Viisikymmenluvun joulua

    Punainen vanha mökki on pienellä mäellä. Siinä on tupa ja kaksi kamaria, joista toisessa asuu mummu.Edessä avautuu peltoaukea kylän valoja kohti.
    Tupaa laitettiin joulukuntoon vasta aattona, ei etukäteen. Lattia pestiin, matot pudisteltiin lumessa kosteankylmiksi. Isä haki pienen kuusen, joka ripustettiin riippumaan orresta, tupa kun oli pieni. Pikkulapset olisivat voineet kuusen kaataakin.Myöhempinä vuosina kuusi kyllä seisoi lattialla. Tuoreen kuusen tuoksu täytti tuvan. Kuuseen sidottiin villalangalla oikeat kynttilät. Myöhemmin oli metallisia pidikkeitäkin. Kynttilöitä ei pitkään poltettu, oli tulipalovaara ja kynttilöitä piti säästellä. Kuusta kiertämään pantiin lippunauha. Äiti oli maalannut hopeamaalilla käpyjä. Kävyn kantaan sidottiin ripustuslanka. Hopeakävyt olivat kauniita. Oli myös hopealankaa ja joskus karamelleja ripustettavaksi.
Havuista tehtiin koristetta tuvan kahden ikkunan ýläpuolelle. Minä sain tehdä punaisesta kreppipaperista venyttelemällä kaksi joulukelloa havujen keskelle. Kreppipaperikelloja laitettiin myös kuuseen.
    Illansuussa mentiin saunaan. Se oli järven puoleisen rinteen alla, kaivon lähellä. Se oli savusauna, musta, lauteet korkealla, katonrajassa räppänä, seinällä pieni vetoluukku. Vesi kuumeni kivikiukaan päällä padassa. Isä saunotti isompia lapsia. Olin unohtanut savusaunan, kun se myöhemmin muutettiin uloslämpiäväksi. Nelikymmenvuotiaana olin kyläpaikassa savusaunassa. En malttanut millään lähteä pois ja isä nousi mieleen. Sitten muistin, että meillähän oli savusauna, sama tuoksu ja tummuus.
   Lahjat olivat enimmäkseen itse tehtyjä. Äiti oli kutonut  yömyöhään sukkia  ja lapasia ja ommellut "krepuessuja" eli röyhelöillä reunustettuja esiliinoja. Kaikki vaatteet piti tehdä itse ja siinä oli kova työ.Kaupoissa ei juuri ollut ostettavaa. Isä osti joskus silkkisen tuntuisia kerrastoja (Charmeuse?), jos niitä oli tullut kauppaan ja jos oli ollut tienestejä. Ehkä se oli vasta, kun olimme isompia. Kymmenvuotiaana rakentelin pikkusiskolle nukkekodin äitiysavustuslaatikosta. Tein sitä kylmällä vintillä. Ehkä syksy ei silloin ollut kovin hyinen. Laatikossa oli pahvinen väliseinä ja siinä ovi. Tulitikkulaatikoista tein huonekaluja, jotka päällystin liimatuilla kankaanpaloilla. Oli ikkunat ja verhot. Jostain oli löytynyt pieniä nukkeja. Tätä salaisuutta oli mukava rakentaa ja muistaakseni sisko tykkäsi siitä.
    Riisipuuro ja luumusoppa olivat tärkeimmät jouluruuat, lipeäkala ja siitä tehty keitto eivät niinkään. Lipeäkalaa lioteltiin pitkään etukäteen, siinä oli tekemistä. Kinkkua meillä ei koskaan ollut, joskus ehkä lihakeittoa. Isä toi kaupasta omenoita, harvinaisuuksia. Rusinaiset pulla-ukot ja kaneliässät olivat herkkuja. Minun tehtäväni oli yhdeksänvuotiaasta asti vaivata puolentoista litran nisutaikina sangossa tuolin päällä. Oman lehmän kokomaito ja itse leivottu leipä maistuivat joulunakin. Ruoka oli puuhellan kulmalla ja siitä kukin otti silloin kun halusi.Varakkaissa taloissa lienee ollut runsaammat ruuat, köyhemmissä vieläkin vähäisemmät.
    Joulupukki tuli silloin, kun sisarukset olivat pieniä. Sisko jännitti pukkia niin, että oli ihan sairas, oli valkoinen ja maha kipeä. Muistan yhden joululahjan. Mummu osti minulle punaisen potkukelkan. Sille tuli paljon käyttöä liukkailla teillä ja peltoaukean hankikeleillä.
    Jouluaamuna mentiin kuudeksi kirkkoon järven toiselle puolelle. Menimme monasti isän kanssa kävellen, ensin metsätietä rantaan ja siitä järven jään yli, jos ei ollut paljon lunta. Naapurin Raija oli mukana. Joskus hypättiin railojen yli. Tuulten tuivertama mänty oli maamerkkinä toisella rannalla, se varmaan erottui lunta vasten. Siitä nousi tie kirkkoa kohti. Jouluaamun kirkossa oli omanlainen tunnelmansa, joka nousee mieleen, mutta sitä on vaikea kuvata. Väsymys sekoittuu ihmisten lämmittämän kylmän kirkon, kynttilöiden loisteen ja Enkeli taivaan muistoon. Myöhempinä vuosina kylää kiersi kuorma-auto, maitoauto. Sen lavalla oli kylmää, mutta pääsi kyydissä. Koko joulupäivän oli hailakka olo, kun oli noustu niin varhain.
    Paras lapsuudenmuistoni on joululomalta, kun olin kymmenvuotias. Pikkukamariin rakennettiin leipälaudoista ja tuoleista sänkyjen väliin siskonpeti seinästä seinään niin, että kaikki mahduimme nukkumaan vierekkäin. Oli kauheat pakkaset. Näin tarkenimme hatarassa talossa paremmin. Aamulla isä teki kamarin pönttöuuniin tulen, ennenkuin lähti navettaan. Sai lepäillä peittojen alla ja nousta vasta sitten, kun huone oli lämmennyt.