Ekomökin kevät

"Minä uppoan tähän maisemaan, veden välkkeeseen ja tuuleen", kirjoitin mökkipäiväkirjaan vuosia sitten. Samalta tuntui nytkin. Lämpimässä tuulessa haihtui kosteus patjoista ja vuodevaatteista. Vesi välkehti tyynenä tai pienin lainein ja oli jo uimakelpoista. Maisema on se sama sielunmaisema, jota on katsottu elokuusta alkaen jo kolmekymmentä vuotta. Joutsenpari pesii lahdella ja torvisoitto kaikui maisemassa. Miehen erityinen ilonaihe oli vanha mänty, joka nyt on kelottunut, mutta seisoo pystyssä. Kaikki oli paikallaan, kesä jatkuu siellä kuin ei talvea ja pakkasia olisi ollutkaan. Puut vihertyivät silmissä. Pian saaren rakennukset peittyvät näkyvistä.

Sydän suri ja vaati syviä hengenvetoja mennen tullen, koska koko paikkakunta liittyy miehen kanssa elettyyn elämään jo viidenkymmen vuoden ajalta, jo ennen mökin hankkimista. Ensimmäiset kaksitoista mökkivuotta olivat täysisydämistä saarielämää ja ihana vastapaino työelämälle Helsingissä. Kun Torppa tuli haltuumme, miehen mieli siirtyi sinne. Nyt ajattelin, että pieni saari onkin enemmän minun kokoani. Minä pystyn vielä vaivatta liikkumaan  sen kivisillä poluilla.

Monen mielestä saarimökki on vaivalloinen eivätkä järvien saaret ole suosittuja mökkipaikkoja. Jokin into siihen pitää olla, että hyväksyy venematkan osaksi mökkielämää. Kyllä se sujuu, kun se kuuluu asiaan. Muistelin saunassa, miten paljon tavaraa saareen alkuvuosina veneellä rahdattiin jokapäiväisten tarvikkeiden lisäksi. Huonekalut, patjat,takkatarvikkeet joista mies muurasi takan, kattohuovat, monenlaisia työkaluja, maalit, saunankiuas, kaksi kertaa kaasujääkaappi,terassin isot lasit. Isoin lasti oli kota, jonka osat minä soudin vastatuuleen, kun miesväki teki muita asiaan liittyviä töitä. Pian on aika rahdata taas katonkorjaustarvikkeet, koska reunahuopa oli irronnut lahonneesta räystäspuusta ja tuuli väänsi vanhaa huopaa irti. Sain naulatuksi sen jotenkuten kiinni. Pitää löytää katontekijä.

Taidan olla tosi vanhankansan ekoihminen, kun oikeasti nautin yksinkertaisesta mökkeilystä. Suvun nuoriso ystävineen on kyllä myös mielellään lomaillut saaressa. Vanhasta tottumuksesta kaikki sujuu aivan luonnostaan,vaikka vesi tulee ja menee vain minun energiallani. Alkuvuosina oli vain öljylamppu, mutta yli kaksikymmentä vuotta sitten mies laittoi aurinkosähköpaneelin. Sähkö riittää lamppuihin ja puhelimen lataamiseen.Nyt olin vienyt muuntimen muualle, joten piti säästää akkua ja pitää puhelinta enimmäkseen kiinni. Nautin siellä siitäkin, kun ei ollut puhelinyhteyttä. Se oli kuin ennenvanhaan. Vaikka harva minulle soittaa, tuntui olo vapaalta, kuin ei olisi tilivelvollinen kenellekään.

Minä uppoan tähän maisemaan, veden välkkeeseen ja tuuleen.

älkkeeseen ja tuuleen.