Kesäretki

Longinoikoonen

Monipäiväinen sade uhkasi Torpan nurmikonleikkuuta eikä palvelulinja kulkenut eilen. Iltapäivällä, saatuani muut sopimukset hoidetuiksi, lähdin veljen pyörällä keskustasta kohti Torppaa. Pyörä pitikin  saada siirretyksi. Matkaa on 25 kilometriä. Etu-ja takatelineet olivat täynnä tavaraa. Sää oli ihana, pieni tuuli työnsi takaa, tie kulki lakeuden halki pitkin Longinoikoosta. Vilkas autoliikenne hiukan pelotti, mutta autot kaartoivat ohitseni. Pyörä on vaihteeton, mutta kevyt. Pidin taukoja, katselin lakeuden taivasta, viivyin hautausmaalla hyvän tovin. Pyöräretki on minulle parasta kesää ja hyötyliikunta suosikkiliikuntaani. Pyöräily on ollut omaani, siihen ei liity yhteisiä muistoja.

Illalla ennen seitsemää aloin nurmikonleikkuun ja lopetin yhdeksän jälkeen. Leikkasin lopuksi pensaiden ja omenapuiden alustoja hiki päässä niittytrimmerillä, kunnes siitä hävisi leikkuusiima kokonaan. Seuraava haaste on opetella laittamaan leikkuriin uusi siima. Onko tosiaan totta, ettei Seppo enää koskaan tule tänne näitä perinteisiä askareitaan tekemään, vaan minun pitää tästä eteenpäin aina nämä yksin hoitaa?

Illan kaunista auringonlaskua katsellessani  tuntui, ettei sade-ennuste voi oikein. Aamulla menin kauppaan neljän kilometrin päähän. Kauppias tuli ulkoa sisään ja sanoi: -No nyt se sade tosiaan alkoi.  Tihku kasteli palaillessa, mutta "kesä kuivaa, minkä kastelee". Nyt on hyvä katsella tuvanklasista sateen kastetta sileille nurmikoille.

Olo oli paljon parempi kuin edellispäivänä, jolloin en tehnyt muuta kuin kuljeskelin sitkeän raskain mielin keskustan hautausmaalla surren kaiken katoavaisuutta. Tekeminen ja toiminta on aina ollut minulle apu. Otin vastaan yhden puhepyynnönkin saadakseni uutta ajattelemista. Tai välttyäkseni ajattelemasta koko ajan sitä erään näytteen vastausta, jonka pitäisi tulla viikon päästä.
Eilinen tosin oli minulle äkkiseltään vähän liikaa. Yöllä piti ottaa Nitroa, Sepolta käyttämättä jäänyttä.