Syksy kysyy vieläkin olemisten raameja. Koulu ja työelämä ovat piirtäneet syyskauden mielenpohjaan uusien alkujen aikana. Vuosi voisi oikeastaan vaihtuakin syksyllä. Tänä vuonna olen aivan tasapainoisella mielellä. Aion ilmoittautua monellekin kansalaisopiston kurssille ja alkaa taas olla säännöllisesti kirpputorilla. Eläkeajan alussa en halunnut mitään sitovaa. Nyt voi elämää jäsentävää ohjelmaa ollakin. Eräällä toisella tuntemallani eläkeläisellä on vuorostaan oleminen enemmän hakusassa. Henkinen eläkkeelle siirtyminen voi tapahtua vasta vuosia ulkoisen siirtymisen jälkeen. Se vaatii muutosta työminuudesta johonkin epämääräisempään minuuteen ja luvan antoa olemisen vapauteen. Voisi se vapaus merkitä mitään tekemättömyyttäkin, jos se on ollut haaveena, mutta harvempi kestää totaalista laiskottelua kovin pitkään. Useimmista meistä on mukava tehdä jotain ja olla hyödyksikin, vaikka tunnustuksen saamisen tarve ei tekemisiä ohjaisikaan. Sitä paitsi, elämä itse tuppaa järjestämään ohjelmaa hakemattakin.
Tällä hetkellä yritän olla hyödyksi lastenlasten koulun alotuksessa, kun iltapäiväkerhoja ei heillä enää ole. Uudet tilanteet jännittävät ja innostavat.
Minua ovat isot koulunpihat hirvittäneet jo vuosia, kun tietää millaisia keskinäisen mittaamisen kenttiä ne ovat. Sille jolla ei ole hyviä sosiaalisia taitoja, vankkaa kaveripiiriä ympärillään ja vahvaa itsetuntoa sisimmässään, ne voivat olla koko elämää värittäviä syrjimisen ja alistamisen miinakenttiä. Kaikenlainen erilaisuus yksinäistää. Leimaaminen ja koston kierteet ulottuvat koulun ulkopuolellekin sosiaalisessa mediassa tai harrastuksissa. Eilen bussissa kaksi poikaa huomasi tuntemansa pojan istumassa bussipysäkin penkillä. Oli ikävä katsoa sitä virnuilua ja kommentteja - mitä se tuolla skitsoilee - millä tätä rauhassa yksinään istuvaa poikaa bussista katseltiin. Pelko ja paha mieli haittaavat kouluun ja harrastuksiin keskittymistä. Pitää olla todella vahva, että ylpeänä säilyttää erityislaatunsa, vaikka se aiheuttaa pilkkaa. Toivoisi jokaiselle reppu selässä koulun pihaan tallustavalle kannustavia ja välittäviä aikuisia ja hyviä kavereita, ainakin muutaman.
"Leimaaminen ja koston kierteet ulottuvat koulun ulkopuolellekin sosiaalisessa mediassa tai harrastuksissa."
VastaaPoistaJoskus mietin nykyistä somekommunikaatiota yleensäkin. Siinä näyttää olevan lupa sanoa kaikki, mitä mieleen tulee. Yllättävän monen mieleen tulee halu sanoa toiselle ilkeästi ja löytää yhä uusia ja uusia pilkkaavia ilmaisuja.
Kirjoittelin muutaman viestin aikoinaan Kirkon ja Kaupungin (muuten yleensä hyvän) toimittajan Juhani Huttusen kanssa, jonka mielestä "seipäänniellyt hengellinen haisunäätä" oli aivan luvallinen termi toisinajattelijoista. Omista kokemuksistani johtuen en ollut ihan tyytyväinen, että nuorisolle tarjottiin tällaista sanastoa. Jos joku käyttäytymismalli ja sanasto on OK aikuisille, miten kieltää se lapsilta...
Olemme jokainen varmaan vähän sokeita näissä jutuissa. Pirkko-Pekka Petelius näyttää ihmetelleen nyt näitä "ilkeilyjä". Itse muistan vuoden 1990, jolloin jouduimme äkkisairastumisen takia palaamaan pikapikaa Suomeen Thaimaasta. Kuopuksemme, maailmalla jo pari vuotta koulua käyneenä, joutui tulemaan koulun jo alettua täällä suoraan eka luokalle ja oli varmaan varsin pölmistynyt. Ei hän ymmärtänyt, miksi häntä koulun pihalla nimiteltiin APUVA-tädiksi. Se oli Peteliuksen yksi hahmo silloisista PulttiBoysta, jota emme tunteneet. Ei se ollut kovin mukava tervetulovaihe lapselle, jonka elämä oli muutenkin jo varsin sekava siinä tilanteessa... Taidamme olla edelleen sokeita näissä kiusaamisjutuissa...
Uskomatonta, että hengellisessä kommunikaatiossa sallitaan tuotasoinen ilmaus! Eipä ihme, että tarvitaan kampanjaa hengellisten piirien kielenkäyttöön.
PoistaKiusaamisasia on ollut meillä ajankohtainen, kun lapsenlapsi joutui uudessa koulussa hyökkäyksen kohteeksi ensimmäisenä koulupäivänä. Hän selviytyi siitä itse kamppailulajiharrastuksensa avulla ja on siitä ylpeä. Siinä asetelma koulun alkajaisiksi. Hänen mielestään ei pidä olla yliherkkä, mutta jännitettä on.