Miehen suvun serkkuseminaari on kokoontunut jo neljännesvuosisadan ajan. Silloiset lapset ovat nyt sen ikäisiä kuin me aloittajat olimme perinteen alkuaikoina. Heidän lapsensa taapertelevat nyt toisiinsa tutustuen. Joukko on ainakin kaksinkertaistunut.
Mieheni oli ensimmäinen seurasta poistunut. Vuosi sitten tavatessamme emme vielä tienneet mitään tulevasta, kolme viikkoa "seminaarin" jälkeen mieheni kuoli äkillisesti. Vitsailemme muistiongelmista, kuulutamme uudet varaosat eli nivelet, joistakin sairauksista uskoudumme hiljaisesti. Nuorempi polvi tuo vauvansa ja kumppaninsa näytille. Saa nähdä, jatkavatko he keskenään tätä perinnettä sitten, kun vanhin polvi ei enää jaksa järjestää ruokajuhlia.
Kahdeksankymmenluvulla perustimme neljän muun pariskunnan kanssa Anarsissiseuran. Tapasimme kuukausittain toistemme kodeissa vuosien ajan. Sen seuran elämänpyörä pyöri huimasti. Meitä oli siis kymmenen ja yksi puoliso tuli lisää ensimmäisen kuolintapauksen jälkeen. Nyt joukosta on jäljellä neljä, seitsemän on kuollut. Emme ole uskaltaneet kokoontua vuosikymmeniin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti