Pihakevättä ja nippusiteitä

Viimeinen matka

...ja minä lähden. Mutta linnut jäävät ja laulavat,
ja minun puutarhani jää, vihreä puu
ja kaivo.
Monta iltapäivää taivaat ovat sinisiä, kirkkaita,
ja kellotornin kellot kaikaavat
niinkuin nyt, tänä iltapäivänä.
Ihmiset jotka ovat minua rakastaneet nukkuvat pois
ja joka vuosi kaupunki puhkeaa uuteen eloon.
Mutta minun henkeni on aina vaeltava kaihoisasti
kukkatarhani samassa hämärässä nurkassa.
                     Juan Ramon Jimenez/Carlos    Castaneda: Matka Ixtlaniin

Jouluksi sain tämän runon eräältä tuntemattomalta blogin seuraajalta. Olen pitänyt sen tallessa kevättä varten. Luen sen nyt ja katselen vihreäksi puhjennutta pihamaata, rakennusten ovia ja kulmia joissa kukaan ei liiku. Pellon laidassa loistaa valkeana ja heleänvihreänä vankistunut koivurivi, jota mies vaali. Ja linnut ja tuoksut! 

Kasvimaan nurkassa, kiviraunion kupeella, ruohonleikkurin päällä  kerron hänelle niinkuin kerroin alkuvuosina Veikko-enolle: Katso nyt teen tämän, nyt jo piti nämä terassilaatat ottaa taas ylös ja putsata, nyt laitoin krassinsiemenet parvekelaatikoihin. Kasvimaata en laita, mutta nostin sieltä multaa lumiauran jälkien paikkaamiseen. Vähän siellä kaduin, etten ollut innokkaampi hoitamaan kasvimaata hänen kanssaan. Porkkanat harvensin ja sadon nostin, harmitellen roskaista pellonsyrjää. Katsoin nyt pulskien matojen mönkimistä ja ymmärsin, kuinka siemenen laitto multaan innosti häntä. Muutamat kellariin jääneet siemenperunat laitoin itämään sankoon sekä uuteen penkkiin, jonka paikkaa en viitsi hänelle osoittaa, se kun olisi hänestä huono. Vuokraviljelijä lupasi niittää sen roskapellon aina, kun niittää kesantopeltoja enkä laita kasvimaata tätä toimitusta haittaamaan.

****
Kyllä maailmassa vielä apuja saa. Pyöräkorjaaja huomasi jo maksettuani nastarenkaan vaihdon kesärenkaaksi, että joppari heiluu. "Haen sisältä nippusiteitä ja laitan", hän sanoi. Olin kuullut sanan nippuside.Tuli mieleen jotain, millä rosvoja sidotaan. Ne olivatkin näppäriä pieniä liuskoja. Joppari tuli napakasti kiinni. Heti pyöräilin Tavaraliiveriin ostamaan itselleni niitä ja nyt on Torpan pyörän jopparikin lujasti kiinni.
Autottomuus aiheuttaa tietysti monia avuntarpeita. Jos palvelulinja loppuu, olen pulassa.Viisi litraa tuohonleikkuubensaa sain helposti tuoduksi jopparilla, mutta multasäkit toi kauppias. "Ota vaan, mehän ajamme siitä ohi kaksi kertaa viikossa". Ja hautausmaan viereinen kukkakauppias lupasi tuoda pallotuijat käydessään puutarhalla, kun hänellä niitä ei myynnissä ole. Siskon kanssa kuljetaan hautausmailla. Asiat järjestyvät, olen kiitollinen.

Mutta yhä omituisempi minusta taitaa tulla, kun asun yksin. Kerran jäi eräästä blogista mieleeni sellainen, että nainen muutti aina kesäksi asumaan omakotitalon aittaan, kävi ulkohuussissa ja lämmitti veden saunan muuripadassa. Se kiinnosti minua, mutta en ehdottanut sellaista. Nyt  olen pannut ison lämminvesiboilerimme pois päältä säästösyistä. Pihalla puuhaillessani laitoin saunapadan alle puuta ja yhdellä pesällisellä pesuvesi lämpeni. Hommaisikohan ulkohuussin? Muistan missä sellainen täällä oli ollessani lapsi.
Se blogi oli muuten avioeroblogi, raivoisa kuvaus miehestä, joka kehtasi hänet jättää Mikäs minun on ollessani omituinen ekoilija, kun eron vaaraa ei ole! Tuossa hän edessäni virnuilee valokuvassa olkansa yli: Tee nyt ihan mitä lystäät! Laita vaikka perunapenkki ruusupensaan viereen.