Punainen lanka

Mistähän kaikki eläkeläiset löytävät päiviinsä idean, punaisen langan? Minulla se on ollut viime aikoina vähän kateissa. Eilen Tuomasmessussa tulin ajatelleeksi, että olen myös jotenkin päästänyt Ankeuttajia (H.Potter) elämääni, vaikka kiitosmielestä puhunkin. Kauniita lauluja kuunnellessani listasin mielessäni kiitosaiheita.

Tänään aamukutimen kilistessä päätin, että punainen lankani on nyt elämä tässä talossa, tämä on kotini, olen nyt tässä. Teen joka päivä vähän ruumiillista työtä tai paneudun johonkin talossa olevaan tehtävään. Niinpä kärräsin muutaman kottikärryllisen klapeja sadan metrin päässä olevasta suojasta sisälle tai pihavajaan. Sitä hommaa voi jatkaa niin kauan kuin lumi sen estää. Sitten kaivoin pienen perennapenkin, poistin ruohopinnan, laitoin sepeliä pohjalle salaojaksi ja paksusti multaa päälle. Aioin istuttaa liljan mukuloita, kun kaikki entiset ovat hävinneet. Kaupassa ei ollutkaan syyslajeja. Mies toi ilmaiseksi saamansa kevätmukulat. Laitoin ne multaan, mutta tuskinpa nousevat, pannaan sitten keväällä uudet.
Siinä oli päivän ulkotyöt.

Olen etsinyt yhteyttä erääseen henkilöön, jonka olen kadottanut, mutta häntä ei ole löytynyt. Muistin, että hän oli joskus kirjoittanut. Vintissä on monta laatikollista ja laukullista vanhoja kirjeitä ja kortteja sekä muuta säästettyä tavaraa. Siinä vierähti iltapäivä. En löytänyt hakemaani, mutta paljon muuta. Niin paljon kirjeitä 60-luvun tyttökavereilta ja kortteja työkavereilta! Kaikkia Ruotsinmatkojen tyttöjä en enää yhtään muistanut. Koulukavereiltakin tuli kesällä pitkiä kirjeitä. Yllättävän usein minua kiitettiin hauskasta kirjeestä, joka oli piristänyt. Minua hauskuudesta! Kyllä ennenkin siis pidettiin yhteyttä.

Samalla katselin muita muistoja, jotka olen säästänyt, rakkauskirjeitä, runoja, vaikeitakin kirjeitä, opiskelu- ja työtallenteita, piilossa pidettäviä valokuvia, lehtiä. Nyt on siis tultu tähän ikään, jolloin näitä muutoissa säästettyjä aarteita katsellaan. Niistä tuli nyt aivan positiivista merkkiä elämän tilikirjaan. Yksi kirje ei nyt vaikuttanutkaan niin pahalta kuin sen saadessani. Nyt lienee aika hävittää ne paperit, joita ei ole jälkipolvien silmille tarkoitettu. Yksi valokuvanippu jo revittiin roskiin. Mies kerää voimia pystyäkseen lukemaan omia kirjeitään tapaamisvuodeltamme!

Aivan hyvä päivä, tässä ja nyt ja silti monessa ajassa.