Hyötyliikuntaa

Keksin  keinon päästä Torpalle illalla ilman autoa. Köröttelin ainoana matkustajana isossa linja-autossa parikymmentä kilometriä. Kesäaikana sitä reittiä tulee päivässä kaksi vuoroa. Toisella reitillä ei kulje kesällä yhtään linja-autoa. Lämmin tuulenpyyhkäys otti vastaan pienen kylän pysäkillä. Kävelymatkaa oli viisi ja puoli kilometriä. Rypsipellot ja soinen metsä tuoksuivat, jossakin kohdassa mesiangervo aloitti kukintaansa. Mäkipaikkojen ojissa solisivat sadevedet. Täälläkin harvinainen lehmäkarja lepäili ja katseli kuvaajaa rauhallisesti tien varren pellolla. Ihmisiä ei näkynyt. Matkan varrella on useampi hylätty talo, jonka pihan metsä ja korkea heinä ovat vallanneet. Niinköhän tämän Torpankin käy?

Pihaan oli viikossa kasvanut valkoapilamatto. Ei sitä malta heti leikata. Vähän alkoi reppu painaa selkää, mutta letkussa lämmennyt "pihasuihku" virkisti. Kotona taas!

Siedätyshoitoa

Siedätyshoitoa tämä surutyö on, itsensä työntämistä paikkoihin ja tilanteisiin, jotka niin syvästi kuristavat rintaa. Jos ei siitä vain mene läpi ja totu tähän aikaan, ei voi kohta mennä minnekään. Liki viidenkymmenen vuoden yhdessäolossa sitä läsnäoloa on melkein joka paikassa. Pyöräilyyn ei liity yhteisiä muistoja, se on ennenkin ollut omaa hyötyliikuntaani. Joskus kun väsyy kaikkeen, tulee olo että pannaan kaikki uusiksi. Jotkut taitavat jo kyllästyä tähän surusaattoon, arvelen. Vaikeiden hetkien jälkeen mieli jotenkin tyyntyy ja tasaantuu ja taas näkee sitä kauneutta, mikä ennenkin on mieltä hoitanut. Joskus tulee lempeän läsnäolon vahva tuntu, kuin olisi olemassa näkymätön toisen tason maailma aivan lähellä.

Yksinkin elää

Ihmisen pitää oppia tulemaan toimeen yksinkin. Järven välke ja pilvien kuvajaiset tyynellä pinnalla ovat yhtä kauniit yksin kuin yhdessä katsellen. Ikäihminen tietää jo, mikä auttaa kurjaan oloon. Työnteko ja liikunta auttavat aina. Pesin ikkunat ja haravoin, vaikka arvelin ensin, ettei nyt tarvitse niitä tehdä. Olihan luonto puolessatoista kuukaudessa jättänyt jälkensä. Olen pyöräillyt haistellen peltojen ja soiden tuoksuja. Sauna maistuu omassakin seurassa. Ei mitään hätää. Yksinolevia ihmisiä on todella paljon. Kaikkien pitää oppia tulemaan toimeen ja kasvaa kokonaiseksi. En nyt jaksanut järjestää ketään mukaani, mutta piipahtajia on luvassa.
Aikuisiän sielunmaisema edessäni on ihana. Kolmenkymmenen kesän muistot ovat erakon seurana. Västäräkki istuskeli kauan oksalla lähelläni. Juttelin sille.

Auttajat

Tuli ihmeellinen olo, kun tulin eilisiltana myöhään mökkisaareen. Kiitos taas miehen veljelle ja pojille, jotka ottivat minut ja polkupyörän kyytiin. Sade hellitti ja taivas alkoi kirkastua. Saaren venerannassa vastassa oli iso valkoinen höyhen tai sulka. Kaasujääkaappi on yleensä vaatinut, että toinen sytyttää sytkärillä laitteen takaa, mutta nyt piazzo toimi yllättäen ja sain yksin jääkaapin päälle. Takkakin alkoi heti vetää ilman hormisytytyksiä. Aurinkosähköön hankitut puhelimen ja iPadin laturit toimivat. Ennen en ole niihin paneutunut, mutta nyt olen oppinut mitkä laitteet siihen sopivat. Tuntui, että kanssani oli näkymätön, turvallinen  auttaja.

Puolenyön aikaan katselin punaväreissä hehkuvaa pohjoistaivasta ja keskikesän valoa. Nukuin sinisessä makuusopessa levollista unta. Nyt paistaa päivä ja lähden pyöräilemään kauppaan.

Juhannukseen

Leppoisaa valon ja kukinnan juhlaa toivottavat kaikille lukijoille mumma, Onerva ja Irene!

Viime juhannukselle

Viime vuonna juhannusaatto oli eilen eli 19.6. Vietimme sitä levollisesti täällä Torpalla, saunoen hartaasti koivuntuoksussa. Seppo haki aina porraspäihin juhannuskoivut ja toi saunaan vastan. Eilen lämmitin sen muistoksi saunan itselleni. Nautin Aitokiukaan ihanasta lämmöstä ympärilläni. Kiitin, että hän tämän kertalämmitteisen kiukaan tänne pystytti. Vilvoittelin sateessa. Olen ollut monta päivää yksin, mutta en kovin yksinäinen.

Hän ihaili juhannusruusuja, laittoi kuvankin Facebookiin. Ne kukkivat nytkin.
***
Joku varmaan pelkää, että olen mennyt sekaisin näitten nukkekuvausteni kanssa. Voi hän olla oikeassakin. Idean sain valokuvanäyttelystä. Minulla on uusi harrastus!

Sepon kamerasta viime kesältä

Irene ja Onerva

Onhan minulla seuraakin täällä Torpalla, vaikka aika hiljaisia ovat, nämä liki kolmekymppiset sisarukset. Tätini Anna Irene ja Iida Onerva saivat ne minulta joululahjaksi. Irene on se, joka yleensä istuksii ja Onerva potrana on jaloillaan.