kotona, tuntuu eläkeläispassiivisuus kasautuvan pienehkössä tilassa ainakin silloin, kun kummallakaan ei ole menoa eikä erityistä tekemistä. Yksinolon ilmatilasta on helppo kirjoittaa silloin, kun toisen paluuaika on tiedossa, kun lähestyviä askelia ja avaimen kiertymistä lukossa voi odottaa.