Minulla on lievänä ongelmana liiallinen aika. Olen valmis kaksi tuntia ennen lähtöä. Junalla pitääkin mielestäni olla varttia ennen junaa, mutta sekin aika lähestyy jo puolta tuntia. Mitähän tekisin, on toistuva kysymys.Selailen facebookia, blogeja, lehtiä, etuoven sivuja, uutisia. Kudin on hyvä pelastus ja radio, illalla tietysti televisio, lenkille lähtö. Lukeminen toki, mutta aina ei rauhoitu lukemaan kirjaa. Lasten perheissä on aikatauluja ja kiirettä, tulemista ja menemistä, minä katselen aamun pilviä. On kuin syyllinen olo. Koetan muistutella itseäni, että onhan meilläkin ollut ruuhkavuodet. En tiedä mitään eläkeläisen kiireistäkään. Joskus, kun sattumalta tulee kiirettä, tuntuu että aivot oikein piristyvät. Kun joutuu odottelemaan puheluita tai muuta tietoa eikä voi siihen itse vaikuttaa, aika hidastuu entisestään.
Nyt ei tarvitse haaveilla hidastamisesta.
Sukelsin hetkeksi sinun elämäntilanteeseesi ajatuksissani. Liekö niin, että se kaikki tapahtuminen ja olo,jonka jakoi aikanaan toisen kanssa, häälyy nyt ympärillä orpona. Toisen vaikka hiljainenkin läsnäolo puuttuu, ne jaetut ajatukset ja yhteiset puuhat. Kommunikaatiovajaus!
VastaaPoistaKyllä toisen menemisten, tekemisten ja elämänsisältöjen puuttuminen jättää huusholliin paljon tyhjää tilaa.
Poista