perjantai 27. toukokuuta 2016

Yksin

Olen taas Torpalla. Piti ajaa nurmikot. Ensi kertaa se päältäajettava kone ei tahtonut käynnistyä, mutta lopulta onnistui. Pian varmaan turmelen sen. Auttavasti on nyt ajeltu. Puolitoista tuntia meni, mutta yksi hankala nurkka on ajamatta. Pitkästä aikaa mielen valtasi surkea olo. Rintaa puristaa. Tulevien viikkojen asiat eivät tahdo muistua mieleen. Tulisit takaisin! Täällä pitäisi olla kaksi.


****
Kaksi tuntia myöhemmin: Oli kuin keskustelu: -Ota se niittytrimmeri, sillä saat ajetuksi sen kiviraunion alan. -En osaa, katsoin sitä viime syksynä. -No mene nyt vaan. Sehän on kuin ruohonleikkuri. Leikkaa vain korkeammalta.Saattaa olla vahvempikin.
Ja kas. Nyt on vanhan kivinavetan epätasaiset alat ajeltuna noin kohtuullisesti. Samoin puiden ja pensaiden alustoja. Kuin meitä olisi ollutkin kaksi.

2 kommenttia:

  1. Joskus nämä sisäiset keskustelut auttavat eteen päin raskaista hetkistä. Miten ne toimivatkaan - kuin toinen olisi lähellä siinä. Ja helpotus tulee, kun toiminta onnistuu. Herkästi kuvasit!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista. Joskus tulee ajatus tai vinkki kuin itsen ulkopuolelta, niinkuin nyt tuo mahdottomaksi luulemani trimmerin käyttö!

    VastaaPoista