Käytiin tyttären ja lasten kanssa veljeäni katsomassa. Lapsia oli valmisteltu eivätkä he järkyttyneet. Mittarit kiinnostivat heitä kovasti. Nyt veli oli saanut syödä tavallisia ruokia ja nieleminen oli onnistunut. Heti, kun on jotain edistystä, tuntuu että ollaan jo paljon pitemmällä kuin tosiasiassa ollaan.
Sunnuntain aurinko sekä illan tähtitaivas ja kuunsirppi kirkastivat maailmaa.
Elämän räsymatto jatkaa kutoutumistaan niin kauan kuin päiviä riittää. Kukaan ei osaa ennustaa, minkä värisiä raitoja mattoomme tulee. Ajan mittaan siihen tulee sekä kirkkaita ilon ja tummia surun sävyjä. Jonkinlaisena loimena tässä matossa kulkevat oma ikääntyminen ja sairauden kosketus, veljen vammautuminen ja sitten puolison kuolema, surusaatto. On tärkeätä olla kiitollinen siitä, mitä nyt ja vielä on ja oppia iloitsemaan myös siitä, mitä on ollut.
maanantai 27. helmikuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kirkkaita raitoja tarvitaan, että jaksetaan toivoa parempaa huomista. Ihanaa, että otitte lapsia mukaan tuomaan energiaa sairaalaan väsyneille. Aikuisten otsaa usein rypyttää huoli, joka kurkottaa liian kauas - potilas ilahtuu lapsen mutkattomasta elämänuskosta.
VastaaPoistaMinä ensin ajattelin, että se on lapsille liian vaikea paikka, mutta tytär oli toista mieltä.Lasten valoisa ja tällä kertaa rauhallinen energia tosiaan tuntui huoneessa, samoin tyttäreni lempeä läsnäolo. Veljen silmät ensin vähän kostuivat, mutta ei se ollut pahaksi.
PoistaLapset ottavat monet asiat realistisemmin kuin aikuiset. Uskon, että tuo käynti teki hyvää puolin ja toisin.
VastaaPoistaNiin, kyllä siitä jäi hyvä olo. Seuraavana päivänä hoitaja sanoi, että veljeä on kiva hoitaa, kun hän on niin oma-aloitteinen.
Poista