Eilinen äkkimuutosten tunnelma sai aikaan "selvitä talosi"- reaktiota. Valmistin muistolaatikkoani. Tulostin 90 sivun kertomukseni "Muistoja elämän varrelta", mikä on minun ja perheeni historia. Kirjoitin sen pääasiassa toisena ja kolmantena eläkevuotenani. Olen täydentänyt sitä uusimmilla vaiheilla.Korjaillessani tekstiä ihmettelin, että olen jaksanutkin kirjoittaa niin tarkkoja kuvauksia lapsuuden ajoista ja elämänvaiheista. Tulostin myös viimeiset lapsenlapset- päiväykset entisten lisäksi, samoin edellisen blogin loppusivut. SukuJutut- tiedostosta tulostin kaikille jälkipolviimme kuuluville omat värilliset sukupuut. Tulostin myös uudet sukukoosteet omista ja mieheni suvuista. Lisäsin niihin muutamia valokuvia. Aikajärjestyksessä olevat valokuva-albumit isoisovanhemmista alkaen olen tehnyt jo aiemmin. Löysin tukevan laatikon, jonne kokosin nämä jälkipolville tarkoitetut tiedot.
Tänä aamuna luin nipun "tilityspäiväkirjojani", huonolla käsialalla sängyssä kirjoitettuja vihkoja, jotka pitää hävittää. Paljon työstin eläkkeelle jäämistä viimeisinä työvuosina työpaikan sekavan murroksen keskellä. Mietin, mistä minulle tulee hyvä olo, mistä huono, mitä vielä haluaisin tehdä. Sairaudet ja omaishoitoasiat eivät kuuluneet suunnitelmiin. Kirjoittelu toistui listoissani. Muistolaatikossa ne kirjoittelut nyt pääasiassa ovat. Eläkkeelläolon alkuaikoina tein tilinpäätöstä työ- ja perhe- elämästäni, kirjoitin paperille hyviä ja huonoja asioita, jotka mielessä pyörivät. Kyllä tästä asioiden päästä paperille siirtämisestä on ollut minulle apua, apua hyväksymiseen ja taakse jättämiseen. Välillä olin aina kirjoittanutkin helpottuneista olotiloista. Kaikkea en enää muistanutkaan. Noinko se olikin, silloinko jo tuo oli mielessäni? Jokohan ne hävittäisin vai vieläkö joskus haluaisin kerrata tuntojani? Suodattamaton omaterapia ei saa joutua toisten luettavaksi. Mökkipäiväkirjat saavat jäädä, ne on kirjoitettukin avoimiksi.
Aina välillä nappailen eri lauseita blogeista. Tänään iski samasta elämänvaiheesta johtuen tämä:
VastaaPoista"Suodattamaton omaterapia ei saa joutua toisten luettavaksi. "
Minullakin yksi laatikollinen vuosien takaisia päiväkirjoja. Joku vuosi sitten kävin niitä läpi. Mitä haluan niitten kautta jälkipolvilleni antaa? Jokunen sivu sieltä löytyi, jotka revin pois. Ne sivut joissa tuli liian rankkana esille sen hetkinen ahdistukseni lasten kanssa.
VastaaPoistaLasten isän suvun tarinaa olen kirjoittanut lapsilleni. Omaani en juurikaan. Jos niille tulisi siitä paha mieli? Toisaalta aikuisia jo ovat. Monet kolhut itsekin läpi käyneinä.
Marjatta
Lasten asioiden murehtimiset ja muut perheanalyysit olisivat asianomaisille ikävää luettavaa jälkeenpäin. Tänään revin ja panin roskiin tilitykseni ja tuskailuni. Ne ovat jo asiansa palvelleet. Mutta joku ehkä joskus vuosikymmenten päästä kiinnostuu ikäpolvemme elämästä. Jospa minä olisin löytänyt jotain sukulaisteni Amerikkaan lähdöistä tai miniöiden tai piikojen elämästä sukutaloissa toista sataa vuotta sitten.. Marjatalla olisi lastenlastenlapsille kirjoitettavana hieno selviytymistarina.
VastaaPoistaTerapeuttisen keskustelun muistojensa kanssa ja jälkipolville tarkoitetun tunne- ja kokemushistorian välinen dilemma on ikuinen. Kaikkea kokemaansa ei ole hyvä sälyttää lastensa ja lastenlastensa kannettavaksi - toisaalta pelkästään hyvien ja myönteisten kokemusten kirjaaminen antaa elämästä valheellisen kuvan. Ehkä paras on tuo jonkinasteinen suodatus. Olisiko kuitenkin jokaisen sukupolven itse antama kuva historiastaan ja kertomat muistot aidointa? Jospa syyllistyn vääriin tulkintoihin tai väärinymmärryksen välittämiseen kertomalla edellisistä sukupolvista? Näitä mietin minäkin.
VastaaPoistaNiin, ei edellisistä sukupolvista voi esittää paljon tulkintoja, jos ei ole mitään alkuperäistä kerrottua tiedossa. Minulla on ollut vain kirkonkirjatietoja ja tiedot ovat jääneet nimi-, perhe-, elinaika- ja asuinpaikkatiedoiksi. Siksi ajattelenkin, että me kynä kädessä eläneet voisimme jättää jälkipolville autenttista kertomusta.
VastaaPoistaOlen käyttänyt blogiani tähän tarkoitukseen, omien ja yhteisten muistojen kertaamiseen ja analysoimiseen. Usein varmistan etukäteen, mitkä ovat hyväksytyn kirjoittamisen rajat. Luulen, että meillä se on merkinnyt lähentymistä. On ollut mahdollista kertoa aikuisille entisille nuorille aikuisempi versio koetusta. Se niin helposti muuten unohtuu. Se on ollut juuri tuollaista suodatettua, kaikkien osapuolien sihtien läpikäynyttä, , mutta silti yhteistä tunnemuistoa eri puolilta katsottuna. Silti se mikä on sopinut meille, ei välttämättä sovi muille. On vain ollut mukavaa meille pureskella historiaamme yhdessä tälläkin tavoin...
VastaaPoistaTuopa on hieno tapa koota ja kuvittaa yhteisten elämänvaiheiden muistoja! Perheenjäsenillähän on usein melko erilaiset muistikuvat tapahtumista ja ihmisistä. Lapset voivat nyt saada aikuisemman kertauksen ja varmaan keskustelussa tuoda oman näkökulmansa. Yhden unohtama asia voi olla toisen muistissa selvä kuva. Niin rakentuu siis yhteinen elämäkerta kohta kohdalta blogimuodossa. Tässäpä olisi ideaa muillekin!
VastaaPoistaEräs ystävä soitti ja muistutti, mistä termi "toimita talosi" on peräisin. Se on Toisen Kuningasten kirjan luvusta, jossa kuningas Hiskia sairastuu vakavasti. Profeetta Jesaja sanoo hänelle: "Toimita talosi, sillä sinä kuolet etkä enää parane". Hiskia rukoili ja itki katkerasti. Herra armahti häntä ja antoi hänelle 15 hyvää vuotta, myös pojan Manassen.- Muistin että termi on Raamatusta, mutta en näin tarkasti. Kiitoksia!
VastaaPoista