Toista viikkoa sitten olin Turussa puhumassa eläkkeellä olemisen taidosta. Pyyntö tuli Pienen eläkekirjan perusteella. Tein oikein dioja tunnin mittaisen esityksen tueksi. Power point- esitykset olivat uutta viimeisenä työvuotenani kahdeksan vuotta sitten. Opettelin silloin niitä tekemään. Se oli hauskaa. Sen koommin en ole sellaisia tarvinnut. Nyt kaivoin mallit esille. Se olikin aivan helppoa, kun vain seurasi ohjeita.
Matkustin siis junalla tällaiselle työmatkalle. Piti yöpyä hotellissa, kun en olisi aamujunalla ehtinyt.. Turku on minulle vieras kaupunki, mutta löysin paikat, rantakadun, kirkon ja hienon museon. Väkeä tuli mukavasti, vaikka menovinkeissä oli sille päivälle seitsemän eri tilaisuutta vanhemmalle väelle.
Kai se esitys kohtuullisen hyvin meni. Ainakin jotkut tulivat sellaista sanomaan. Eihän sillä oikeastaan ole väliä, mutta aina toki toivoo voivansa jotain antaa kuulijoille.
Kysyin esityksen alussa, onko täällä aikuisia. Sehän pitää oppia, että emme ole aikuisia. Jos sitä ei huomaa, joutuu maksamaan täyden hinnan. Minusta itsestäni tuntui, kuin olisin sinä päivänä ollut taas aikuinen. Se oli aivan hyvä tunne.
Seuraavina päivinä tuntuikin olo sitten aivan vanhukselta.
En ole halunnut esiintymisiä. Valmistautuminen hallitsee liiaksi tiukkapipoista mieltäni, varsinkin jos odotusaikaa on paljon. Luullakseni sellainen pään vaivaaminen olisi kuitenkin hyvää aivojen hoitoa. Työelämää jatkavien energisten ikäihmisten aktivaatiotaso pysytellee koko ajan korkeammalla tasolla. Tällainen satunnainen piikki korostaa oleiluelämän hitautta ja väsymistä, mutta myös leppoisuutta. Kotiin päästyäni pyydettiin Sallaan puhumaan samasta aiheesta. En luvannut.
Stressitön puuhailu on mukavaa. Kuten nyt, kun lämmitän neljää tulipesää: saunankiuasta, muuripataa, paljuvettä ja tuvan takkaa ja valmistelen ruokaa tyttären perheelle, joka ajaa parhaillaan mummolaa kohti.
