Minusta on hauska lukea lapsille iltasaduiksi vanhoja koulukirjoja. Iltasatuja luetaan, vaikka lapset osavat itsekin lukea sujuvasti. Näin tehtiin myös omien lastemme alakouluaikana. Viisikymmentäluvun sadunhohtoisissa lukukappaleissa on usein jokin oivallettava nokkeluus tai moraalinen opetus. Omien lasten lukukirjojen tekstit seitsemänkymmenluvun lopulta ovat arkisia ja tylsän varovaisia.
Kysyin, mitä nyt lukisin. " Lue sellainen, jossa on nouseva alku, jämäkkä, jännittävä keskikohta ja sitten huojentuva loppu", sanoi poika. " Juuri niin", sanoi tyttö, " alku nouseva, keskikohta tasaisen jännittävä ja loppu laskeva." Luin Topeliusta ja kansansatuja.
Oli hauska lukea Topeliuksen tarina veljeksistä, joista toinen leikki paperisotilailla huoneessaan ja toinen reippaili ulkona, kun juuri olimme nähneet Topeliuksen kodissa Uudessakaarlepyyssä näitä paperisotilaita vinttikamarin pöydällä. Hölmöläisjutut sekä ahkeran ja laiskan tytön vedenalainen palvelus on luettu useampaan kertaan eri versioina.
Meillä on pino vanhoja kunnon satukirjoja odottamassa lastenlasten tuloa satuikään. Vielä pitkät jutut eivät ole ajankohtaisia, mutta Pikkuritari haluaa kuulla Hanhiemon tarinoita ja loruja sekä Mikko Mallikasta, jota isälleenkin aikoinaan luettiin.
VastaaPoista